lauantai 5. helmikuuta 2011

Ydinenergian windfall-voitot eivät ole ansiottomia

Ydinenergia ei saa mitään ansiotonta tuloa, toisin kuin väitetään. Päästökaupan tarkoitus on, että hiilidioksidipäästöistä maksetaan. Hiili-, turve-, maakaasu ja kaikki muut uusiutumaton sähköntuotanto maksaa siksi päästömaksuja. Toki päästömaksut nostavat sähkön hintaa näistä laitoksista, ja siten siten vapailla sähkömarkkinoilla ydinsähköstäkin voidaan pyytää kovempaa hintaa.

Ydinsähkön "ansioton" tulo ei ole ansiotonsa, koska ydinenergia on matalan CO2-päästön energiantuotantoa (hieman CO2:sta syntyy louhiessa, kuljettaessa uraanimalmia ja jalostaessa siitä reaktiokelpoista uraania). Ydinenergia on ansainnut vapautuksen päästökauppamaksuista, ja siten myös tuotantokustannusten ja markkinahinnan välinen erotus kuuluu sähkön tuottajalle!

Jos ydinvoimalle asetetaan windfall-vero "ansiottomasta" tulosta ei ole mitään perustetta, että windfall-veroja ei perittäisi tuulivoimalta, aurinkovoimalta sekä biovoimalta. Nämäkin saavat "ansiotonta" tuloa, kun fossiilisen hiilen polttamisesta tulee kalliimpaa! Saavatpa vielä ansiotonta... siis OIKEASTI ansiotonta tuloa myös syöttötariffeista.

Minä vaadin tuulivoimaloita windfall-verolle!

Windfall-voitto (wiki): "Termi on lainattu englannin kielestä. Sen alunperäinen merkitys on siinä, että kruunu kielsi kaatamasta puita metsistä. Kuitenkin "Jumalan teon" vuoksi, kuten myrskyn kaatamat puut tai pudottamat hedelmät sai ottaa omaan käyttöön."

Mikä olisikaan kuvaavempaa kuin periä windfall-veroa tuulivoimalta.


_____


Se, että ydinvoimalat tuottavat rahaa vaikka ilman windfall-efektiä, ei ole peruste leikata ydinvoimasta saatavaa tuottoa. Me emme nimittäin voi tyytyä nykyiseen: me tarvitsemme olemassaolevien ja vanhenevien reaktoreiden tilalle korvaavia (niitä ollaankin onneksi saamassa), mutta tämän lisäksi tarvitsemme useamman reaktorin lisää kattamaan kysynnän kasvua... ja vielä tämän päälle pari reaktoria lisää, että emme joudu ostamaan sähköä tai maakaasua ulkomailta kuten tähän asti olemme tehneet.

Tarvitsemme jatkossakin motivaattorin sille, että ydinvoimalle on halukkaita rakentajia. On toki melko ikävää, että halukkaita on, mutta valtio määrää kuka pääsee mukaan harvojen kerhoon. Se ei ole vapaata markkinataloutta, mutta parempi sekin kuitenkin kuin tilanne, jossa ydinsähköstä tehdään riskeihin nähden kannattamatonta mm. edellyttämällä yhtäaikaa täysimääräistä takausta kaikille kuviteltavissa oleville onnettomuuksille JA leikkaamalla windfall-tuotot pois.

(Täysimääräinen takaus, vaikka onnettomuutta ei koskaan sattuisi, on energiayhtiölle kallis, koska se sitoo suuren määrän pääomaa, jota ei voida käyttää liikevaihdon edistämiseen. Voit ajatella sitä vähän kuin rahan pitämistä korottomalla tilillä. Vieläpä, jos joudut ottamaan lainan ja maksamaan korkoja, siitä rahasta jota lepuutat tuottamattomana tililläsi. Ei tarvita siis ydinonnettomuutta, kun pelkkä takaus on liian kallis energiayhtiöille. Ja karsii pienemmät toimijat pois alalta eli kartellisoi markkinoita.)

Tällöin valtion vapauttaessa ydinrakennuslupia, kukaan ei suostuisikaan voimalaa rakentamaan. Se olisi katastrofi ajatellen mm. CO2-päästötavoitteitamme, johon olemme valtiotasolla sitoutuneet.

_____



Jos windfall-etu ydinvoiman päästöttömyydestä halutaan täysimääräisesti sähköyhtiöiden asiakasyritysten käyttöön (sähköyhtiöiden katteiden sijasta), ratkaisu voi olla ainoastaan, että ydinvoimatuotantoa lisätään, ja ydinvoimatuotannossa olevien yrityksien lukumäärää lisätään. (Uusimman päätöksen mukainen kolmannen pelurin mukaantulo ydinsähkömarkkinoille on hyvä asia.)

Nyt on tilanne, jossa ydinvoima ei yksinään voi kattaa kysyntää, joten ydinvoimasta voi säälimättä pyytää samaa markkinahintaa kuin hiilivoimasta. Vasta, kun hiilivoimalat ja kilpailukyvyttömän voimalat ovat alasajaettu, alkaa ydinsähkön hinta pudota. Enkä näe miksi tavoitteena ei voisi olla ydinsähkön määrän nostaminen sille tasolle, että ydinvoimalat joutuvat kilpailemaan keskenään hintasodalla.

Sähkömarkkinoiden vapautumisesta johtuen tavoite kalliiden energianmuotojen alasajosta tulee olla mieluiten Euroopan laajuinen eikä rajoittua Suomeen. Toisaalta, jos ulkomaat jatkavat ydinvoimavastaista ekohömppäänsä (joka on hiilivoimatuotantoineen enempi ekokatastrofi kuin ekoteko), tämäkin on Suomelle eduksi vaikka ulkomainen sähkön kysyntä estäisikin sähkön hinnan alenemaa ydinvoimaloiden määrän kasvaessa Suomessa: ulkomaat maksavat tästä sähköstä RAHAA. Tarvitsemme hieman bisnestajua ja vähemmän kyräilyä ja korruptiota. Tuulivoiman syöttötariffit ovat esimerkki täydestä rahan haaskuusta ja suoranaisesta hölmölän meiningistä.

Jokainen joka on sekä rehellinen itselleen että tervejärkinen ymmärtää, että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole saavuttaa todellisia päästövähennyksiä Suomessa. Tuulivoimapuistot kuuluu poikittain Sinnemäen hanuriin.

Lopuksi kevennys (mullistava uusi energiaratkaisu):

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti