perjantai 1. helmikuuta 2013

Väkivaltaisesta sanan- ja kokoontumisvapauden vastustamisesta

30. tammikuuta "Äärioikeisto Suomessa" -kirjan esittelytilaisuudessa tapahtui välikohtaus, joka on sittemmin herättänyt paljon keskustelua. Puukottaja on joku uusnatsi, siitä tuskin on vakavastiotettavaa epäilystä. False flag -tempauksen (eli "vasemmisto lavasti sen") todennäköisyys on uskottavuudeltaan suunnilleen samaa tasoa kuin "Jew did 9/11". Toki kaikkea mitä Hommassa kirjoitetaan ei kannata olettaa olevan maahanmuuttokriittisten omaa kirjoittelua vaan on syytä olettaa monen vasemmistolaisen kirjoittavan foorumilla ainoastaan esittämässä naurettavia väitteitä, jota edes toiset maahanmuuttokriitikot eivät ota vakavissaan. Jätän siis salaliittoteorian käsittelemättä.

Kirjaston salin ovella tapahtunut puukotus on yksikäsitteisesti tuomittavissa pyrkimyksenä estää sananvapauden toteutuminen Suomessa. Minä en hae puukotukselle oikeutusta edes sillä, että julkaistava kirja saattaisi mahdollisesti sisältää liioittelua, vääristelyä tai valehtelua. Me tiedämme mm. Dan Koivulaakson valehdelleen ns. "äärioikeiston" tekemisistä aiemmin(kin), mutta olisi parempi, että hän saisi julkaista sepustuksensa rauhassa, vaikka ne eivät faktuaalisia olisikaan. En kaipaa väärien mielipiteiden sensuuria, koska se estää ihmisiä tutkimasta asioita ja arvioimasta mikä on totuutta. Osa poliitikoista on puukotuksen tuominnutkin sinä mitä se on: sananvapauden vastaista toimintaa. Kuitenkin, jopa sama henkilö on voinut perään ehdottaa valtiojohtoista sananvapauden kaventamista entistä tiukemmalla puuttumisella "vihakirjoituksiin" - ja tämähän on vahvasti ristiriidassa aiemman kanssa, koska eihän se sananvapauden estäminen (tai muukaan väkivalta) sillä hyvity, että sen suorittaa sinihaalarinen jonkun pilottitakkisen sijasta. Lopputulos on sama: keskustelukulttuuri näivettyy, ihmiset katkeroituvat ja kokevat, että puhuminen ei ole keino vaikuttaa, ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tehtävä esimerkiksi juuri puukon kanssa, kuten tämä "järjenkäytön supersankari" ajatteli parhaaksi toimia.

Käsittelen lyhyesti eräitä julkisuuden henkilöiden ilmoittamia kannanottoja. Kopioin sitaatit ja epä-sitaatit (eli ei-sanatarkat asiasisällöt) laiskuuttani Wikipediasta (useat sitaatit viime viikolta).

(Huom!: en käytä lainausmerkkejä "äärioikeiston" ympärillä kieltääkseni uusnatsismia tai vähätelläkseni sitä, vaan siitä syystä, että se ei ole ylipäätään mitään oikeistoa. Se on ääri[jotakinmuuta], sillä en ole kuullut uusnatsien promotoivan vapaata markkinataloutta... ikinä. Siihen on syynsä: kansallissosialismi.)

__________

Vasemmistolaisia mielipiteitä:


Dan Koivulaakso (vl.): "välikohtauksen ei voi antaa vaikuttaa, koska silloin alistuisi terrorille"

...mutta miksi minusta tuntuu, että todellisuudessa Koivulaakso tahtoo, että asiaan reagoitaisiin jotenkin, esimerkiksi rajoittamalla sananvapautta? Koivulaakson kirjan tarkoitus on kuitenkin rikkoa väitettyä "tabua" siitä, että "äärioikeistosta" ei muka puhuta tarpeeksi.



Paavo Arhinmäki (vl.): "äärioikeiston väkivalta pitää viimein ottaa vakavasti"

...mutta äärivasemmiston väkivaltaako ei pidä?

"äärioikeiston silmätikuksi on joutunut etenkin vasemmisto, joka on toiminut rasismin ja maahanmuuttovastaisuuden vastavoimana."

...paitsi, että "äärioikeisto" on kyllä asettunut ensisijaisesti maahanmuuttajia vastaan. Antifa puolestaan on perustettu pelkästään olemaan "äärioikeistoa" vastaan. On turha syyttää "äärioikeistoa" siitä, että he olisivat itsetarkoituksellisesti vasemmistoa vastaan. "Äärioikeistolaisuus" on itse vasemmistokeskustalainen ideologia, joten on mahdotonta yleistää heidän olevan koko vasemmistoa vastaan vaan.

"Arhinmäen arvostelun mukaan sisäministeri Päivi Räsänen ei ole esimerkiksi Pride-iskun yhteydessä Räsänen puolustanut riittävän voimakkaasti sitä, että suomalaisten viranomaisten tehtävä on turvata kaikkien ihmisten ilmaisuvapaus."

...enkä minä ole huomannut Arhinmäen puolustavan Halla-ahon ilmaisuvapautta millään tavoin. Sananvapaus, kun ei liity sanoman sisältöön, ainoastaan vapauteen sanoa. Vastuu kuuluu lukijalle.

"ihmetytti, että hallituspuoluetta edustavat Andersson ja Koivulaakso voitiin julkisessa keskustelussa leimata äärivasemmistolaisiksi"

Ainakin Dan Koivulaakson voi mieltää äärivasemmistolaiseksi.

"Aivan kuin olisi ääritoimintaa kirjoittaa kirja, jossa käydään läpi äärioikeiston toimintaa."

Aivan kuin tämä ei olisi selvä olkiukko. Kukaan (vakavastiotettava ihminen) ei väitä, että kirjan kirjoittaminen tekee Koivulaaksosta äärivasemmistolaisen. Koivulaakson ääriliikehdintä liittyy Antifa-toimintaan, eli omankädenoikeudelliseen, väkivaltaiseen toimintaan uusnatseja vastaan. Tämä Antifa-aktiivisuus tapahtuu lähinnä ulkomailla, koska Suomessa ei ole tappelunhaluiselle äärivasemmistolaiselle mahdollisuutta rähinöidä uusnatsien vähäisen lukumäärän takia.

"Paavo Arhinmäki vaatii perussuomalaisilta irtisanoutumista puukotusiskusta."

Eli vasemmistoliiton jäsentä ei saa syyttää äärivasemmistolaisuudesta vain koska henkilö on Vasemmistoliiton jäsen, ja koska VL on tällä hetkellä hallituksessa? Hallituksen vastainen agitaatio?

Kestääkö Arhinmäen logiikka, jos ja kun perussuomalaiset joskus joutuvat poliittisen uskottavuuden takia ottamaan joko vetovastuun tai apupuolueen roolin hallituksessa? Loppuuko "perussuomalaisten on irtisanouduttava" -huutelu? Kelpaako "on jäsen puolueessa, joka on hallituksessa" immuniteetiksi kaikille perussuomalaisen puolueen jäsen kirjan omistaville tämän jälkeen?



Ella Tiainen (vl.): "poliittiset väkivallanteot tulee tuomita heti"

Olen täysin samaa mieltä. Kannankin huolta siitä, että moraalisessa että juridisessa tuomitsemisessa äärivasemmiston toimet on jätetty täysin huomiotta. Syyllisiä harvoin löydetään, heitä harvoi kaivataan, ja kukaan ei ole vaatimassa, että "tätä ei saa tulkita yksittäistapaukseksi". Yksittäiset uutistapaukset ovat tuotu julkisuuteen. Niitä ei ole salattu (kuten raiskaajien etnisyyksiä on tapana salata). Siitä huolimatta asiasta ei synny mitään reaktiota, eikä kukaan kauhistele sitä, että kyseessä on poliittinen terrori. Kyllä. Se on poliittista terroria. Jos lukee heidän taistelukertomuksiaan ja manifestejaan, se on heidän tarkoituksensa.

Useimmat eivät varmaan tiedostakaan ympärillä tapahtuneita äärivasemmistolaisia väkivallantekoja, jotta osaisivat vaatia, että tabu pitäisi rikkoa. Se kertoo siitä, että tabu on ihan todellinen. Kaikki tapahtuu täysin avoimesti, mutta mediakaan ei tahdo ottaa täkyä. Tämä saattaa toki olla jopa vastuullista toimintaa siksi, että äärivasemmiston olemassaolon täydellinen ignorointi saa terroriteot olemaan vain yksittäisiä ja satunnaisia, kohdetantamattomia, tarkoituksettomia ja tyhmiä, eikä terroriteoista uutisoiminen lisää sen enempää terrorismiin ryhtyvien kuin sitä vastaan omankädenoikeudellisesti taistelevien lukumäärää, kun uutisen lukijat eivät identifioi terroritekojen tekijöitä eikä motiiveita.

Miksiköhän sama ei pätisi myös uusnatseihin? Miksi heidän tekonsa täytyy identifioida ryhmittymään ja ideologiaan välittömästi, jopa ennen kuin asiasta on varmuutta.

Eli kannattaako ideologioista poliittisen väkivallan takana tehdä suurta numeroa? Tämä on avoin kysymys, enkä tiedä oikeaa vastausta. Oli vastaus kyllä tai ei, tulisi suhtautuminen silti olla yhtenevä sekä äärivasemmistolaisten että "äärioikeistolaisen" väkivallan edessä. Jos taas emme kiinnitä huomiota ideologiaan väkivallan takana, uutisointimme väkivallasta itsestään on automaattisesti melko puolueetonta.

"suomalaisessa poliittisessa ilmapiirissä on tapahtunut sellaista, mikä mahdollistaa äärioikeistolaisen liikkeen voimistumisen"

Ja jälleen kerran olen täysin samaa mieltä. "Äärioikeistolaisuuden" radikalisoituminen johtuu mm. siitä, että koko poliittinen ilmapiiri on sanonut, että rasismia ei tule suvaita keneltäkään demokraattisesti valitulta kansanedustajalta, vaikka heidän äänestäjäkuntansa olisikin koostunut rasisteista. Tämä johtaa siihen, että rasistinen kansalainen joutuu katsomaan, että omankädenoikeus on ainoa tapa vaikuttaa yhteiskuntaan.

”Tavalla, jolla politiikassa puhutaan esimerkiksi siirtolaisista, maahanmuuttajista tai seksuaalisista vähemmistöistä on vaikutusta myös siihen miten ihmiset kohtaavat toisiaan arjessa.”

Olinkin yllä erehtynyt. Ella ei ollutkaan sitä mieltä, että sananvapauden ja demokratian rajoittaminen olisi johtanut ihmisten uskovan, että omankädenoikeudellinen väkivalta on ainoa vaikuttaa. Hän oli sitä mieltä, että väärien mielipiteiden sensuurissa ei olla onnistuttu tarpeeksi hyvin.

OSA2 --->

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti