Miesasialiike ja homoliike

OSA 1: Turinaa ja historiaa

Feministit voivat sanoa suoraan mitä ajattelevat ja ovat pahimmillaan hyvinkin häikäilemättömiä, ja siitä huolimatta tätä laajamittaisesti ihaillaan jopa silloin, kun se täyttää selkeästi misandrian eli miesvihan kriteerit. Miehien käytöksessä misogynia eli naisviha puolestaan mielletään (syystäkin) melko negatiivisena asiana, mutta tämän lisäksi miehiä syytetään usein aiheetta naisvihaajiksi siinä missä miesvihaajia taas ei aiheestakaan.

Feministi on miehistä valittaessaan "vahva" nainen, maskulisti on naisista valittaessaan "heikko" mies. Ja yhteiskunta, myöskään feministit, eivät suvaitse lainkaan heikkoa miestä.

Tilanne ei ole ollut aina näin. Historiassa väärinkohtelusta valittava nainen oli "hankala" nainen siinä missä hän on nyt "vahva". Miehen kohdalla asenteet eivät kuitenkaan ole muuttunut yhtään. Yksi syy sille miksi miesten kohdalla oman sukupuolensa kohtelun epäkohtiin puuttuminen ei ole yleistynyt ja yleistymisen myötä (sovinnaisuuden synnyttyä käytännön kautta) on siinä, että ruikuttamattomuus on osa alfamiehelle miellettyä käytöstä ja tärkeä ylläpidettävä illuusio seksuaalisen kiinnostavuuden säilyttämiseksi naisen silmissä.

"Enhän minä ajattele noin. Jotkut naiset arvostavat herkkää miestä". Joo-joo. Varmasti. Mistäköhän sitten on peräisin tämä ikuinen naisten itku siitä, että "Miksi rakastun aina vääriin miehiin?"

Vastaus on yksinkertainen: nainen ajattelee munasarjoilla.

No huh-huh. Olipas naisvihainen kommentti. Tunnustan sen itsekin liioitelluksi. Se on provokaatio. Mutta, jos olisin kirjoittanut että "Mies ajattelee peniksellään", kukaan ei olisi edes kiinnittänyt huomiota vastaavan määrän kärjistystä sekä yleistystä sisältävään väitteeseen.

Jos "heikoksi" osoittautuminen ei olisi tarpeeksi ikävä asia jo yksinään, ja tämähän tuskin korjautuu niin kauan kuin naisella on munasarjat, ja ajatteleminen parisuhdeasioissa tapahtuu edes puoliksi niillä eikä aivoilla, miehillä on myös alati kilpailu osoittaa itseään maskuliinisiksi. Jos yksi mies osoittaa itseään heikoksi, muissa miehissä tulee tarve puolustaa sitä kuinka miehekkäitä he itse ovat, haukkumalla heikkoa miestä ja varmistamalla, että nainen ei voisi sivuuttaa heikon miehen heikkoutta, tai nähdä jopa sitä älyllisenä vahvuutena tai sosiaalisena rohkeutena.

Miesten huonosta tasa-arvotilanteesta lienee enimmäkseen syyttäminen miestä itseään, koska miehet eivät pysty yksissä toimin luomaan vahvaa miesliikettä, ilman, että miesliikkeen jäsenet alkavat kilpailemaan sillä kuka on "vähiten luuseri" ja kuka on valmis antamaan eniten periksi tasa-arvopyrkimyksissään. Historiakin todistaa tämän: miesten vapautusliike hajosi ennen pitkää varsinaiseksi miesliikkeeksi että "profeminismiksi" eli käytännössä miespuolisten ajamaksi (joskun suhteellisen maltilliseksi) feminismiksi.

Nykyisellään suunnilleen jokainen mies on valtavirtafeministi, kuten myös jokainen nainen, poislukien radikalisoituneet, äänekkäät radikaalifeminismin lahkot (radikaali-liberaalifeministit sekä radikaali-kulttuurifeministit). 

Kuvio 1 Miesliikkeiden kehitysvaiheita Yhdysvalloissa ja Suomessa (Henry Laasasen blogista "Miesliikeiden kehitysvaiheita")

___

OSA 2: Heikot miehet

Vaikka Laasanen onkin pätevimpiä miesasian puolestapuhujia, kaikkea hänen mielipidettä en itse allekirjoita.

On totta toki, että miesasialiike ei itsessään liity homoliikkeeseen. On totta, että jos homoasiaa aletaan ajamaan, se todennäköisesti karkottaa konservatiivimiehet eduskunnan miesverkostosta.

EDIT: [ Tämä onkin varsin pragmaattinen lähestymistapa miesasialiikkeen vaikuttamiseen eduskunnassa. Miesasialiikkeen vaikuttaminen yhteiskunnassa yleensä tullee kuitenkin (jatkossakin) olemaan liberaali. Monet miesasialiikkeen ajamat asia ovat asenteellisia muutoksia. Eduskunnassa tehdään sitten päätöksiä ja siellä verkoston koko on ehkä tärkeämpi kuin "laatu". ]

Käsittääkseni kuitenkin miesasialiikkeeseen kannattaa olla yhteistyössä homoliikkeen kanssa: "heikon miehen" puolustaminen kuuluu myös homoliikkeen agendaan. Kyseessä on miehen sukupuolirooliodotusten romuttamistarve. Yhteistyö tältä osin on pragmaattisista syistä molempien etua ajavaa.

Sen sijaan, että maskulistit pelkäisivät menettävänsä konservatiivimaskulistit riveistänsä, minusta heidän kannattaisi ennemmin pelätä, että menettävät homoliikkeen suopeuden. Homoliike on tunnetusti hyvissä väleissä feministiliikkeen kanssa, joka on tehnyt on roolinsa naisen sukupuolirooliodotusten romuttamisessa (ei suinkaan vielä täydellisesti, mutta olisi väärin väittää, ettei merkittävää kehitystä olisi tapahtunut). Miehen sukupuoliroolin romutus on jäänyt valikoivaksi ja noudattaa kaksoisstandardia heteroiden ja homojen välillä, joista ainoastaan homoilla on de facto oikeus huomauttaa yhteiskunnan suorittamasta sorrosta heitä kohtaan.

Feministit eivät kuitenkaan ole neuvotteluväleissä maskulistien kanssa siitä huolimatta, että maskulisteilla olisi halukkuus saman pöydän ääreen feministien kanssa. Valitettavan usein vaaditaan, että neuvottelupöytään päästäkseen maskulistien tulisi ajaa myös naisten tasa-arvoa (siitä huolimatta, että tasa-arvokeskustelun sisäpiirissä jo nyt mukana olevat feministit eivät vastavuoroisesti huomioi miehen ongelmia). Vesitetyn maskulismin ja feminismin yhteistyöpaneeli tuo väistämättä feministisiä lausuntoja. Ääriesimerkki tästä on siinä, että profeminismi edustaa "miesnäkökulmaa".

Voi tietenkin olla naiivia olettaa, että feministit suhtautuisivat maskulisteihin asiallisesti, vaikka maskulistit suhtautuisivat homoihin yhtä suvaitsevaisesti kuin feministit tekevät. Itse en luottaisi feministien asialliseen käytökseen - he tulevat todennäköisesti kutsumaan miesten tasa-arvoliikettä "naisvihaliikkeeksi" jatkossakin, suorastaan vaatien, että vihajärjestönä heitä ei tultaisi kuulemaan lainkaan, riippumatta mitä ikinä heillä olisikaan sanottavana. Jos kuitenkin miesasialiike saavuttaisi saman yleisen arvoliberalismin tason kuin feministit, voisi ainakin objektiivisesti sanoa, että feministit syrjivät miesten tasa-arvoliikettä täysin perusteetta.

Tämä tietenkin tulisi sillä uhrauksella, että miesten tasa-arvoliike, mikäli vaatisi miehelle oikeutta olla homoseksuaali, menettäisi joitakin konservatiivimiehiä riveistänsä. Mutta kysyisinpä: kuinka paljon miesten tasa-arvoliikkeessä oikeasti on konservatiiveja? Kun konservatiiviselle ehdottaisi, että asevelvollisuuden pitäisi olla syrjimätön niin sieltähän sitä tyypillisesti tulee: "Armeija tekee pojista miehiä", "Oletko sivarihomo? Missä kävit intin?" -möyhötystä, koska asepalvelus (ja moni muu tasa-arvoa rikkova sukupuoleen liittyvä vaatimus) kuuluu "vahvalle" miehelle ja sukupuolikonservatiivi haluaa säilyttää tai entuudestaan vahvistaa tätä stereotypiaa.

Heikon miehen leiman romuttaminen ei toki ole ainut asia, mitä miesten tasa-arvon toteutumiseksi on korjattavaa, mutta niin kauan kuin tämä perusedellytys ei ole korjattu, miesasialiikkeellä ei ole mitään mahdollisuutta saada ääntänsä kuuluvaksi ilman, että koko keskustelu harhautuu heti alkuunsa siihen, että maskulinisti on luuseri, ei saa naista, on katkera, vihaa naisia, ja päläpäläpäläpää. Se ei ole kovin kaukana naisen "pihtarihuorittelusta". Ei totuusarvoa ja vielä vähemmän relevanssia itse asialle, mutta se tappaa asiallisen keskustelun. Ero pihtarihuoritteluun on vaan siinä, että naista pihtarihuoritellessa sovinisti tulee yhteisön tuomitsemaksi joko moraalisesti tai juridisesti, mutta maskulistin tuhkakullittamisessa koko yhteisö tulee mukaan pilkkalauluun miettimättä miksi he näin toimivat.

Feministiliike politisoitui 1800-luvulla taistelemaan naisille tasa-arvoa, jota heillä ei silloin todellakaan vielä ollut. Miehet aktivoituivat radikaalifeminismin syntyaikoina 1960-luvulla. Yhteiskunta tulee menemään pelkällä inertiallakin pitkälle matriarkaattiin ennen kuin miesliike saa hyväksytettyä oman olemassaolonsa tavallisen kansalaisen silmissä ja pilkkalaulut lopulta loppuvat. Kuinka katkera tulee miesten taistosta menetetyn tasa-arvon saavuttamiseksi silloin, ja eikö olisi kaikille mielekkäämpää, että oltaisiin samassa keskustelupöydässä nyt, kun sukupuoliset epätasa-arvot (suuntaan tai toiseen) eivät anna aihetta epätoivoisiin tekoihin (esim. yleislakkoihin)? Nyt on aika jolloin kenenkään ei kannattaisi asettua poteroihin.

EDIT: Tein pari muutosta. Vanhat tekstit näkyvät yliviivattuna. Tämä kirjoitus ei ollut tarkoitettuna kritiikiksi Laasaselle, vaan enempikin kommenttina samaan aiheeseen, joskin enempi eduskuntatalon ulkopuolella. Siinä mielin olikin turhaa väittää, että mielipiteessä olisi joku ero, kun puhuttiin päärynöistä ja omenoista sekaisin.