maanantai 4. helmikuuta 2013

Väkivaltaisesta sanan- ja kokoontumisvapauden vastustamisesta - OSA2

Mitä oikeistolla on sanottavana:



Päivi Räsänen (kd.): "puukotustapauksen ja hyökkäjien taustat selvitetään perusteellisesti"

Toivotaan, että näin tapahtuu, ja että tekijä ei jää hämärän peittoon, kuten äärivasemmistolaisten suorittamien tuhopolttojen selvittäminen on jäänyt.

"Räsäsen mukaan ääriliikkeiden toiminta on Suojelupoliisin tehokkaassa tarkkailussa."

Tämä on muuten totta. Erityistarkkailussa ovat jopa muslimijärjestöt vaikka toki on poliittisesti epäkorrektia mainita heitä tai äärivasemmistoa "äärioikeistosta" puhuttaessa. Suojeluspoliisi tekee oikeasti tehtäviään eikä heitä sido poliittinen korrektius yhtä tiukasti kuin mm. poliitikkoja. Suojeluspoliisi, kun saa (ja joutuu) toimimaan suurelta osin salassa yhteiskunnalta, joka mielellään käyttäisikin "rasismi"-leimaisinta, jos näin ei olisi.



Jyrki Katainen (kok.): "nollatoleranssia sananvapautta ja kokoontumisvapautta vastaan tehtyjä rikoksia kohtaan"

HYVÄ KATAINEN! Juuri näin. Seuraavaksi oletan sinun tekevän lakiesityksen seuraavien rikosnimikkeiden poistamiseksi Rikoslaista:
"Kansanryhmää vastaan kiihottaminen" sekä "Uskonrauhan rikkominen".

(Koska postmoderniin keskustelukulttuuriin kuuluu täydellinen ymmärtämättömyys satiirille, tarkennan, että en todellakaan odota Kataisen esittävän näitä parannuksia sananvapauteen.)

"Meillä kaikilla, asemasta ja roolista riippumatta, on yhteinen vastuu siitä, että vihanlietsontaan puututaan ajoissa ja riittävän jämäkästii – myös internetin keskustelupalstoilla. Keinotekoisen vastakkainasettelun lietsonta, vihapuheet ja suoranainen rasismi on tuomittava ja torjuttava."

...koska tämähän on omiaan parantamaan sananvapautta... juu. Sensuuri, sananvapausoikeudenkäynnit, yms. eivät myöskään itsessään ole vastakkainasettelua sallitun ja kielletyn mielipiteen välille.

Tärkeää on myös liittää Kokoomuksen vaalislogan, "vastakkainasettelu", tähänkin yhteyteen. Kohta varmaan kiljutaan "rasismia" jopa "eurotrollaajille".



Alexander Stubb (kok.): "Voisiko joku kertoa mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikeasti tiedä. Kertokaa please." (sanatarkka Facebook-sitaatti)

Oliko tämä ensimmäinen tervejärkinen isokenkäisen kommentti asiaan? Ja siis en tarkoita tätä edes satiirina. Mitä ihmettä, Stubb? Sinä? Kaikista ihmisistä juuri sinä sanot jotakin järkevää?

Järkytystä lieventää se, että kommentti liittyy Eurooppaan yleensä. Euroopassa kun tilanne on useammin tällainen: YLEn uutinen Tanskan ääriliiketappeluista
...eli 200 uusnatsia vastaan noin 5000 "antifasistia". Ja tyypillisesti, kun uusnatsit ovat saaneet turpaansa, vasemmistoanarkistit pääsevät antamaan turpaan poliisille ja tienvarsien näyteikkunoille ja kaikelle muulle pahalle kapitalismille.


__________

Mitäs sanottavaa on "rasisteilla" itsellänsä:


Juho Eerola (ps.): "kirjoitti Facebookissa, että häntä pidettäisiin ”kusipäänä”, jos hän kirjoittaisi ”vaikkapa islamia, Suomen somalivähemmistöä, homoja, kasvissyöjiä, sotaveraaneja, hevidiggareita tms. porukkaa käsittelevän (ko. porukan näkemysten mukaan ehkä asenteellisenkin?) kirjan ja sitten olisi vielä niinkin raukka, että ei edes päästäisi tuota kritisoimaansa jengiä sitä kritiikkiä kuuntelemaan"

Varmasti pidettäisiin kusipäänä, ainakin jos kirjan sisältö on mitä persulta sopisi odottaa. Tuen toki jokaisen oikeutta olla väkivallattomasti kusipää. Tiedän, että olen tämän asian suhteen vähemmistössä, ja että kukaan eduskuntapuolue (persut mukaanlukien) eivät ja'a ajatusta väärien mielipiteiden esittämisen hyväksyttävyydestä - he ainoastaan käyvän kädenvääntöä mitkä asiat tulisi kieltää.

"hyökkäys saattoi olla kirjan kirjoittajien järjestämä mainostemppu"

Tämä oli sitä false flag -salaliittoteoriaa. Vaikka se olisi teoreettisesti mahdollista, siis hyvin teoreettisesti, en suosittelisi esittelemään tämmöistä teoriaa ennen kuin käsissä on mitään muuta kuin pelkkä toteen näyttämätön hypoteesi. Vaikka koko puukotustapauksessa äärivasemmisto esiintyy poliittisena imagovoittajana, koska sai (kerrankin) olla uhrina eikä ainoastaan polttamassa poliisiautoja Molotovin cocktaileilla, se ei tarkoita, etteikö universumissa olisi olemassa voimia, jotka kilpailevat vasemmistoanarkismin kanssa titlistä universumin tyhmimpinä poliittisena ideologiana ja etteikö heidän tyhmyytensä saisi heitä tahattomasti pelaamaan peliä vastustajansa hyväksi. Uusnatsit ovat tämmöinen ryhmittymä.

Jos käytämme Occamin partaveistä, emme pyri selvittämään asiaa mahdollisimman monimutkaisesti, vaan tyydymme yksinkertaisimpaan eli hyväksymme sen faktan, että uusnatsit nyt vaan ovat idiootteja.



Olli Immonen (ps.): "on syytä välttää niin äärioikeiston kuin äärivasemmiston tilaisuuksia"

Yhdyn ehdotukseen. Paitsi, että tilaisuuksiin osallistumiseen liittyy väkivallan uhka, joutuisi muutoinkin olemaan idioottien ympäröimänä vaikkei mitään tapahtuisikaan. Itse asiassa väkivallan uhkaa en suosittele pakenemaan, koska silloin antaa periksi terroristille, mutta idioottien ympäröimäksi joutumista kyllä välttäisin joka tapauksessa.

__________

Vasemmiston reaktio persuille:


Li Anderson (vl., Immoselle): "kuinka Immonen saattoi puhua näin yleisestä, kirjastossa järjestetystä tilaisuudesta, jossa puhuttiin kirjasta" (Immosesta)

Entäs, jos kyse olisi uusnatseista ja esim. Mein Kampfin uudesta suomenkielisestä käännöksestä (mahdollisesti uusnatsien itse kääntämänä)? Väittääkö, ettei hän itse olisi tunkemassa vaikka väkisin tilaisuuteen kertomaan kuinka väärin koko kirjan julkaisu on? Todennäköisesti hän käyttäisi "kyseessä on KIRJASTO, hänet on pakko päästää sisään" -argumenttia, jottei hänen tunkeutumista kirjanjulkistustilaisuuteen saisi estää. Mutta niin se vaan on vasemmistolaisen maailma niin relativistinen, että asiat kuten sananvapaus, kokoontumisenvapaus ja jopa väkivalta, ovat aina suorittaja- ja uhrisidonnaisia, eivätkä määrity itse teon kautta.



Paavo Arhinmäki (vl., Immoselle): ”On vastuutonta, että kansanedustaja kehottaa olemaan menemättä avoimiin tilaisuuksiin, kuten tämä kirjastossa järjestetty yleisötilaisuus"

Nytkö se olikin kaikille avoin tilaisuus vaikka uusnatsien paikalle tulo estettiin? Niin ikään estäjänä toimi ihminen, jolla ei ollut järjestysvalvojan virallista asemaa vaikka alkuperäisissä uutisoinneissa niin annettiin olettaa. Voisi siis näinollen sanoa, että vaikka puukotus on tuomittavaa väkivaltaa, kahakan aiheutti vasemmistolainen, joka esti toista ihmistä pääsemästä sisään kirjaston lukusaliin, julkiseen tilaan, jossa oli menossa yleisölle avoin tilaisuus.

Siis joko tilaisuus oli yksityinen (kirjastotalon luvalla), tai se oli avoin, jolloin jollakin ei-järjestyksenvalvojalla ei ole mitään oikeutta käydä käsiksi edes uusnatsiin. Eli kaiken rehellisyyden vuoksi, et voi syödä kakkua ja säästää sitä yhtä aikaa.

Mediassa on myös paljon kauhisteltu väkivallan suunnitelmallisuutta, koska uusnatsit olivat aseistautuneita. Mitä ei ehkä ymmärretä on, että uusnatsikulttuuriin kuuluu, että aseita kannetaan aina mukana vaikka ei olisi aikeita niitä käyttää. Niinikään, mikä jää vasemmistolta kommentoimatta, nämä "järjestyksenvalvojat", jotka eivät olleet virallisia järjestyksenvalvoja, olivat myös aseistautuneita asein, joita ei olisi saanut kantaa julkisella paikalla!

OSA3 (myöhemmin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti