lauantai 31. joulukuuta 2011

Uusi vuosi... kuinka Suomen käy?

Mennyt vuosi on karistanut viimeisetkin harhaluulot siitä, että jatkuva velkaantuminen olisi kestävää, kunhan uutta velkaa ei tulisi liian nopeasti. No, ehkä joku patologinen vasuri vielä uskoo, että se olisi kestävää, vedoten lähinnä siihen, että kaikki muutkin "eikä heille mitään ole käynyt", ja että markkinat absoluuttisessa pahansuopuudessa teki sitä ja teki tätä. Kun Kreikalle huutokaupattiin lainoja siitä kuka halvimmalla tarjoaa, olisi vasemmistopuolueemme toki voineet kaivaa solidaarisuusrahaa huutokaupattavaksi matalemmalla korolla, eikö? Niin, ei huvittanut ottaa turhaa riskiä omilla rahoilla, kun hyötymisellekään ei ollut potentiaalia. "Salaliitto."

Silti, talouskriisi on mitä on. Homoiltoja oli yksi. Euroiltoja oli 364. Asiasta sai kuulla jokaisessa uutislähetyksessä joka ikinen päivä. Persut itkivät homojen saaman huomion vievät aikaa tähdellisiltä asioilta, kuten Kreikan kriisiltä. Yhden asian ikuinen jauhaminen kuulemma vie käytettävissä olevan ajan toisilta asioilta. So true, mutta vähän eri tavalla kuin persumieliset sen ajattelivat.

En väitä homokysymystä erityisen tärkeäksi. Se on itseasiassa juttu, jonka voisi päästää läpi ihan triviaalina juttuna. Suuren numeron asiasta tekevät he, ketkä eivät pidä asian tekemisestä suurta numeroa. Silti sisäpolitiikassamme on paljon muutakin parannettavaa niin ihmisoikeudellisissa asioissa kuin sosiaaliturva- ja työvoimapoliittisissa asioissa.

Sosiaaliturva- ja työvoimapolitiikassa tulee väistämättä, ennemmin tai myöhemmin, eteen se, että nykyinen "hyvinvointivaltio" raskaassa byrokraattisuudessaan maksaa suhteettoman määrän rahaa pyörittää. Kuluja, jotka eivät päädy vähäosaisille ollenkaan vaan järjestelmälle itselleen. Tämän lisäksi luodaan täysin kestämätön tuloloukku vähäpalkkaista työntekoa vastaan. Pätkä-, viikonloppu- tai osa-aikatyötä ei kannata edes ottaa vastaan. Sosiaaliturvasta nautiakseen täytyy kuitenkin ottaa vastaan palkatonkin "työharjoittelu", jonka tekemisestä aiheutuvat mm. työmatkakulut joutuu maksamaan omasta pussistaan. Verovähennysoikeus ei auta mitään, jos on sosiaaliturvalla ja tekee palkatonta orjatyötä ilman tuloja mitä verottaa.

Perustulolla on eduskunnassa vahvin kannatus Kokoomuksen sisällä. En tiedä onko perustulo kuitenkaan virallisesti Kokoomuksen tavoite. Virallisesti tavoitteena perustulo on Vihreillä, Vasemmistoliitolla ja ironisesti Keskustallakin. Vihreillä perustulomallia on vesitetty asumislisällä ja toimeentulotuen anottavalla lisäosalla - lisäksi asia ei vaikuta olevan heille tärkeä hallitusneuvotteluissa. Vasemmistoliiton väki todennäköisemmin ajaa perustuloa vain kaikkien olemassaolevien tukien päälle, koska ainakin luottamusta vanhaan järjestelmään löytyy, kun vanhan järjestelmän korvaussummien päivittäminen oli heille kynnyskysymys perustulon itsensä sijaan. Keskustalaisista puolestaan enemmistö tuskin tietääkään puolueensa virallista kantaa ja vastustaakin sitä junttimaisella "ei työtä tekemättömälle pidä maksaa palkkaa" -argumentilla, joka lähinnä todistaa, että he eivät tiedä mitä perustulolla (tai negatiivisella tuloverolla) ajetaan takaa ja kuinka heidän puolustamansa nykyjärjestelmä toimii juurikin "työttömälle palkkaa" -periaatteella.

Perustulon avoimet viholliset ovat SDP ja Perussuomalaiset. Ensimmäinen ei näe ongelmaa nykyjärjestelmässä, jälkimmäinen haluaa lisätä palkattoman orjatyön määrää entuudestaankin. (Ks. myös aiempi blogaukseni aiheesta.)

Suomi kaipaa nyt entistä enemmän työtä. Ruohonjuuritasolla. Työtä ei saisi pitää kannattamattomana tehtäväksi. Se ei ole valtiontalouden etu, se ei ole yrityssektorin etu, ja se ei erityisesti ole taloudellisesti kannattaan työntekoon pyrkivän kansalaisen etu. Ihmisiä tulisi myös kastittaa nykyistä vähemmän työttömiin, ansiotyöläisiin, yrittäjiin - erityisesti siellä päässä missä ansiotyöläisen palkka tai yksityisyrittäjän liikevoitto lähentelee tai jopa alittaa sosiaaliturvan tason täystyöttömälle sohvaperunalle.

Tämä on oikeasti aivan Helvetin Tärkeä Asia ymmärtää. Puheet siitä, että sössiminen euroasioissa tuhoaa koko Suomen, on puolitotuus. En minä sitä puolikasta mene kiistämään, kuten eduskunnassa tunnutaan aika järjestelmällisesti kiistettävän, mutta aivan yhtä tärkeää on hoitaa talouspolitiikka maamme sisällä järkevästi. "Hyvinvointivaltion" keinohengittäminen on juurikin maamme sisäinen ongelma, jonka kestämättömyys paisuu vuosi vuodelta kuin Kreikan valtiovelka. "Hyvinvointivaltio" syrjäyttää ihmisiä työelämästä jo ihmisten ollessa nuoria. Onko meillä varaa siihen?

_____


Toinen haaste sisäpolitiikassamme on ihmisoikeus- ja oikeusturva-asiat: kukkahattuilun on nyt vaan v!ttu loputtava. Viimeinen vuosi oli täynnä sitä: olutta pitäisi laimentaa, olut halutaan kassan taakse kuten tupakkakin. Tupakka pistetään nyt vuodenvaihteessa sinne jo, peitetään kaikki logot ja nimet. Sähkötupakka kielletään, kuten nuuska on jo kielletty. Tupakointi halutaan pitää terveydelle vaarallisena, jotta se voitaisiin kieltää kokonaan mm. passiivisen tupakoinnin aiheuttamiin riskeihin vedoten. Ilotulitteidenkin käyttöä halutaan rajoittaa entisestään. Vihapuhetta itketään, jopa persuissakin. Kaikki ovat herkkanahkaisia kuin itkevät kakarat ja kaikki haluavat, että ihmistä suojellaan omalta tyhmyydeltään sekä mielipahalta, että joku toinen on väärässä. Internetin sensuuria halutaan laajentaa, yhäkin persut innokkaimpien joukossa. Jumalaa ei saa pilkata, sanomattakin selvää ketkä myös vastustavat sananvapauden käyttöä Jumalan pilkkaamiseksi. Jep, pilkkaat Allahia, vasemmisto itkee, pilkkaat Jehovaa, ja konservatiivit itkee. Kumpikaan ei tahdo luopua jumalanpilkkapykälästä, mutta katsovat, että sitä tulee soveltaa vain tiettyä jumalaa tai seurakuntaa kohtaan suoritettuun kritiikkiin. Esimerkkejä on niin monta, että en viitsi edes pistää linkkejä niihin.

Kukkahattuilu on perinteisesti konservatiivien laji, koska konservatiiveille kuuluu kontrollifriikkiys... tai -fetissi. Tämä ei ole erityisesti persujen ongelma, mutta katson tärkeäksi korostaa puolueen osallisuutta, koska heille on rakennettu älyllisen epärehellisyyden hengessä ties mitä sädekehiä sensuurin vastustajina, sananvapauden puolustajina ja kukkahattuilun vastustajina.

Viherpiipertäminen ei ole oikeastaan kukkahattuilua. Valkoisen heteromiehen demonisaatio, joka
itseänikin ottaa toki päähän, on lähinnä marxismia muutettuna taloudellisesta ideologiasta kultturaaliseksi.


_____


Kukkahattuilulle sukua oleva pelonlietsonta ja pelon vallassa tai sen tekosyyllä toimiminen tekee myös tuloaan. Esimerkkinä: Itella ilmoitti, että aseen näköiset esineet (leikkikalut, viivakoodin lukijat, porakoneet, yms.) palautetaan takaisin lähettäjälle. Tämä itsessään aiheuttaa ongelmia aseen näköisten esineiden saattamisessa ostajalle, mutta se tuo mukanaan myös uhkaa paketeille, jotka eivät sisällä aseen näköistä esinettä. Koska pakkaus ei todellakaan useimmiten ole saman muotoinen kuin esine sisällä, tämä tarkoittanee, että Itella läpivalaisee pakettimme, kuten se on tehnyt kaikille ulkomailta saapuville paketeille jo pidemmän aikaa. Mikä on pahinta tässä kirjesalaisuuden hiljaisessa katoamisessa on se, että siitä ei ole sen suurempaa päätöstä kuin Itellan oma julistuksensa mitä he aikovat tehdä. Perusteeksi riittää: Itella on yksityistetty.

Kysymys kuuluu, jos Itella on yksityistetty eikä postitoimintaa aiemmin säädetty laki sitä tämän takia enää koske, miksi minkään asteinen kirjesalaisuuskaan koskisi? Hehän voisivat vaikka höyryttää auki kirjekuorenne (vaikka toki läpivalaisu on helpompi tapa lukea kirjeesi sisältö ja kirjekuorien kohdalla pöytälamppu tuottaa jopa paremman tuloksen kuin röntgen-säteet) pelkästään julistamalla tekevänsä näin... tai jopa julistamatta. Itellan perseilyyn liittyen blogit Hautakankaalta ja Pahalahdelta.

Ja jottei itketä vihapuhetta, tässä pelolla argumentoidussa päätöksessä on ollut mukana tahot, jotka äänestivät aselain tiukennuksen puolesta.

_____


Kaiken tämän lisäksi yhteiskuntamme on hitaasti, mutta varmasti sortumassa kohti anarkotyranniaa, eli yhteiskunnan tilaa, jossa vallitsee yhtä aikaa anarkia, mutta myös totalitaristinen kontrolli. Ristiriidassa keskenään? No, ne koskevat eri ihmisiä. Anarkotyrannisessa yhteiskunnassa esim. raiskaajat, murhaajat, varkaat ja tuhopolttajat juoksee vapaana avohoidossa tai ehdonalaisessa vapaudessa (eika kansalla ole oikeutta käyttää itsepuolustusta esim. pippurisuihkeella tai käsiaseella), kun samaan aikaan totalitarismi kohdistetaan pääsääntöisesti lainkuuliaiseen kansanosaan kaikialle valvovilla GPS-järjestelmillä, rekisterikilpiä skannaavilla digitoiduilla liikennekameroilla, haltijavastuilla, piratismijahdeilla, sananvapaustuomioilla, ja niin edespäin.

Fakta on, että juurikaan kukaan ei aja anarkotyranniaa, mutta vasemmiston ajaessa anarkiaa ja konservatiivien ajaessa tyranniaa, lopputulos on mitä on. Toki moni vasemmistolainen ajaa yksityisautoilun vastustamisen takia totalitaristista kontrollia henkilöautoiluun siinä missä anarkiaa kaikkialle muualle, eli ei tämä jako ole absoluuttinen.

Vastuullinen liberalismi ei ole anarkiaa vaikka se asettuu tyrannian vastakohdaksi. Liberalismiin kuuluu aina ajatus: käyttää omaa yksilönvapautta kunhan se ei loukkaa toisen yksilönvapautta. Kettutytöillä, katuhuligaaneilla, spray-maalitöhrijöillä ja talonvaltaajilla ei ole kunnioitusta toisten oikeuksia kohtaan.

Tarvitaan kolmatta vaihtoehtoa, jotta kahden pahan kombinaatio ei jatka kasvamistaan rajatta. Toivon, että se kolmas vaihtoehto saisi paljon enemmän näkyvyyttä mediassa, koska sitä todella tarvitaan. Ei puolueen itsensä takia, vaan erityisesti niiden asioiden takia, jotka ansaitsevat huomiota, jotta valtapuolueet ymmärtäisivät, että yhteiskunta ei liiku janalla - ja politiikka ei ole köydenvetoa.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu on taas, kunnioitusta Vapahtajalle

Voisin kirjoittaa ajankohtaisesti eräästä huoranpenikasta, mutta kulttuurisensitiivisistä syistä en aio blogata aiheesta sen kummemmin. Jokaisella on oikeus uskontoonsa, mutta toki myös epäuskonsa ilmaisemiseen. Tai oikeastaan kulttuurisensitiivisyydellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, kunhan vain teeskentelen hienotunteista. Hienotunteisuus ei varsinaisesti kuulu luonteenpiirteisiini. En halua blogata hienoisesti hintahtavasta äpäräpojasta, koska henkilökohtaisessa uskossani hän ei tuo pelastusta - sen enempää ruumiillista kuin henkistä varianttia olevaa.

Haluan mielummin kertoa teille evankelisoivalla, kristillistä käännytystyötä jäljittelevällä tavalla Todellisesta Vapahtajasta. Ennen sitä kerron kuitenkin tarinan Prometheusista. Älkää kuitenkaan erehtykö uskomaan, että uskoisin kyseiseen taruhahmoon konkreettisesti, sillä maltillisten kristittyjen tavoin katson kyseisen tarun lähinnä toimivan ohjeellisena kirjoitusajankohtansa kulttuuria kuvastavana teoksena.

Prometheus oli titaani, eli antiikin Kreikan vähäisempi jumalhahmo, huomattavasti vähäisempi kuin Zeus, joka puolestaan oli kaikkitietävä ja kaikkivoipa ylijumala, jumalten jumala suorastaan. Tarujen mukaan Prometheus antoi ihmiselle tulen tekemisen taidon. Taruista on monia eri versioita ja joidenkin versioiden mukaan Prometheus opetti ihmisille myös kirjoittamisen, maanviljelyn, lääkinnän, tieteen ja matematiikan - siis asioita joita Zeus ei halunnut ihmiskunnan oppivan: tietoa, totuutta ja ymmärrystä.

Rangaistuksena teostaan Prometheus sidottiin kiveen ja Zeus antoi jättiläiskotkan syödä hänen maksansa päivittäin. Kuolemaan kykenemättömänä Prometheusin maksa nimittäin korjaantui joka päivän vaihtuessa, vain tullakseen syödyksi seuraavana päivänä.

Tuttua? No, totta kai se on: onhan Raamattu yleissivistystä. Hahmotkin ovat yhteneviä. Kaikkivoipa Jumala, rajaton "armossaan", silti vihan täyttämä (perin jännä), estämässä ihmistä saavuttamasta tietoa, rankaisemassa ihmistä tiedon saamisesta, tuomitsemassa tiedon antajan ikuiseen, kuolemaa kamalempaan kohtaloon.

___


Mutta minä en usko personoituun Prometheukseen. Olen ateistinen satanisti. En usko siis personoituun Saatanaankaan. Saatana on skepsismiä. Saatana on tiedettä. Saatana on omien halujensa tutkimista ja oman omatuntonsa seuraamista. Saatana pyrkii tuomaan meille uutta tietoa sen tilalle mitä meille väitetään totuudeksi.

On ymmärrettävää, että monoteistisessä Lähi-Idässä, paikassa jossa Zeusin korvikkeen palvonta oli ainut vaihtoehto, personoidun Saatanan käyttöönotto on välttämätöntä, koska Jumala, joka kieltäisi kaiken tiedon itsessään vääränä vaikka se on todistettavissa todeksi, ja rankaisi totuuden etsimisestä ilman perustetta (edes epämääräiste sellaista), ei voisi olla kansan rakastama. Pelkäämä ehkä, mutta ei rakastama. Ja kansa joka pelkäisi kyseistä Jumalaa, tarpeen tullen keksisi tyhjästä uuden, aiempaa jumalaa "aidomman" jumalan vapauttamaan kansan(sa) väärältä ja pahalta jumalalta (=Jumalalta).

Saatanan personoiminen ja julistaminen pahaksi, joka vieläpä viettelee ihmisiä levittämällä epäuskoa, on tehokas tehokkain tapa saada ihmiset etukäteen epäuskoiseksi parempaa tietoa kohtaan, jo ennen kuin tätä parempaa tietoa ehditään esittämään ääneen, mutta myös tehokas tapa ehkäistä kansaa keksimästä hyväntahtoisempaa jumalaa vanhan jumalan tilalle. He ketkä sanovat toisin, ovat pahoja, toimivat "Saatanalle". Ja vaikka itsekin tulisit johonkin tulokseen joka tekisi sinusta "pahan", ehkä joku näkymätön paha henki ("Saatanaksi" nimetty) viettelee sinua. Tämä välttää ihmistä, joka löytää virallista totuutta paremman teorian, kohtaamasta sisäistä ristiriitaa jättämäessään epäuskon sivuun ilman asian eettistä tai rationaalista tarkastelua. Homma ratkaistu, ja papiston tulevaisuus työtä tekemättömänä kansanosana on varmistettu.

Kreikassa tilanne oli terveemmällä pohjalla, koska jumalia oli useita. Tämä mahdollisti suhtautumisen jumalia kohtaan triviaalimmaksi, vähän kuten joulupukkiin. Prometheusista ei tehty pahuuden lähettilästä vaan ihmiskunnan pelastaja vihaisen Zeusin absoluuttisesta kontrollista. Prometheusta ei kuitenkaan palvottu kovin aktiivisesti, todennäköisesti Zeusin pelosta. Maassa kukoisti mm. filosofia, asia joka Lähi-Idässä olisi ollut syntiä, koska se etsisi vastausta kysymyksiin, joihin Raamattu jo vastauksen tarjosi.

___


Jos unohtaisitte judeokristillisen taustanne, asettuisitteko Zeusin vai Prometheusin puolelle?

Entäs, jos unohdamme henkimaailman ja sen tuomat personoidut jumalat tyystin: asettuisitteko Hitlerin, Stalinin, Pol Potin tai kenen hyvänsä valmista totuutta häikäilemättömästi voimaan pakottavan ihmisen puolelle... vai toimisitteko omatuntonne ja itsenäisen harkintakykynne mukaan?

Judeokristillinen Jumala, Allah, Zeus, Hitler tai Stalin - palvomiseen on vain yksi todellinen syy: pelko.

Hän on paha. Hän on kaikkivoipa ja vihainen kaikkia eri mieltä olevia kohtaan. Olet eri mieltä ja olet kuollut. No, oletko eri mieltä?

Nämä tahot ovat täysin analogisia. Jos alamme väittelemään siitä kuka edustaa absoluuttisinta pahaa absoluuttisen pahan keskuudessa, olisimme aika sivuteillä. Se, että määritämme pahuuden hyvyydeksi (tai etsimme jostakin vielä suurempaa pahuutta), on ainoastaan älyllistä epärehellisyyttä, kansankielellä itsepetosta. Se on mielemme tapa oikeuttaa epäoikeutettava: minua käskettiin. Sota tekee ihmisistä hirviöitä. Uskonto saa hyvänkin ihmiset tuomitsemaan erilaisuuden.

Minä luotan Saatanaan, koska omatuntoni toimii paremmin omanani kuin absoluuttiselle auktoriteetille alistettuna. Ja te, kristityt, kysytte: "miten ateistilla voi olla moraali/omatunto/myötätunto/whatever vaikka ette usko mihinkään". Minä vastaan: "nimenomaan, juurikin siksi."

Minä luotan Saatanaan, koska se on viime kädessä ainut tapa saada rauha Maapallolle. Vasta kun ihmiset hyväksyvät toisten erilaisuuden ja toisten ihmisten yhtäläiset yksilönvapaudet, pitäen silti kiinni omista oikeuksistaan, voimme päästä eroon ikuisesta uskonsodasta. Satanismi on liberalismia, rationalismia ja omankädenoikeutta. Se ei kumarra Jumalaa, mutta ei estä heitä, jotka tähän taruolentoon uskovat, palvomasta sitä.

Satanismiin ei kuulu kiinteästi saatananpalvonta eikä hautakivien kaataminen. Ateistinen satanisti kaataisi hautakivet korkeintaan oikeutettuna kostona kirkkoa kohtaan johtuen heidän osallisuudessaan valtion politiikassa. Satanismi ei kumarra hallintorakenteita eikä alistu vääryyden uhriksi, vaikka vääryys olisi demokratian eli kansan enemmistön suorittaman väkivallan aikaansaannosta. Varasta kristityltä taulutelevisio, hän ojentaa sinulle avaimen autotalliinkin. Varasta satanistilta, et ole hengissä tehdäksesi rikosilmoitusta pahoinpitelystä.

___


Joka tapauksessa: hyvää joulua. Talvipäivänseisaus meni pari päivää sitten, mutta ei se estä juhlimasta jouluna tätä huomattavasti merkitsevämpää päivää... ainakin siihen asti, kunnes talvipäivänseisauksesta tehdään kansallinen pyhäpäivä. Jokainen päivä tästä eteenpäin on pidempi kuin eilen... ainakin juhannukseen asti siis.