sunnuntai 28. elokuuta 2011

Breivik on oikeassa

Pahoittelen provosoivaa otsikkoa, mutta se ei valitettavasti, ole täysin paikkansa pitämätön.

Oslon edustalla sijaitsevan Utøyan saaren massamurhan ja sitä edeltävän pommi-iskun analysointi on saanut tragikoomiset missasuhteet. Ehkä pohjanoteeraus aiheen analysoinnissa tuli Jemima Revolta "Äärioikeiston rasismi kytkeytyy naisvihaan", kirjoitus joka viime kädessäkin luottaa syyllisyyteen assosiaation kautta. Niin, tiedättehän, että Hitler rakasti lapsia ja eläimiä?

On oma ihmettelyn aiheensa miten "vihapuhe" voidaan yhdistään vihan julistamiseen Rugerilla ja Glockilla, ja toinen ihmettelyn aihe on miten rasismi liittyy tähän tapaukseen, ja miten rasismi puolestaan liittyy naisvihaan... ja (herranjestas) jopa anti-feminismiin.

Rotuviha ja naisviha ovat tunteita. Tunteita ei voi kieltää. Tiettyjä rotu- ja naisvihan vallassa suoritettuja tekoja on kuitenkin syytä pitää rikoksina, kuten ne ovat olleetkin jo ennen viharikoslainsäädäntöä. Nämä rikokset ovat silti aivan yhtä ikäviä olivat ne tehty "valkoisen vihan" voimalla tai vaan ahneudesta, välinpitämättömyydestä, äkkipikaisesta suuttumuksesta tai kanavoitu täysin ulkopuoliseen ihmiseen.

Maahanmuuttokritiikki on poliittista aktiivisuutta, joka pyrkii nostamaan esiin maahanmuuton ongelmakohtia. Osa maahanmuuttokriitikoista on pesunkestäviä rasisteja, sitä en yritäkään kiistää. Osa taas... ei ole.

Anti-feminismi on poliittista aktiivisuutta, joka pyrkii kritisoimaan feminististä muutosta ja muutospyrkimyksiä yhteiskunnassa. Osa heistä on naisvihaisia konservatiiveja, osa kriitikoista puolestaan on lähellä liberaalifeministejä ajatusmaailmallisesti. Se, että he liberaalifeministisyydestä huolimatta kritisoivat "feminismiä" johtuu siitä, että nyky-yhteiskunnassa harva liberaalifeministi kehtaa tunnustaa olevansa minkään alalahkon feministi... juurikin henkilöiden kuten Jemima Revon takia.

Maahanmuutossa ja feminismissä on molemmissa kritisoitavaa, jos asiaa suostuu miettimään rationaalisesti, eikä lyö mentaalilukkoa päälle siitä, että kritisointi olisi epäeettistä jotakin nälässä elävää mustaihoista afrikan afrikkalaista kohtaan tai kuinka islamilaisissa arabimaissa maissa jossakin muualla, jota emme voi kulttuurisensitiivisyydestä suoraan ilmaista, nainen on oikeasti alistettu ja tosiasiallisesti patriarkaatin uhri.

Kun pääsemme kuitenkin ohi tästä meihin ohjelmoidusta moraalilukosta, että näitä asioita ei saa kritisoida, koska jossakin muualla, tai toisena aikakautena, joku on tai on ollut sorrettu, on aika selvää, että jotakin maltillista kritiikkiä on täysin järkevä esittää niin radikaalifeminististä sukupuolikiintiöajattelua kuin myös nykyisenmuotoista turvapaikkashoppailua kohtaan.

Katsokaa Libyaa: väki pakenee, ja mielestäni on hyvin eettistä, että pakolaiset otetaan vastaan. Pakolaisia on paennut mm. Tunisiaan ja Egyptiin. Nämä ovat naapurivaltioita ja Libyassa on oikea sisällissota. Naapurivaltiot ovat sallineet pakolaisten tulon, kuten on mielekästäkin. Kun tilanne rauhoittuu, oletan, ja varmasti olettavat Tunisia ja Egyptikin, pakolaisleirien hajoamista ja väen asteittaista paluuta (toivottavasti yhä ehjinä säilyneisiin) koteihinsa. En oleta Tunisian enkä Egyptin suvaitsevan pakolaisleirin jättämistä pystyy rajattomaksi aikaa, saati sitä, että kukaan edes haluaisi sinne jäädä asumaan "huvikseen". Vielä vähemmän ymmärtäisin vieraiden valtioiden halukkuutta elättää näitä pakolaisleireilijöitä tilanteen rauhoituttua, elleivät he uudesta oleskelumaastaan hanki työpaikkaa. Väitättekö, että Suomen pakolais- ja turvapaikkapolitiikka toimisi tähän rinnastaen mitenkään järkevästi?

Liberaalifeministit taistelivat naiselle äänioikeutta. He ovat taistelleet oikeutta ehkäisyyn, oikeutta aborttiin. Tällä hetkelläkin he taistelevat näistä oikeuksista joissakin päin maailmaa, kuten myös oikeudesta pukeutua haluamallaan tavalla, olla lain edessä tasavertainen muutenkin, saada esimerkiksi sama perintöosuus kuin mikä miehille. He tahtovat suojaa raiskauksilta. He tahtovat, että raiskauksen uhreja ei tapeta ruoskimalla. Ai, mutta hitto, liberaalifeministithän kuulostavat ihan "rasisteilta"
... silloin kun he ottavat asian puheeksi Suomesta käsin. Poliittinen korrektius kuitenkin vaatii, että me täällä Suomessa vaikenemme näistä islamilaisen maailman ongelmista.

Vaikeneminen ei kuitenkaan tunnu olevan täydellistä suvaitsevaistossa. Naisten tänä päivänä kokemasta räikeästä sorrosta puhutaan useinkin, joskin osoittamalla syylliseksi koko miessukupuolta... täällä Suomessa. Samaan aikaan, kun sekopääfeministit lutkamarssivat kaduilla kritisoiden "yhteiskunnassa" olevaa asennetta siitä, että "huoramaisesti pukeutuvan naisen saa raiskata", nämä ammattiloukkaantujat ovat myös itkemässä siitä, kuinka "rasistit" syyttävät muslimeita raiskauksien suorittamisesta ja yhteiskunnallisesta hyväksynnästä seksuaalista väkivaltaa kohtaan. Se on siis OK, jos syyttääkin vähemmistön sijasta puolta maapallon populaatiosta vaikka vain pieni murto-osa syyllistyy esitettyihin tekoihin? Minusta tämä suvaitsevaiston ajattelumalli täyttää modernin, laajemman rasismin määritelmät aika täydellisesti. Jos käytämme vanhempaa määritelmää (rasismi ei voi koskea ikää, uskontoa, kulttuuria tai sukupuolta vaan ainoastaan rotua), tällöin kutsuisimme sitä rasismin sijasta sukupuolisovinismiksi.

Paras tapa voittaa terrorismi on olla alistumatta sille. Kun yhteiskunta alkaa taistella terrorismia vastaan, se on jo hävinnyt, koska se on siirtynyt kohti sotaa omaa kansaansa (=tulevista rikoksista ennakkoon epäillyt) kohtaan. Breivikin hirmutyötä ei aiheuttanut vihakirjoittelu ja liian löyhä sananvapaus. Sen hirmutyön suorittaja oli Breivik, siitä vastuullinen on Breivik, ja siitä tuomittakoon Breivik. Jos teolle pitää löytää myötävaikuttajia, luulen vaikuttimena olevan rasistien ja rasisteiksi syytettyjen eristämisen yhteiskunnasta. Radikaalit ajatukset radikalisoituvat kun niitä vastakkainasetellaan hyväksytyn mielipiteen kanssa, ja kun poikkeavan mielipiteen omaava pyritään eristämään yhteiskunnallisesta keskustelusta. Se aiheuttaa voimattomuudentunteen ja tunteen demokratian toimimattomuudesta.

Paras keino torjua terrorismia on viedä terrorismilta pohja. Norjan pääministeri kertoi, että tärkeää on parantaa avoimmuutta ja demokratiaa, jotta ääriliikkeet eivät saa valtaa. Suomessa vaaditaan vihapuheiden kitkemistä, naisvihan ja rasismin nollatoleranssia, julkaisijavastuu on voimassa, ja anonymiteettikin koetaan uhaksi. Puolueiden kimppuun käydään kuvitelluin motivaatioyhteyksin, syytellään rasismin hyväksyvän ilmapiirin luomisesta. Ihmisiltä vaaditaan mielivaltaisesti irtisanoutumista. Ymmärrän tämän tehokkaaksi keinoksi kalastella ääniä samanmielisiltä, mutta samalla se voimistaa (ja radikalisoi) kritiikin kohdetta. Se ei viime kädessä auta yhtään mitään.

Miksi emme ottaisi oppia norjalaisilta, olettaen että osaavat toimia kauniiden puheittensa mukaisesti. Toivon, että osaavat vaikka se hankalaa onkin. Vihaaminen olisi helpompaa, mutta se ei valitettavasti auta.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Se kolmas vapauskäsitys

Vapauskäsityksiä on tapana jaotella kahteen: negatiivinen vapauskäsitys sekä positiivinen vapauskäsitys.

"Negatiivisessa vapauskäsityksessä tarkoitetaan vapautta ulkoa tulevasta pakottamisesta, väkivallasta ja pakkovallasta. Tässä käsityksessä ihminen siis on vapaa, jos toiset ihmiset tai yhteiskunnalliset instituutiot (kuten viranomaiset, poliittiset päätöksentekoelimet tai sääty- tai kastijärjestelmät) eivät rajoita hänen toimintaansa eli puutu hänen ruumiilliseen koskemattomuuteensa, omaisuuteensa tai sopimusvapauteen."

"Positiivisella vapaudella voidaan tarkoittaa yleistä kykyä saavuttaa tahtonsa mukaisia päämääriä tai mahdollisuutta harjoittaa kansalais- tai ihmisoikeuksia, saada osa yleisesti arvokkaina pidetyistä asioista (koulutus, terveydenhoito, työ, asunto, kulttuuri ym.) ja siten myös oikeutta tulla autetuksi." (Wikipedia)

Eri poliittiset ryhmittymät ajavat eri aktiivisuuksilla näitä vapauksia. Kovan linjan libertaarit esimerkiksi ajavat yksinomaan negatiivisia vapauksia, kun taas kommunistit lähes yksinomaan positiivisia vapauksia. Positiivisien vapauksien toteuttaminen aiheuttaa väistämätöntä ristiriitaa negatiivisten vapauksien kanssa: jos esimerkiksi kannatat yhteiskunnallista terveydenhuoltoa, kannatat myös verottamista, joka loukkaa työtä tekevän negatiivista vapautta. Kun kannatat ja käytät sananvapautta (joka on yksi negatiivisista vapauksista), asetat muiden ihmisten oikeuden elää elämä kohtaamatta kritiikkiä (positiivinen vapaus) vaaraan.

Politiikka on pääsääntöisesti tasapainoilua näiden kahden vapauskäsityksen välillä ja hyvin harva poliitikko tai puolue ajaa yksinomaan yhden vapauskäsityksen mukaista politiikkaa.


___


On olemassa kolmaskin vapauskäsitys, joka ei oikein uppoa näihin kahteen. Jos olette lukeneet aiempia blogejani, tiedätte että painotan negatiivisia vapauksia, mutta en tyrmää suinkaan kaikkia positiivisia vapauksia (perustulo, perusterveydenhoito, peruskoulu, jne.) Myös esimerkkivalinnat aiemmassa kappaleessa tuovat ilmi, että en suhtaudu perin positiivisesti useimpiin positiivisiin vapauksiin. On kuitenkin olemassa vapauskäsitys, johon suhtaudun suorastaan vihamielisesti, ja se on se kolmas vapauskäsitys.

Sillä kolmannella vapauskäsityksellä ei ole nimeä.

Itse väittäisin, että kolmas vapauskäsitys on jo niin kaukana vapaudesta, että en sitä hyväksy vapaudeksi. Mutta toisaalta kovan linjan libertaari puolestaan ei välttämättä tunnustaisi yhtäkään positiivista vapautta vapaudeksi... itseasiassa kutsuvat sitä julkisen vallan suorittamaksi väkivallaksi, kun veroprosetti eroaa nollasta. Tämä kolmas vapauskäsitys menee kuitenkin paljon pidemmälle suohon (ainakin omasta perspektiivistäni). Koska on kuitenkin mahdollista, että sen mukaan vannovat uskovat omaan vapauskäsitteeseen vilpittömästi, se kelvatkoon vapauskäsityksestä. Mitä se sitten kertookaan käsittäjästään, on täysin eri asia...

Mikä se kolmas vapauskäsitys sitten on?

Ottaen huomioon, että sillä ei ole virallista nimeaä, kutsukaamme sitä "yhteisölliseksi vapauskäsitykseksi". Kuten eräs Jarmo Toukko asian määritteli: "Vapaus on yleisen edun mukaisesti toimimista". Määritelmä oli toki pidempi, mutta loppu määritelmästä oli lähinnä hänen perusteluaan sille miksi hän oli tähän lopputulokseen päätynyt.


___


Kolmas vapauskäsitys on suoraan sanoen offensiivinen. Itse kutsuisin sitä jopa nihilistiseksi vapausasennoitumiseksi sen sijaan, että se olisi käsitys siitä mitä vapaus on.

Kun yhteisöllisyys muuttuu hyveestä velvollisuudeksi (eli kun vapaus rajoitetaan "oikeuteen" olla yhteisöllinen). Mikä hyvänsä erilaisuus käy äkkiä rikolliseksi, vaikka se ei aiheuttaisi vahinkoa muille kansalaisille. Yhteisöllisyydessä tuppaa olemaan se ikävä piirre, että se säätelee moraalia ja asioita, kuten itsemääräämisoikeus, huomattavasti enemmän kuin yhteisön toimiminen edellyttää. Yhteisö kuin yhteisö pitää jäseniinsä aina enemmän kuria kuin on välttämätöntä. Tämä ei ole kuitenkaan huono asia, kun yhteisöön kuuluminen on vapaaehtoista.

Kun esimerkiksi kuulut ompeluseuraan, ampumakerhoon tai puolueeseen, tämä yhteisö asettaa käyttäytymisellesi odotuksia ja sinällään nämä odotukset ovat myös hyväksi vaikka tavallaan rajoittavatkin vapauttasi. Jos kuulumisesi yhteisöön on vapaaehtoista, luovut vapaudestasi vapaaehtoisesti saadaksesi tuntea parempaa yhteenkuuluvuuttasi yhteisön kanssa. Kaikki ovat onnellisia ja porukassa vallitsee talkoohenki.

Valtio ei voi kuitenkaan olla sosiaalinen yhteisö tässä mielin, koska valtioon kuuluminen ei ole vapaaehtoista. Sosiaalisuus valtiotasolla johtaa ainoastaan noitavainoihin ja kärsimykseen siitä syystä, että siitä ei voi erota, vaikka siihen kuuluminen kävisi ahdistavaksi. Valtio ei voi käyttää sosiaalisuutta luomaan talkoohenkeä muutoin kuin äärimmäisen uhan alla, kuten esimerkiksi sodan.

Siinä missä sodassa ryssää vastaan taistelutahtoa pönkitettiin vahvalla uskonnollisella retoriikalla ateistista sekä anti-teistista kommunismia vastaan, rauhanaikaiset talkoohengen nostatukset uskonnolla johtaa vain ja ainoastaan kansan sisäisten jännitteiden kasvuun. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, jos joku uskonlahko uskossansa rakentaa talkootyönä temppelin itselleen. Ero on siinä, että tämä ei ole valtiollista toimintaa vaan pienempien ihmisporukoiden keskinäistä sosiaalisuutta. Sosiaalisuus toimii aina paremmin pienessä porukassa... ja vapaaehtoisena.

Kun tuot uskonnollisuuden politiikkaan, se johtaa vastareaktioihin, eikä kansalliseen yhtenäisyyteen. Minkä te uskotte yhdistävän Suomea, tekee olemattoman eroavaisuuden kuiluksi.

Tämän takia myöskään ateismia ei tule tuoda politiikkaan. Kun kuilu on kaivettu kansan keskelle, kaivajan identiteetillä ei ole enää merkitystä. Mitään ei tule argumentoida sillä, että jumalaa ei ole, sen enempää kuin sillä, että jumala on. Tätä kutsutaan sekularismiksi. Se tarkoittaa sitä, että vallitsee uskonnonvapaus sekä valtion puolueettomuus uskonnollisiin asioihin.

____


Kolmas vapauskäsitys, tai nihilistinen vapausasennoituminen, on tullut suomalaiseen politiikkaan kansallissosialismin nousun myötä. Räikeimpänä esimerkkinä toki Vapauspuolue r.p., mutta vähäisemmässä määrin kaikki konservatiiviset puolueet vasemmalta oikealle. Olisi varmaan myös trendikästä sanoa, että tämän kolmannen vapauskäsityksen yleistyminen johtuu myös Perussuomalaisten kannatuksen noususta. Se, että se on trendikästä, ei tee siitä automaattisesti epätotta, vaikka toki tunnustan, että enimmät puolet demonisaatiosta on perätöntä tai liioiteltua.

Nihilistinen vapausasennoituminen on kuitenkin yhteistä niin kansallissosialisteille kuin kommunisteillekin. (Huom! En kannata kansallissosialistien demonisaatiota. Kansallinen sosialismi ei ole sen suurempi saatana kuin globaali sosialismikaan. Sinällään preferoisin kansallista sosialismia yli kansainvälisen. En vain usko haluavani mitään sosialismia, joten älkää pistäkö minua valitsemaan.)

Nihilistiseen vapausasennoitumiseen syyllistytään harvemmin maltillisessa vasemmistossa, myös sosialistisessa vasemmistossa, mutta sosiaalidemokratia on itsessään ihan omanlaisensa syöpä, jota lienee syytä haukkua ihan erikseen.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tyhjennä tietokoneen kovalevy turvallisesti

Luinpa tänään Taloustaidon tuoreimman numeron. Siellä on artikkeli "Tyhjennä tietokoneen kovalevy turvallisesti". Sisältö oli kuin olikin sitä mitä odotin kaupallisuutta ylistävältä julkaisulta. En kuitenkaan jaksa ruotia mikä artikkelissa on biasoitunutta, sillä koko artikkeli on tätä kutakuinkin kokonaisuudessaan, vaikka mitään absoluuttista karjaeläimen ulostetta siinä artikkelissa ei silmään osunutkaan. Blogaukseni on saman niminen, koska se on samasta aiheesta.

Tiedontuhontabisnes perustuu pelotteluun. Joku haluaa sinun luottokorttinumerosi. Yrityksen pitäjänä joku vie asiakasrekisterisi, jotka laki määräsi sinut suojaamaan - työpaikkasi on uhattuna. Kuinka voit nukkua yön yli ellet pyyhi pyyhitytä ammattilaisella levyä 20 kertaan, murskauta sitä palasiksi, sekoita toisten kovalevyjen jätteisiin ja sulata tätä sekoitemurskaa polttouunissa?

Pelottelu huonosti tyhjentyneellä levyllä omaa todellisuusperää, mutta juurikin sen ehdottoman minimin, että pelottelu onnistuu. Jos sinulla on esimerkiksi klassinen Seagate ST-225 täytettynä listalla Wikileaksin vuotajia ja Bilderbergin pöytäkirjojen kera, pelottelu sillä, että levyn ylikirjoittaminen nollilla ei ehkä aivan riitä, on täysin relevanttia. Pelottelu aiemman informaation muistijäljestä perustuu fysiikkaan ja tutkittuun empiriaan. Se on totta. Niin ikään kirjoituspää kirjoittaa myös aina eri tavalla ohi oman raitansa, kun puhutaan millimetrin miljoonasosista. Ylikirjoitus ei tapahdu tasan samaan kohtaan mihin data alunperin on kirjoitettu.

Juurikin koska ilmiö itsessään on totta, tekee se hankalaksi kiistää pelkoa joka tähän liittyy. Ihmisen mieli liioittelee häviävän pientä riskiä katastrofille, mutta myös häviävän pientä mahdollisuutta voittaa lotossa. Kovalevyt ovat esimerkkinä käyttämäni ST-225:n jälkeen kehitetty kantamaan yli 100 000 -kertaisen määrän tietoa. Jos emme anna pelolle valtaa, ymmärrämme, että datan muistijäljen lukeminen ei onnistu kovalevyltä itseltään: kovalevylle magnetisaation asteet 0.9 ja 0.99 ovat molemmat ykköstä. Samalla tavoin magnetisaatio, joka jää dataraidan ulkopuolelle ei ole kovalevyn logiikkapiirin luettavissa, vaan on kovalevyn toiminnan kannalta vain signaalihäiriötekijä. Kovalevyn luotettava toiminta perustuu siihen, että se osaa olla virhesietoinen ja hylkää vanhat muistijäljet. Tämän takia yksinkertaisimmallakin tavalla pyyhityn kovalevyn vanhojen muistijälkien lukeminen edellyttää levyjen tutkimista MFM-mikroskoopissa, ja hommasta tuli välittömästi sellaista, johon Suomen köyhällä Suojelupoliisilla ei riitä enää puntit.

Tämän lisäksi huomioitavaa on, että tallennustiheyden monituhatkertaistuminen on vienyt tallentamisen superparamagneettiselle alueelle: magneettiset kiteet levyn pinnalla ovat niin pieniä, että pelkkä lämpöenergia pystyy kääntämään bitin informaation ympäri ja omaksumaan naapureidensa magnetisaation, minkä luulisi vähentävän muistiefektejä ja (MFM-mikroskoopille) lukukelvollista raitojen välistä bitti-informaatiota. (Toki kilpailussa rajoja vastaan magneettinen kirjoitus tehdään nykyään poikkisuuntaan eikä enää levyn pinnan suuntaisesti, jotta voidaan käyttää magneettisesti kovempaa ainetta, joka säilyttää informaationsa paremmin. Tästä huolimatta tanssitaan veitsen terällä, josta kertoo sekin, että laser-avusteista kirjoitusta kehitellään par'aikaa työntämään tallennuskapasiteetin rajaa vielä pidemmälle.)

...ja kaikki tämä teknologinen kehitys vaikuttaakin jo huomattavasti siihen millaisella laitteella ja ajankäytöllä saat luettua yhtäkään päälle kirjoitettua bittiä levyltä vaikka sinulla olisikin MFM-mikroskooppi pölyyntymässä kellarissasi.

Tulisiko pelätä? Ei. Tiedon vuotaminen tapahtuu ylivoimaisella todennäköisyydellä inhimillisestä erehdyksestä.

___


Jos haluat suorittaa mokan tiedostojen päätymisessä ei-halutuille ihmisille, saattaa mieleesi tulla tämmöinen lista (törkeimmästä miedompaan):

1. Pistit tiedoston roskakoriin.
6-vuotias kersakin osaa palauttaa sen sieltä.

2A. Pistit tiedoston roskakoriin ja tyhjensit sen sieltä.
10-vuotiaana kersa viimeistää ymmärtää ladata netistä Undeleten tai tuhannen muista tiedostonpalautusohjelmista.

2B. Formatoit levyn tai poistit osion Levynhallinnassa.
Googleta "partition recovery".

3. Poistat tiedoston erillisen päällekirjoitusohjelman avulla.
Pääsääntöisesti toimii, jos olet varma, että olet tuhonnut kaikki kopiot siitä. Onko Windows Restore pistetty pois päältä, jotta tiedostosta ei ole varmuuskopiota, josta et ollut tietoinen? Vaikka tiedosto olisi tuhottu, tieto siitä, että tiedosto on ollut joskus kovalevylläsi voi pysyä joissakin indekseissä. NTFS:n mystiikkaa en väitä ymmärtävänikaan.

___


Kaikki tämä on tietenkin turhaa spekulointia, jos olet sellainen ihminen, jolta nigerialainen saa hakkeroimattakin phishattua tuhat euroa byrokraattisiin kuluihin, jotta voit lunastaa lottovoittosi. Usein virhe on inhimillinen.

Ja minkä takia levysi eivät ole jo kryptattu, jos kerran et halua kaikkien pääsevän niiden sisältöön tutustuvan? Tätä sopisi yrittäjienkin kysyä itseltään. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku narkkari murtautuisi liikekiinteistöön ja veisi tietokoneetkin mukanaan. Tällöin sinulle ei tulla antamaan viittä tuntia aikaa pyyhkiä kovalevyäsi luovutuskuntoon.

Yksityisyydelle vihamieliseksi käyvässä kieltoyhteiskunnassa kryptaus on suositeltavaa ihan jokaiselle kansalaiselle. Ei kai sinulla ole mitään salattavaa? Et kai oikeasti olisi valmis antamaan kaikkea tietoa kenen hyvänsä luettavaksi? En minäkään.

___


Älä siis pelkää luottaa ilmaiseen levyn päällekirjoitusohjelmaan. Päälle kiroittaminen tapahtuu aina kovalevyn omasta toimesta, joten lopputulos on sama. Kirjoitettu sisältö (nollia tai satunnaista mössöä) vaikuttaa hieman, samaten montako kertaa päällekirjoitat. Yli kolme kertaa on jo täysin turhaa.

Kukaan ammattilainen ei tee sitä paremmin. Mikään maksullinen ohjelma ei tee sitä paremmin. Et tarvitse kukkasin koristeltua käyttöliittymää. (Itse koen ne hankalemmiksi jopa käyttää.)

Tässä on esimerkkejä mukavista ja täysin ilmaisista työkaluista:

Ultimate Boot CD - Sisältää DBANin, mutta ties mitä muuta kivaa. Ominaisuuksien listaaminen yksinomaan lisäisi tälle blogaukselle pituutta kymmenen sivullista. Jokaisen tietokoneen omistajan kannattaa polttaa tämmöinen itselleen. Vaikka sitä ei koskaan joutuisi käyttämään, osoittaisi ainakin elitismiä ja jonkinlaista vihjeellisyyttä tietotekniikasta pitämällä tätä kirjahyllyssä näkyvällä paikalla.

TrueCrypt - Siis mikään ohjelmahan ei tee sinusta yhtä pedofiiliä kuin toimiva kryptausohjelma. Kenelläkään lainkuuliaisella kansalaisella ei ole mitään salattavaa, edes murtovarkailta.

HDDScan - Helppo Windows-ohjelma kovalevyjen diagnostiikkaan ja pyyhkimiseen nollilla. Jos DBAN on varmempi satunnaisarvoisella ylikirjoituksella niin kuten aiemmasta rantista voisi päätellä, olen varma, että tämäkin riittää. Tällä voit pyyhkiä nollalla useita kovalevyjä yhtä aikaa, sulkematta Windowsia, ja voit jatkaa työskentelyäsi normaalisti.

___


Sen verran vielä meinasi unohtua, että jos kovalevylläsi on vioittuneita lohkoja, niitä on voitu uudelleenallokoida terveille alueille, jolloin jotakin ikivanhaan dataa voi jäädä sinne ajalta jolloin sektori on vioittunut. Vioittuneiden sektorien olemassaolon riskiä voi arvioida käyttämällä SMART-diagnostiikkaa ja tarkkailla seuraavia attribuutteja (copy-pastena HDDScanista erään kovalevyni SMART-raportista):
005 Reallocation Sector Count 200 200 0000000000-0000 140
196 Reallocation Event Count 200 200 0000000000-0000 000
197 Current Pending Errors Count 200 200 0000000000-0000 000
198 Uncorrectable Errors Count 200 200 0000000000-0000 000

Vaikka nämä kaikki attribuutit liittyvät viallisiin sektoreihin, attribuutti 005 pitäisi kertoa montako sektoria on jo allokoitu. Heksadesimaalinen 0000000000-0000 tarkoittaa nollaa myös desimaalijärjestelmässä. Jos olet oikeasti vainoharhainen, et luota SMART-raporttiin vaikka se nollaa näyttäisikin.

Huomauttaisin, että tätä pelkoa ei olisi, jos olisit alusta alkaen kryptannut levysi. Tällöin vioittuneen sektorin sisältö sisältäisi vain sotkettua bittimössöä. Vioittuneen sektorin voi palauttaa ammattilaisella. Enkä sano tätä promotoidakseni ammattilaisen palveluksia parempina, vaan lähinnä todetakseni, että kovalevyvalmistajat eivät välttämättä luovuta ohjelmistoja kovalevyn vioittuneiden sektoreiden tonkimiseen tavallisille ihmisille, pelossa, että niitä käytetään rikollisiin tarkoituksiin. Ironista toki nykyisessä on, että ammattirikollinen voi käyttää Ibas/Ontrackin palveluita kaivaakseen urkittavaa tietoa varastetulta levyltä. Eli mitään varsinaista turvallisuutta ei ole saavutettu - ainoastaan luotu tiedonpalautusspesialisteille monopoliasema.

tiistai 16. elokuuta 2011

Mediakriittisen satiirin poisto Aamulehdenblogeista

Poliittisesti epäkorrekti satiiri ei vaikuta olevan kovin tervetullutta Aamulehdenblogeihin. Heillä toki on julkaisuvapautensa tehdä mitä ikinä huvittavatkaan.

Viimeksi moderointivasara iski satiiriin, jossa kritisoitiin median kautta suoritettua syyllistämiskampanjaa, jossa "äärioikeistolaisia" poliitikkoja Suomessa on syytetty Utøyan saaren massamurhasta tai pyydetty irtisanoutumaan näistä hirmuteoista, ikään kuin aie pysyä aiheesta vaiti voitaisiin katsoa asian hyväksymiseksi.

Katosipa oma blogaukseni samasta aiheesta myös, koska moderointipäätöstöksestä ei saa keskustella.



Niille, jotka ovat vähääkään vihjeellisiä ymmärtävät, että poistetun blogauksen julkaisu Blogspotissa ei loukkaa Aamulehden sananvapautta ja julkaisijanvapautta.

Kuvan linkit toimivina:
SWTT: Jussi Halla-aho palasi rikospaikalle
SWTT: Roskatoimittaja: Breivikin manifesti tosi jees juttu

Ymmärrän toki, jos osuva satiiri iskee journalistin ammattitunnon päälle.

maanantai 15. elokuuta 2011

Blogiaktivoituminen ja lyhyttä randomia

Olen ollut vaalien jälkeen melko hiljaa. En ole lähtenyt spekuloimaan hallituskokoonpanoja blogissani enkä analysoimaan tulosta. No, nyt tulos on ainakin selvä ja meillä on melko suuri varmuus siitä, että hallituskokoonpanosta ja -ohjelmasta tuli munaton:
- Kokoomus sai vapaan markkinatalouden vastaiset pankkitukensa (eli avoimet valtakirjat lainantakauksiin toisille, vielä spesifioimattomille EU-valtioille)
- Vihreät saivat ydinenergian lisärakennuslupien jäädytykset (arvoliberaalit teemat jäivät taka-alalle kristillisdemokraattien takia)
- Vasemmistoliitto sai työttömyyspäivärahan korotukset yhdistettynä toimeentulotuen leikkauksiin (sillä seurauksella, että työnantajapuolen painostusvalta työntekijään kasvaa). Kehitys oli täysin päinvastaista kuin heidän (mukamas) kannattamansa perustulo.
- Kristillisdemokraatit saivat sen minkä tahtoivat, eli pääsivät kiusaamaan toisia hyötymättä mitään itse.
- Sosiaalidemokraatit pääsivät olemaan tasan samaa mieltä Kokoomuksen kanssa, mutta siitä nyt ei ollut alun perinkään epäselvyyttä. Varmaa on, että leikkauksia ei pystytä tekemään siellä missä ne kivuttomimmin onnistuisivat - suojatyöpaikat kun ovat itseisarvo sosiaalidemokraateille.
- Persutkaan eivät joutuneet hallitusvastuuseen vaan voivat leikkiä jälkiviisasta sivusta, tai haukkua hallitusta huonosta ratkaisusta tilanteessa, jossa kaikki ratkaisut ovat huonoja.

Siinä poliittinen kevät, osin tulevan hallituskauden tulevaisuuskin, pähkinänkuoressa.

____


Itse aiheeseen. Ajattelin siis taas aktivoitua kirjoittamaan sekavia kirjoituksiani. Tulen myös kritisoimaan yhteiskunnan syöpää, sosiaalidemokratiaa, Breivikistä huolimatta. Breivikin teot eivät saa luoda sosiaalidemokraateille vihapuhesuojaa. Tosin jos minulta kysytään vihapuhesuojaa ei tule antaa homolle, neekerille eikä Äiti Teresallekaan. Eikä minulle.

Lontoossa ja ylipäätään Englannissa mellakoidaan. "Nuoriso" on kadulla. Tiedämme kyllä mille Englannin median "Youth" on synonyymi. Tiedämme myös mitä tarkoittaa se, että Suomen mediassa korostetaan mellakoiden monietnisyyttä. En kerro teille mitä se tarkoittaa. Tiedätte itsekin, korka olette yhtä "rasisteja". Haluatte silti päästä osoittamaan sormella toista.



Päivi Lipposen blogia on käytetty pilailuun. Blogi on vedetty alas vandalismin takia, mutta mitä aikoo Päivi tehdä? Viharikoslainsäädännön aktiivisena kannattajana ja ylläpitäjävastuun kannattajana ja puolestaäänestäjänä hän kai tekee tutkintapyynnön itsestänsä ja tunnustaa syyllisyytensä kykenemättömyyteensä moderoida omaa blogiansa sinne lisättyjen vihakirjoitusten osalta. Yllä olevan kuvakaappauksen lisäksi sivustolla on tiettävästi ollut "Yhteiskunta koostuu ihmisistä" luettavilla 17.5.2011 asti, eli kolme kuukautta moderoimattomana, muutoin moderoidulla foorumilla. Missä siis oli ylläpitäjän vastuu?