Kauneutta ja etiikkaa jumalattomuudessa

Olen ateisti. Vähintäänkin "heikko" ateisti. Jotkut varmaan preferoivat termiä agnostikko, ja välillä käytän itsekin kyseistä termiä vaikka agnostikoissa onkin mukana myös teistisiä agnostikkoja. Rajanveto on hankalaa, oikeastaan mahdotonta, mutta myös turhaa.

Olen kuitenkin vahva ateisti kaikkia personoituja, omnipotenttisia jumalia kohtaan, erityisesti judeokristillistä tai ylipäätään abrahamista Jumalaa/Jehovaa/Allahia kohtaan.

Abrahamisen jumalan palvojat usein väittävät, että me ateistit
- emme omaa moraalia
- emme osaa rakastaa
- emme osaa antaa anteeksi
- emme tunne myötätuntoa
- emme voi arvostaa maailman kauneutta
- emme pysty hyväksymään kuolemaa osana elämää
...ja oikeastaa vähän kaikkea muutakin yhtä absurdia.

Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka pitävät paikkansa ainoastaan heidän oman uskontonsa dogman määrittämässä fiktiomaailmassa. Ne ovat "tosia" ainoastaan ihmisille, jotka ottavat nämä tosiasioina, koska joku toinen ihminen on ne Jumalan/Jehovan/Allahin nimissä paperille kirjoittanut.

Vastoin heidän kuvitelmiaan, ateisteilla todellakin on moraali, kyky rakastaa, tunteä myötätuntoa, ja niin edelleen. Hyväksymme jopa kuoleman osana elämää, mutta vähän eri lailla kuin esim. kristitty hyväksyy kuoleman.



Ateistin, tai ylipäätään ihmisen, joka ei tunnusta toisen ihmisen kirjoittamaa dogmaa omakseen, rakkaus on aitoa. Jumalattoman ihmisen välinpitävyys on aitoa, sillä hän ei tee sitä ylemmän voiman käskystä tai palkinnon toivosta vaan aidon vapaaehtoisesti. Hänelle ei ole luvassa taivaspaikkaa eikä mitään itsekästä syytä olla epäitsekäs. Kukaan ei ole käskenyt häntä auttamaan vähäosaisia. Ateistilla on siis omatunto ihan omasta takaa.

Ironisesti, ateistien kykyä hyväksyä kuolema kyseenalaistetaan usein. Puhutaan, että jokainen ateisti kääntyisi uskoon viimeistään kuolinvuoteellaan, kun ymmärtää kuoleman olevan lähellä. En väitä tietäväni miksi, sillä olen liian nuori ymmärtääkseni, mutta moni vanhus toivottaa kuoleman tervetulleeksi, riippumatta jumalkäsityksestään. He kokevat eläneensä täyden elämän. Ateistien syyttäminen kuolemanpelosta on ylipäätään ironista, koska emmehän me ateistit sentään luoneet käsitettä taivaasta päästäksemme eroon pelostamme kuolemaa kohtaan - emmekä luoneet myöskään käsitettä helvetistä vain uskotellaksemme, että vihamiehemme tulevat kärsimään meitä enemmän, jotta saisimme käsityksen oikeudenmukaisuudesta epäoikeudenmukaiseen maailmaan.

Personoituun jumalaan uskovilla on myös tapana hyväksyä kuolema, vähän eri tavalla kuin ateistilla. Ateisti hyväksyy kuoleman lähinnä tosiasiana. Teisti ei. Hän hyväksyy kuoleman taivaallisena oikeutena. Ateistilla on sentään vapaat kädet olla vihainen asiasta, vaikka ei olisi ketä syyttää. Se on osa surutyötä.



Sanokoon kuka hyvänsä mitä hyvänsä, minulle maailma on kaunis ja ihmeellinen, enkä tarvitse jumalkorttia tekemään siitä kaunista. Kuolema, vaikka ei ole ajatuksena kaunis, on välttämätöntä elämälle, jota niin kauniina asiana pidämme. Se ei estä meitä tuntemasta sympatiaa lajitoveriamme, tai edes kärsivää eläintä kohtaan. Emme tarvitse niinikään Jumalalta lupaa syödä eläimiä. Toisaalta, emme tarvitse Jumalalta käskyä kohdella muita luontokappaleita ilman täysin turhan kärsimyksen aiheuttamistakaan. Omatunto ja tietoisuus, nämä evoluution meille suomat piirteet, samalla kun tekevät ihmisestä paradoksin koko eläinkunnassa eliönä joka tietoisuuden avulla noteeraa subjektiivisesti tulkitsee ympärillä olevan raakuuden, tekevät ihmisestä myös vahvimman eläinlajin sinisellä pilkulla avaruudessa.

Niin paradoksaalinen kuin ihmisen tietoisuus ja pyrkimys eettisyyteen on suhteessa eläinkuntaan, se on piirre, jota tulisi pyrkiä ottamaan vastaan avoimesti ihmisten välisissä suhteissa, mutta ilman dogmaa, valmiiksi pureskeltuja totuuksia ja näiden dogmien väistämätöntä, veristä konfliktia.

(Suhtaudun suurella varauksella tämän paradoksaalisen tuntemuksen käyttämistä luontoa kohtaan, mutta tämä on aivan oman blogauksensa arvoinen.)



Miksi kaikesta huolimatta meidän jumalattomien, tai jumalaamme yhä etsivien, tulisi tulla kohdelluksi kuin meillä ei olisi myötätuntoa ja kykyä sympatiaan toisia ihmisiä kohtaan? Minkä takia meitä syytetään sodista, välinpitämättömyydestä toista kohtaan, rakkaudettomuudesta... Miksi yhteiskunnan pahat asiat projisoidaan ihmisiin, jotka uskaltavat katsoa maailmaa kirkkain silmin, murehtimatta asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa, ja keskittymällä asioihin joilla on merkitystä?

Mikä siis onkaan hyväksyttävä peruste syrjiä insestipareja?

Pistänpä tämän tännekin, kopiona Aamulehdenblogeista.
___

Aiempi blogaukseni, Homoseksuaalisuuden suvaitseminen on elitististä kusipäisyyttä, keräsi paljon kommentteja ja rönsyjä. Hyvä, että aihe kiinnosti.


Blogaukseni tarkoitusta on toki tulkittu kommenteissa paljolti väärinkin, mutta blogaukseni tarkoitus ei suinkaan ollut puoltaa Raamatulla päähän hakkaavaa kristilliskonservatiivista liikettä sen enempää kuin muitakaan ihmisvihamielisiä ihmisiä uskontotaustasta riippumatta. Jos blogauksen tarkoitus vaikutti siltä, on se ymmärretty väärin. Jos haukun tahoa B, ei se tee tahosta A yhtään sen parempaa.

Yksi kritiikin kohteeni oli homojen oikeusliikkeen konservativisoituminen. Ajatus siitä, että homot ansaitsevat tasavertaisen kohtelun. Niin: ajatus siis itsessään siitä, että tasavertaisuus täytyy ansaita. Homoliike on tehnyt pitkän matkan ja on nykyisellään päätynyt siihen, että enemmistö suomalaisista sen tavoitteita puoltaa. Samalla se on konservativisoitunut siihen pisteeseen, että se katsoo tehtäväkseen asettua muun seksuaalisen devianssin sekä enemmistöseksuaalisuuden yläpuolelle.

Kritiikkini "suvaitsemista" kohtaan oli juurikin tätä: ihminen, joka katsoo oikeudekseen rajoittaa toisen ihmisen yksilönvapauksia ilman päteviä perusteita, ottaa suurta ylpeyttä olemalla jonkun yksittäisen vähemmistön asialla. Taustalla ei ole eheää ajatusta yhtäläisistä ihmisoikeuksista. Osa heistä todella näkevät homoseksuaalisuuden preferoitavana, ja maltillisemmat katsovat henkilökohtaisesti olevan jotenkin parempia henkilöitä, kun suvaitsevat suvaita jotakin yksittäistä vähemmistöä vain koska sen suvaitseminen on trendikästä, helppoa ja poliittisesti palkitsevaa.


Yhtenä konkreettisena esimerkkinä aiemman keskustelun kommenteista:


Tämä kommentti sisältää sellaisen määrän sisäisiä ristiriitoja, että niitä on lähes turha edes pyrkiä erittelemään. Yritän kuitenkin vaikka kaikkea on hankala kerrasta debunkata:
1) Teksti sisältää väitteen, että homoseksuaalinen avioliitto tulee sallia vaikka se ei sisällä sukunjatkamisellista tarkoitusta. Olen samaa mieltä. Eikä suvunjatkamista edellytetä heteroseksuaalisissa avioliitoissakaan. Hyvä huomio.
Nyt kun vielä saadaan se perustelu miksi insestuaalinen kanssakäyminen (jossa lapsien tekeminen ei ole preferoitavaa jälkeläisten terveyden kannalta) tulisi olla dekriminalisoimatta. Kuvitelkaa, puhumme oikeudesta seksiin (vaikka sitten ehkäisyn kanssa). Oikeudesta, joka homoilla on ollut jo monta vuosikymmentä. Toki olisi kaikki rehellisyys vaatia heille avioliitto-oikeuskin dekriminalisoimisen lisäksi.

2) Tappamisen vertaaminen insestiin (vieläpä aikuisten väliseen, ei-hyväksikäytölliseen varianttiin) on kyllä aika fanaattista. Aika harva sekopää tänä päivänä jaksaa verrata homoseksiäkään tappamiseen. Viimeksi, kun kristillinen järjestö teki moista rinnastusta promotoidakseen "eheytymistä" homoseksuaalisuudesta seksuaalisuuden hyväksymisen sijasta, siitä tuli mediaskandaali. Kaipa tuo rinnastus on OK, kun kohteena ei ole homot.

3) Luonnollisuuskysymys, vaikka hämäläinenville toki tunnustaakin, ettei sen tule olla lainsäädännöllinen perusta, niinikää menee metsään väittäessään ilman perusteluita homoseksuaalisuuden olevan luonnollista, mutta insestin epäluonnollista.
Insestiä ehkäisee lähinnä Westermarck-efekti, eli yhdessä kasvaneiden sisarusten toisiinsa synnyttämä seksuaalinen inhotus. Vaikka mikään biologiassa ei ole täydellisen toimivaa, mistä kertoo homouden olemassaolokin, ja vaikka Westermarck-efekti voi epäonnistua tarvittavan inhotuksen luomisessa, efektin voi myös välttää, jos lapset ovat kasvaneet erillään.
Sisarustenvälisen insestin kriminaalisuutta ei voida kuitenkaan perustella harvinaisuudella. Ei ainakaan oikeusvaltiossa. Vaikka enemmistö insestistä olisikin hyväksikäytöllistä, tämä ei ole peruste kriminalisoida asiaa - ainoastaan hyväksikäyttö itsessään. Homot ovat jo päässeet yli siitä, että heitä katsottaisiin kollektiivisesti syylliseksi mies-mies-raiskauksiin, homoseksuaalisiin lasten hyväksikäyttöihin ja moneen muuhun asiaan, joiden suorittamisesta heitä on demonisoitu. Itse asiassa, jos menisin lieveilmiöistä yleistämällä syyttämään, olisi käyttäjätilini Aamulehdenblogeissa varmaan välittömästi jäähyllä. Eikä kyllä sikäli, että minulla olisi halukkuutta moista yleistystä suorittaa, koska joutuisin antamaan periksi omista periaatteistani pitäytyä totuudessa ja olla syyllistämättä yksilöä toisten ihmisten tekemisistä.


Olisi rationaalista dekriminalisoida lähisukulaisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen. Rangaistavana pidettäisiin ainoastaan seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus. Rangaistukset hyväksikäytöstä voidaan langettaa vaikka raskauttavin asianhaaroin, jos hyväksikäyttäjä on lähisukulainen. Kaikkea lähisukulaisten välistä seksiä ei ole perusteltavaa pitää rangaistavana.

Olisi rationaalista myös laillistaa lähisukulaisten avioliitto. Lisääntymistarkoituksella ei ole merkitystä, koska lisääntymistarkoitusta ei velvoiteta sen enempää heteropareilta kuin kaavailluilta homoavioliitoiltakaan.

Olisi rationaalista mahdollistaa lähisukulaisten muodostamille avioliitoille myös yhtäläinen oikeus adoptioharkintaan kuin homoavioliitossa elävillekin.

Prove me wrong. Naturalistisia virhepäätelmöitsijöitä lyödään päähän mädäntyneellä ruutanalla, koska en harrasta Raamattua.

Suomen sosiaalidemokraattisin puolue

Tempputyöllistäminen ja työttömyystilastojen teennäinen kaunistaminen oli Lipposen I hallituksen suurimpia, mutta kamalimpia saavutuksia. Tavoitteesta puolittaa työttömyys jäätiin jonkin verran vajaaksi, mutta se oli silti osittainen "menestys": ihmisiä siirrettiin työttömistä työvoimatoimen piteiden alaisiksi "ei-työttömiksi" sosiaalitapauksiksi. Puhekielessä ihminen on silti yhä työtön, mutta virallinen työttömyys valtiossa väheni. Suomi ei silti koskaan toipunut 90-luvun lamasta, siitä syntynyt työttömyys on yha läsnä, tilastoista piilotettuna.

Meillä on työmarkkinatuki ja työttömyyspäiväraha, jonka saaminen edellyttää ilmoittautumista työttömäksi työnhakijaksi. Ihminen joutuu tämän tuen saadakseen työn vastaanottamisevelvollisuuden alaiseksi. Tämä tuki on perinteisessä luokkajaotellussa yhteiskunnassa maalaisjärjellä perusteltavissa, mutta sillä on se ikävä puoli, että se ehkäisee työttömän siirtymistä yrittäjyyteen. Ongelmaa muodostavat toki työmarkkinatuen lisäksi myös vastikkeettomat toimeentulotuki ja asumistukikin.

Tempputyöllistämistä on suorastaan luvattoman helppo lähteä perustelemaan maalaisjärjellä. Maalaisjärjelle palkaton työ, työharjoittelu tai yhteiskunnalle kallis, konsulttiyhtiöiltä ostettu kurssittaminen saattaisi nimittäin auttaa syrjäytymisen ehkäisemisessä. Viimeiset 20 vuotta ovat osoittaneet maalaisjärjen erehtyneen: se ei ehkäise syrjäytymistä. Sen lisäksi, että se on luonut "ei-työttömiä" sosiaalitapauksia, se on johtanut siihen, että yksityinen sektori on saanut käyttöönsä merkittävän määrän palkatonta työvoimaa "työharjoittelun" nimissä, sillä hinnalla, että palkallista työtä on yhteiskunnassa vähemmän tarjolla. Se on luonut toisaalta korkeapalkkaisille hyväveli-yrityksille suuria rahallisia tuottoja, kun työllistämiskursseja on myyty valtiolle.

Ongelma on, että maalaisjärki ei kuitenkaan opi. Rationaalinen ratkaisu vaatii usein pysähtymistä hetkeksiksi, ja pientä, luovaa miettimistaukoa vaihtoehtoisille ratkaisuille. Mikä on suurin kompastuskivi maalaisjärkeilyssä? Se on premissi, joka otetaan perustelematta totena tai epätotena ilman tämän asian arviointia. Ongelma tempputyöllistämisessä on luokkayhteiskunnan ylläpitämisen välttämättömyys - tarve tehdä pesäero työllisen, palkkatyöläisen ja yrittäjän välillä.

Tuorein aivopieru kuitenkin tapahtui, kun Perussuomalaiset menivät Sosiaalidemokraateista vasemmalta ohi laatiesaan aloitteen työssäkäyntivelvollisuuden ulottamisen työmarkkinatuen vastaanottajien lisäksi myös työmarkkinatuen ulkopuolella vapaaehtoisesti tai pakotettuna oleviin (esim. alle 25-vuotiaat nuoret). Ennen vaaleja ääni kellossa oli toinen, kun moni persu lauloi kuorossa, että "me perussuomalaiset" vastustamme työttömien ihmisarvoa loukkaavaa hyväksikäyttöä yrityksissä, valtion maksaessa palkan. Puhuivatko nämä sitten vain omasta mielipiteestään, "me perussuomalaiset"? Onhan se vähintäänkin omanlaatuinen tapa ilmoittaa puolueen kannasta eriävä henkilökohtainen mielipide...

Perussuomalaiset ovatkin tehneet pesäeroa orjatyön kannattamiseen vetoamalla siihen, että uhkaus ottaa työmarkkinatuen lisäksi pois toimeentulotuki ja asumistukikin ei ole orjatyön teettämistä, koska se ei luo pakkoa (nälkäkuolemaa lukuunottamatta). Kuitenkin omassa vaaliohjelmassaan Perussuomalaiset korostivat, että "edellytämme, ettei kukaan täysi-ikäinen Suomen kansalainen jää perusturvan ulkopuolelle." Koska perusturvan ulkopuolelle jättäytyminen ei ole hyväksyttävää (sillä nälkäkuoleman lisäksi perussuomalaiset haluavat myös kieltää sen), mutta tukia saadakseen on pakko suorittaa 1-2 viikkoa palkatonta työtä, kysynkin: millä voimin pakotatte ihmiset orjatyöhön, josta ihmiset eivät voi käytännön syistä (nälkäkuolema) eikä teidän oman agendajulistuksenne perusteellakaan kieltäytyä? Onko kyseessä sama armeija, joka pakottaa vihreän keskustelun marginaaliin? Vai se armeija, joka ajaa homot ja neekerit Ahvenanmaalle?

Vitsailu sikseen. Kaksin kortein pelaaminen ja epärehellisyys joka tapauksessa jatkuu, vitsailin asialla tai ei. Minä en tule koskaan luottamaan sosiaalidemokraattiin, ja en siksi myöskään persuihinkaan. Pitäkää tunkkinne. Sosialismi ei toimi.

Homoseksuaalisuuden suvaitseminen on elitististä kusipäisyyttä

Luin Tuomas Enbusken kirjoituksen "Suvaitsevaisuus on vastenmielistä" ja kuten odottaa saatoin, pidin kirjoituksesta.

Yhdyn hänen mielipiteeseensä siitä, että homosta pyritään liikaa luomaan heteroseksuaalisen suvaitsevaistoeliitin salonkikelpoista lemmikkiä. Prohomoaktivistinen liike, joka Enbusken kuvaamaana on sateenkarikombinaatio kypäräpapeista kommunisteihin, kannattaa homojen suvaitsemista, koska se nyt on "in", ja koska suvaitsemalla jotakin toista, he asettavat itsensä valistuneeseen eliittiin, joka suvaitsee toisen seksuaalisuuden olemassaolon, ehkä vastahakuisestikin, mutta kerää marttyyripisteet ja laupiaan samarialaisen sädekehän, kun sallii asian silti, ikään kuin hän olisi tehnyt suurenkin uhrauksen pelkästään olemalla tunkematta omaa päätänsä toisten makuukammariin.

Prohomoaktivistisessa liikkeessä on kuitenkin yksi suuri vika: se on konservatiivinen ja tähtää salonkikelpoisen homon hyväksymiseen. Ymmärränhän minä toki sen poliittisen realiteetin, että kaikkea kerralla pöytään heittämällä ei aina saa lakialoitteita helpommin läpi, vaikka kuinka hyvät olisivatkin perustelut yleisen liberalisoidulle seksuaalipolitiikalle.

Kun konservatiivien konservatiivisiipi kuitenkin väistämättä tulee nostamaan esiin kysymykset "entä insesti, entä pedofiilit", ei asia varsinaisesti kuulu koko liikkeen agendaan. Mitään velvollisuutta heillä ei ole siihen kantaa ottaa, suuntaan eikä toiseen. Mitä prohomoliikkeen ehkä kuitenkaan ei ole mielekästä tehdä, on aktiivisesti varjella omaa käsitystään "täydellisestä homosta", jota ei voi rinnastaa mihinkään muuhun parafiliaan. Siinä missä prohomoliikkeellä ei ole velvollisuutta kannattaa mm. täysi-ikäisten sisarusten insestisuhteen laillistamista, ei kukaan voi prohomoliikkeen nimissä puhua kaikkien muiden samassa sumeasti rajatussa porukassa mukana olevien puolesta tai edes kaikkien homojen itsensäkään puolesta, etteikö esim. insestisuhteiden laillistaminen olisi mielekästä ja etteikö sillekin löydy kannatusta. Jokainen voi tehdä tämän irtisanoutumisen korkeintaan omissa nimissään. Nykyinen irtisanoustumisten määrä, mukaanlukien "Seksuaalinen tasa-arvo ry", yrittää olla tarpeettoman salonkikelpoinen. Tämä voi kostautua myös homoliikettä itseään vastaan.

"Homous on rakkautta." "Homot ovat samanlaisia." "Homot kaipaavat hyväksyntää." Kaikuu blogeissa. Se on toinen puoli. Toinen puoli on se kun paskat ja liukuvoiteet lentelee pitkin lakanoita supistajalihaksien ollessa hellänä rytmisen makkaran piilottamisen seurauksesta. Jos on lentääkseen. Voihan sitä etukäteen suorittaa peräruiskeella suolihuuhtelun ihan vessan pöntöllä asti. Ei kaiken täydy olla salonkikelpoista eikä se siltikään ole kenenkään ulkopuolisen asia. Se on hankalempi hyväksyä, kuin platoninen, pelkälle viipyileville katseille ja poskisuudelmille perustuva, Seta ry:n ja kumppaneiden markkinoima versio illuusio homoudesta. Se on hankala hyväksyä, mutta kun se hyväksytään, voimme katsoa saavuttaneemme jonkun oikeasti merkittävän ymmärryksen: "meidän seksimme ei jumanvittu kuulu sinulle ollenkaan, oli se sitten sinun mielestäsi kuinka rumaa hyvänsä!"

___


Mutta kuten aiemmin jo totesin, asioita ei tarvitse ajaa kerralla. Sukupuolineutraalin avioliittolain ajaminen läpi kastroitujen kuoropoikien ja trendihomojen illuusiolla voi toki olla hyvä tapa saada massat liikkeen taakse vaikka ei olekaan täysin rehellinen. Tai sitten ei. Joitakin nimittäin toden teolla ärsyttää tarkoituksellinen homoseksuaalin valkomaalaus heteroseksuaalia siveellisemmäksi ja salonkikelpoisemmaksi, sillä samaan aikaan, kun homojen romanttisen rakkauden kaipuuta korostetaan, heteroseksuaalien kiinnostusta pelkkään lihaan järjestelmällisesti korostetaan. Tämä on ajan henki, ja se antaa todellisuudesta poikkeavaa kuvaa molemmista seksuaalisista suuntautumisista.

Onko valittu valkopyykätty kuohittujen boheemihomojen esiinmarssitus homoseksuaalisuuden edustuksena fiksu ratkaisu homojen itsensä eduksi, sitä en tiedä.

Mikä itseäni huolettaa kuitenkin enemmän on se, että prohomoaktivistien enemmistö ei ainoastaan tyydy ottamaan yksi askel kerrallaan - he jopa aikovat kampittaa myöhempien askelien ottamisia radikaaleilla irtisanoutumisilla yleisen, ei-homosentrisen liberaalin lainsäädännön toteuttamisesta. Toivon toki, että takki kääntyy ja Seta ry sen mukana, sitten kun ehdotettu laki on saanut enemmistön taakseen äänestyksessä.

Viimeiset 4 askelta
1) homoseksuaalisen seksin dekriminalisointi
2) homoseksiin yllyttämisen dekriminalisointi sekä homoseksuaalien suojaikärajan muuttaminen vastaamaan sitä mikä on heteroseksuaaleilla käytössä
3) rekisteröity parisuhde
4) rekisteröityjen parisuhteiden sisäinen adoptio

seksuaalisen vapautumisen rintamalla ovat kaikki koskeneet homoja. Polyamoristien, sadomasokistien, insestipariskuntien ja zoofiilien oikeudet ovat samana aikavälinä pysyneet muuttumattomina tai heikentyneet.

Tämä nykyinen, omien laskujeni mukaan viides, askel vaikuttaa näin maallikon silmiin viimeiseltä tarpeelliselta asialta homokysymyksessä, mikäli asiaa tarkistetaan juridisen tasa-arvon kannalta. Tästä syystä Seta ry:llä on oikeasti paikka miettiä mitä ihmettä he aikovat tehdä tulevaisuudessa:
ehdotella homokiintiöitä pörssiyhtiöihin... vai ihan oikeasti palata juurilleen eli ajamaan aitoa seksuaalista tasavertaisuutta, joka ei vain ja ainoastaan pyöri salonkikelpoisen kuoropoikahomon navan ympärillä. Minä toivon, että jälkimmäistä. Se olisi sekä hetero- että homoseksuaalin etu.

(Pahoittelen blogauksen kappalejaon sekavuutta ja yleistä päämäärätöntä ajatusvirtaa. Blogaus on kirjoitettu humalassa, hieman puhtaaksikirjoitettu selvin päin. Puhtaaksikirjoittaessa en jaksanut kuitenkin uudelleenkirjoittaa sitä...)

Poliittinen vastakkainasettelu ei rakenna parempaa Suomea

Politiikka on ikävän vastakkainaseteltua. Se on enemmän vastakkain aseteltua kuin aiemmilla kausilla. Vaikka perinteinen vasen-oikea-jaottelu onkin jäänyt aika unholaan poliittisten ulottuvuuksien avautuessa yhä useammalle kansalaiselle ja poliitikolle (joitakin äärilaidan kulkijoita lukuunottamatta) paremmin, vastakkainasettelua tapahtuu yhä. Lienee myös todennäköistä, että vastakkainasettelu tapahtuu nykyisellään entistä enemmän puhtaan oman edun tavoittelun merkeissä, ja vähemmän poliittisesta vakaumuksesta tai politiikan ymmärtämättömyydestä (jättäen jälleen kerran eksluusion mm. kommunisteille).

Vastakkainasettelun perusteltavuus jountanee konsensuspolitiikan vastaisuudesta, ja radikaalina poliittisena ajattelijana minä itsekään en pide konsensus-ajattelusta, koska sillä tavoin kaikki merkittävät uudistukset joutuvat väistymään indeksikorotuksien ja äärimmäisen maltillisuuden tieltä. Yhteiskunnassa on rakenteellisia ongelmia, joita ei voi korjata numeroilla, joihin tarvitsemme radikaalia ratkaisua, joka ei miellytä kaikkia. Kaikkien miellyttämiseen ei tule pyrkiäkään, kunhan asialle saadaan enemmistö eduskunnasta sen takana seisomaan.

Kun kritisoin vastakkainasettelua, kritisoin sitä, että puolueet kieltäytyvät kaikesta yhteistyöstä toisen puolueen kanssa, tai kun he määrittävät itsensä antiteesiksi toisesta puolueesta. Ensimmäistä tunnutaan harrastavan erityisesti demareissa perussuomalaisia kohtaan, jälkimmäistä haluavat harrastaa persut vihreitä kohtaan.

Perussuomalaisten hyljeksiminen valiokunnissa ei tule tuomaan mitään etua politiikkaan, erityisesti jos se kohdistetaan mielenosoitukseksi asialle millä ei ole takemistä valiokunnan työnteon kanssa. Valheellisten väittämien esittäminen esittäminen, "äärioikeisto"-nimittely ja muu hörhöily, ei niinikään sekään edistä poliittista aatetta. Se voi tuntua omia rivejä vahvistavalta, mutta ei sillä ainakaan toista saata epäsuosioon. Vaikutus on usein päinvastainen. Suhtautukaa poliittisiin kilpailijoihinne rationaalisesti.

____________

"Lies and slander, in vain try to shame us
Riots, protests, violence just makes us famous
TV interviews, free publicity
Increase record sales dramatically"___________

Vastakohtaisesti perussuomalaisten halukkuus perustaa koko identiteettinsä pelkille anti-teeseille, ei pitkällä tähtäimellä auta heitä. Politiikka opposition ulkopuolella ei perustu anti-teeseille, koska hallituksessa tehdään esityksiä, ei ainoastaan äänestetä "EI", jokaiseen eteen tulevaan kysymykseen. Voitte väittää, että teillä on laaja agenda, mutta vetoaminen puolueohjelmaan samalla kun huudatte "natsikorttia", henkilöille, jotka sitä puolueohjelmaa kritisoi, ei oikein motivoi sitä puolueohjelmaanne lukemaankaan. Toisten ihmisten kommenttien tarkoituksellinen, järjestelmällinen tulkitseminen demonisaatioksi (vaikka toki sitä aitoa demonisaatiotakin on liikkeellä) ei ole kovin rakentavaa.

Koska muutenkin puolueohjelma on useimmille puolueille jotakin toisarvoista, tulee positiivista sanomaa korostaa kaikessa viestinnässä. Tältä osin tilanne on erityisen synkeä Aamulehdenblogeissa, joissa äänessä ovat persujen ja demarien sijasta erityisesti persu- ja demarifanit. Kuvittelevatkohan he luovansa oikeasti jotakin positiivista mielikuvaa kannustamistaan puolueista?

Politiikka rakentuu puolueiden väliselle yhteistyölle

Sen ei täydy olla Kekkosen valtakaudelta perittyä konsensusta, mutta joka tapauksessa se rakentuu yhteistyölle. Yhteistyökyvyttömyys, päinvastoin kuin ehkä äkkipikaisesti luulisi, saattaa hyvinkin johtaa juuri niihin sovinnaisiin ratkaisuihin ja mitättömiin indeksikorotuksiin. Ilman yhteistyötä parempaa ei nimittäin voi saada aikaiseksi.

Aiheesta aiemmin laadukkaasti kirjoitellut mm. Kyuu Eturautti: "Pakkoko vain haukkua?"

Tunnelmaa luomaan Type O Negative - We Hate Everyone, koska laulun sanoitus kuvastaa mitä parhaiten poliittisen vastakkainasettelun ilmapiiriä, ja sitä kuinka ihmisiä liitetään ääriliikkeiden muotteihin, pääsääntöisesti muodostaen kritisoijan omasta ideologiasta vastakohta.

______

"The left, they say I'm fascist
The right calling me communist"______