Motivoiduin kirjoittamaan aiheesta Anu Palosaaren blogauksen "Itsenäisyyspuolue on Suomen ainoa todellinen oppositiopuolue" luettuani. Hänen kertomuksensa Vihreiden naispoliittisen ohjelman tekemisestä on selkäkarvoja nostattava, mutta ei tietenkään itseäni yllättävä. Tämän blogauksen otsikon mukaisesti en kuitenkaan puutu siihen tässä blogauksessa.
Oppositiossa, eduskunnassa tai sen ulkopuolella, olevilla puolueilla on huutava tarve monopolisoida oppositiossa olemistaan muilta pieniltä puolueilta. Piraattipuolueelta ei kai toistaiseksi ole kuultu tätä väitettä yleisessä ja kaiken kattavassa muodossaan, joskin rajattuna tietoyhteiskunta-, yksityisyys-, oikeusturva-, jne. asioihin olemmekin lähes ainoat aiheesta mölyä vaivautumaan pitävät. (Tämä ei toki tarkoita ettenkö usko, etteikö joltakin piraatilta jossakin vaiheessa se mopo pääse karkaamaan, hänen julistaessaan kannattamani puolueen "ainoaksi oikeaksi oppositiopuolueeksi" kaikkien muiden oppositiopuolueiden keskuudessa.)
Blogissansa palosaari julisti vuonna 1994 perustetun Itsenäisyyspuolueen ainoaksi oppositionpuolueeksi, koska se on aidosti EU- ja NATO-vastainen. Ensimmäisenä paikalle kommentoimaan riensikin perussuomalainen Taisto Orre toteamaan, että yhdenasianliikkeet jäävät marginaaliin. Ilmeisesti Orre ei ole kuullut Vihreästä liitosta (Dr Gröna)... tai vaihtoehtoisesti hän ei suostu asiaa hyväksymään. Ovathan perussuomalaiset aiemminkin todenneet, että keskustelu Vihreiden ajamista arvoista täytyy saada ajettua marginaaliin pois päivänvalosta: ei siis ainoastaan kumottava parlamentaarisella enemmistöllä vaan saatettua "poliittisesti epäuskottavaksi" aiheeksi, jonka jälkeen se on vaaratonta, eikä uhkaa konsensushenkeä (jota ironisesti Perussuomalaiset ovat kovin kärkkäästi luomassa vaikka mieltävät itsensä äärioppositioksi).
Siinä toki Orren kommentti pitää paikkansa, että Perussuomalaisten menestys ei ole yhden asian vastustusta. Mutta ei se ole kaiken vastustamistakaan - vaikka useimmat perussuomalaisten kannattajat tällä tavoin suhtautuvatkin omaan "pelastajaansa".
Perustuslakiuudistus äänikynnyksineen. Poliisi- ja pakkokeino lakipaketti (1000 sivua lakitekstiä). Internetsensuuri. Sananvapauden rajoittaminen. Näitäkin yhdistää monta asiaa:
- hallitus niitä kannattaa
- persut niitä kannattaa
- kansa niitä vastustaa
- ja persut siinä (järjenvastaisesti) kerää silti oppositiopisteitä... vaikka eivät yhtä ainuttakaan sanaa kommentoisi itse asiasta.
Taistelu siitä kuka ansaitsee olla Todellinen Oppositio menee usein absurdiksi, eikä ole kaikissa tapauksissa rakentavaa. Gallup-tuloksista voidaan kuitenkin päätellä, että kansa on valinnut Perussuomalaiset kuvastamaan oppositiota ja se on mielikuvallinen vastustaja kaikelle päättömälle vaikka heidän keskuudessaan olisikin vahva hyväksyntä sille asialle, jonka kansa mieltää huonoksi päätökseksi.
Kansa tulee saamaan ansaitsemansa johtajat. Ovat saaneet ennenkin. Tälle hetkelläkin siellä istuu juuri sellaiset päättäjät, jotka olemme ansainneet. Tulisiko meidän jatkossa ansaita parempaa? Ansaitsisimmeko me silloin parempaa, jos me äänestäisimme jotakuta ainoastaan sen takia, että hän väittää meidän ansaitsevan parempaa? Sehän on vain ansaitsematonta imartelua. Emme me ansaitse parempaa sillä, että meille joku sanoo niin. Me ansaitsemme parempaa vain muuttamalla omaa ajattelutapaamme: ryhdymme ajattelemaan rationaalisesti, emme äänestä iskelmälaulajia, emme entisiä missejä, emmekä pyri äänestämään voittajaa.
Ihminen on aivan liian helppo puhua ympäri täysin irrationaalisiin liikkeisiin - pelkällä imartelulla. Asiaa liippasi muuten viime jakso Pasilasta. Pauli Mutikkala tuo mieleen erään nousukaspoliitikon, josta paljon puhutaan tätä nykyä. Semmoinen suoraselkäinen ja perin reilun oloinen henkilö, eikö, tuo Mutikkala siis?
Aikamoista tajunnanvirtaa tämänkertainen blogaukseni. Ei kuitenkaan junia eikä natseja tähän blogaukseen. Paitsi edellä olevassa lauseessa oli ne molemmat mainittuna eli sen verran oli niitä tässäkin blogauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti