Tämä on melko Aamulehdenblogit-spesifinen blogaus, mutta pistänpä sen tänne, jotta pysyy tallessa. Aamulehdenblogit ovat tunnetusti omituinen paikka moderointilinjausten kanssa liittyen blogaajien välisiin ristiriitoihin ja moderointi sivustolla tyypillisesti asettuu ensimmäisenä itkemään ryhtyneen puolelle, vaikka ensimmäisenä itkevä valehtelisi ja muokkaisi keskusteluketjuja omaksi edukseen.
Ei siis kannata ihmetellä, jos sivustolta tulee (jälleen) banaania, kun olen kuitenkin saanut niskaani omistautuneen itkijän. No, Aamulehden asettamalla moderaattorilla on toki oma julkaisijanvapautensa toimia miten lystää.
____
Homma on taas mennyt ihan farssiksi Aamulehdenblogeissa, jonkun alkaessa potemaan yliampuvaa marttyyrikompleksia miksattuna yhteen ylipaisuneen egon kera. Joo-joo, minullakin on ylipaisunut ego ja olen itsetiedostettu kusipää. Ihan oikeasti - mitä sitä kiistämään. Mutta ero on siinä, että minä tiedostan olevani kusipää, kun taas toiset eivät tiedosta samaa itsestään ja vetävät sen takia hernettä nenäänsä.
Aamulehdenblogit on nyt saanut samalta henkilöltä jo kolmea blogausta peräkkäin, joiden ainut tehtävä on kritisoida allekirjoittanutta. Minä en olekaan tähän asti vaivautunut niihin hourailuihin sen kummemmin kommentoimaan. Nyt teen sitä sitten ensimmäistä kertaa, koska katson höpöhöpön ylittäneen tahattoman huumorin kynnyksen.
Syytökset ovat mitä värikkäimpiä:
- Olen tuhoamassa sananvapautta ja rakentamassa diktatuuria.
- Kaikki mitä sanon on "musta tuntuu". Peruste: etnisyyteni.
Kyllä niitä perusteluitakin oli näille yllä oleville väittämille:
Mollaan ihmisiä ja tämä on se keino, jolla riistän heidän sananvapautensa. Öööö.... höh? Minä siis käytän sananvapautta kritisoimaan mielipiteitä joita toiset ovat esittäneet sananvapaudella, ja täten rajoitan sananvapautta. Öööö.... höh... yhäkin. Ei siis vieläkään aukea. Olen ilmeisesti ollut liian röyhkeä ja kusipäinen tavassani kritisoida eräitä vieraita mielipiteitä. Eli siis käytän sananvapautta kielellisesti karkeasti kritisoidakseni mielipiteitä joita toiset ovat esittäneet sananvapaudella. Ei... ei vieläkään vaan aukea. Miten siis rajoitan sananvapautta ja vaiennan kanssablogistejani?
Jokainen sananvapauden vastustaja hokee "sananvapauden käyttöön liittyy vastuu", ja yhdistää tämän "vastuun" kaikkiin kuviteltaviin seurauksiin mitä viranomaismielivalta sananvapauden käytöstä saattaa langettaa. Mitä ikinä sanotaan, ja mitä ikinä siitä seuraa, "vastuu on kannettava" - aivan kuten Katainenkin hokee, kun halutaan suomalaista rahaa ulkomaisien pankkien pääomittamiseksi (ja vieläpä ilman, että saisimme edes osaa tuettujen pankkien osakekannasta).
Mutta missä on semmoisen tahon sananvapauden käytön vastuu, joka itkee kritiikkiä oman sananvapaudensa käytöstä - joka ei uskalla tunnustaa sen enempää olevansa väärässä kuin tyytyä siihenkään, että ollaan eri mieltä: itkee persekuutiota, vainoa ja vaientamista vastaanottamastaan kritiikistä ja sitä kuinka demokratiaa ja sananvapautta ajetaan alas ja niin edespäin.
Poistaapa vielä omat kommentit (mikäli vieraalla "maaperällä") tai eri mieltä olevan kommentit (mikä omalla). Onko sananvapauden vastuullisen käytön promoottoreista ottamaan vastuuta sanomisistaan edes kevyessä, ei-juridisessa merkityksessä?
Mutta mitä minä tiedän. En miedä tiedä mitään. Minä kerron satuja enkä voi tietää yhtään mistään yhtään mitään. Minä en voi tietää, koska olen liian nuori (ageismia). Minä en voi tietää, koska en ole saksalainen (rasismi). Kukaan ei ole oikeuttu kommentoimaan natseista yhtään mitään, jos keskustelussa on ihminen, jonka isä oli saksalaisupseeri. Ei vaikka tämä blogaaja väittäisi, jotakin aivan absurdia, kuten esim. että avustaminen itsemurhaan on yhtä kuin holokausti. Hän on oikeassa, koska hän on saksalainen. Tai puoliksi saksalainen: saksalaisen upseerin avioton äpärä. (Henkilön oma kuvaus itsestänsä, eli älkää syyttäkö minua sanan "äpärä" loukkaavuudesta.)
Sainpa siinä sitten vielä kuulla, että edesmennyt isoisäni oli petturi, kuten (implikoidusti) kaikki muut Suomen sotaveteraanitkin. Aseveljeyskään ei paina, koska Suomella oli Saksalle velka itsenäisyydestään. Jatkosodan päättänyt rauhansopimus oli petos. Jokainen Panttipataljoonan sotilas oli petturi. He tulivat Suomesta välirauhan aikana Saksaan taistelemaan ryssää, yhteistä vihollista, vastaan, mutta poistuivat kesken sodan taistelemaan ryssää vastaan Karjalaan. Tämä oli se "petos".
Käydäänpäs lyhyesti läpi Panttipataljoonan vaiheita:
Heidät kerättiin vapaaehtoisista suomalaisista nuorista taistelemaan ryssää vastaan Saksan rintamalla. Toisin kuin muut Waffen-SS-yksiköt, heidät oli vapautettu SS-yksiköiden ideologisesta puolesta. He olivat vain menossa sotaan yhteistä vihollista vastaan. Jatkosota ei toki ollut puhjennut, mutta sen tiedettiin puhkeavan. Rekrytointi tehtiin salassa.
Ja mitä he näkivät palvelukseen astuttuaan? Sakemanneja teloittamassa puolalaista siviiliväestöä.
Kyllä Panttipataljoona toki pääsi tositoimiinkin (aseistautuneen) ryssän kanssa, aikanaan. Ja vaikka alkuperäiset lupaukset päästä Suomen rintamalle Jatkosodan syttyessä eivät aivan täyttyneetkään, pääsivät he kotio Jatkosodan aikana, jonkinmoisella viiveellä.
Mutta... pettureita. Aivan, he pettivät Saksan. Kuulemma. Suomi, kun oli Saksalle itsenäisyytensä velkaa Jääkäripataljoona 27:n kouluttamisesta ennen veljessotaamme, olkoonkin, että suomalaisista vapaaehtoisista koostunut Jääkäripataljoona 27 puolusti Preussia (eli Saksaa) Venäjää vastaan jo tuona aikana. On toki selvää, että vaikka osa suomalaisista menehtyi puolustaessa Preussia ryssältä Suomelle se oli pieni hinta siitä, että valkoiset saivat sotakokemusta omaavan päällystön Suomen omaa armeijaa perustettaessa. Mutta pitääkö meidän kiittää siitä Preussia koulutuksen järjestämisestä ja siitä, että Preussi tarjosi suomalaisille tilaisuuden taistella ja kuolla Preussin hyväksi? Vai tulisiko meidän kiittää suomalaisia jääkäreitä itseään mielummin?
Kiitollisuudenvelkaa tai ei, kyllä kiitollisuudenvelallakin on rajansa. Ja siitä ketä syyttää petoksesta. On kohtuutonta syyttää Panttipataljoonan rivisotilaita ainakaan poliittisesta petoksesta. He eivät odottaneet näkevänsä sakemanneja siellä teurastamassa siviiliväestöä, ja sinne he joutuivat silti, taistelemaan ideologisten SS-joukkojen (kansanmurhaajien) kanssa rinta rinnan.
Jos petosta oli, siitä pitäisi syyttää poliittisia päättäjiä. Tämä toki olettaen, että jotakin kiitollisuudenvelkaa oli kuittaamatta. Ja minun on vaikea kuvitella, että tätä kiitollisuudenvelkaa oli jäljellä, vaikka painaisimmekin Molotov-Ribbentrop-sopimuksen villasella, koska suomalaiset poliitikot eivät vielä olleet tietoisia tästä sopimuksesta, jolla Saksa oli Suomen itsenäisyyden myynyt Neuvostoliitolle ennen Talvisodan alkua.
Kaikesta tästä potaskasta, törkypuheesta ja huonokäytöksisyydestä huolimatta kunnioitan nimim "teuvomast" sananvapautta kutsua isoisääni petturiksi ja solvata jokaikistä suomalaista sotaveteraania millä ikinä konstein hän keksii solvata heitä, mutta häntä itseään minun ei tarvitse kunnioittaa. Eikä hänen vastavuoroisesti minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti