tiistai 12. lokakuuta 2010

Prostituutio perusoikeutena

Puoluetoverini Panu Horsmalahti ehdottaa mm. prostituution kustantamista valtion budjetista blogikirjoituksessansa. Joudun olemaan eri mieltä ajatuksesta monistakin syistä.

Perusoikeudet eivät tarkoita automaattisesti sitä, että kyseinen toiminta tulee kustantaa yhteiskunnan toimesta. Onhan olemassa esimerkiksi liikkumisen vapaus - mutta yhteiskunta ei silti (muutamia kokeilualueita lukuunottamatta) tarjoa maksutonta joukkoliikennettä, saati sitten osta vähävaraisille omia henkilöautoja, tai rahoita lentolippuja Välimeren turistirannoille.

Vapautta on kahden laista, on ns. "negatiivinen" vapaus eli se, että valtio ei kiellä ihmiseltä vapautta liikkua maassa. Ei ole raja-aitoja, ei kyttäystä eikä rangaistuksia liikkumisesta. Ja on "positiivinen" vapaus eli se, että mikäli ei ole varaa itse vapautta käyttää, yhteiskunta sen kustantaa. Libertaristit (joihin itse miellän itseni pääsääntöisesti kuuluvani vaikka en orjallisesti seuraa mitään ideologiaa) painottavat yksinomaan tai lähestulkoon yksinomaan "negatiivista" vapautta. Toisaalta ymmärrän, että jotkut perusoikeudet, kuten oikeus ruokaan ja suojaan (asunto, poliisi, perusterveydenhoito) voidaan kustantaa yhteiskunnan toimestakin. Oli kyse sitten liikkumisesta tai prostituutiosta, minä en kannata "positiivista" vapautta eli yhteiskunnan taloudellista panostusta puutteessa olevan (miehen) "vapauttamiseen".

Panu käyttää argumentaatiossaa (ei niinkään tuossa blogissa vaan keskusteluissa joita olen hänen kanssaan käynyt yksityisesti) sitä, että prostituutiolla hoidettu poikuuden menetys "alemman tason miehille" (ATM) maksaa itsensä takaisin ja että ratkaisu voi olla ihan pragmaattisesti perusteltava vaikka ei ideologisesti sitä kannattaisikaan. Ideologisestihan minä en ratkaisua kannata, mutta aloitan siitä pragmaattisesta puolesta: jos prostituutio on kerran halpa ratkaisu, miksi puutteessa oleva ei voi maksaa sitä sitten itse? Minä en näe mitään ongelmaa, miksi lääkäri ei voisi Panun ehdotuksien mukaan määrätä "lääkkeeksi" prostituutin palveluilta - kunhan tästä "lääkkeestä" ei makseta Kela-korvausta.

Miksi siitä ei pidä maksaa Kela-korvausta? Koska se ei ole pelkkä lääke. Se on yleinen hyödyke. Vähän niinkuin ruoka. En minä saa ruuastakaan Kela-korvausta vaikka ruoan syöminen on terveydelle jopa täysin välttämätöntä.

Tästä pääsemme eettiseen puoleen eli siihen, että prostituution kustantaminen valtion budjetista on syrjivää.

Se syrjii tahoja, jotka eivät joko ole oikeutettuja, jos etuus tarjotaan esim. ainoastaan vammaisille tai lääkärin diagnosoimille.

Maksuttoman prostituution tarjoaminen kaikille halukkaille niinikään on sekin syrjivää. Se syrjii ihmisiä, jotka mm. eettisistä, uskonnollisista tai elämänkatsomuksellisista syistä eivät prostituutin palveluita käyttäisi. Se syrjii naisia, koska miehet käyttäisivät yhteiskunnan rahoja henkilökohtaiseen huvitteluun. Se syrjii miehiä, koska yhteiskunnan rahat virtaisi protituuteille, naisille, jotka saavat suhteettoman korkeaa palkkaa ilman koulutusta.

Tämän lystin maksaisi siis (hieman yleistäen) ei-prostituoidut naiset sekä miehet jotka eivät eettisistä syistä halua nussia kampelaa, joka tekee sitä pelkästä rahasta.

__

Jos seksittömyys tai huono seksi on ongelma (ja siinä yhdyn Panun mielipiteeseen, että se on), ratkaisu (jos ylipäätään haluamme sitä valtion budjetista korjata) pitää olla syrjimätön eli vapaammin käytettävissä oleva palveluseteli, jolla saa prostituutin sijasta halutessaan esim. pornografiaa, seksileluja, liukasteita, ehkäisyvälineitä tai pariskunnille suunnattuja seksiaiheisia palveluita. Ratkaisun tulee palvella ihmisiä tasavertaisesti seurustelutilanteeseen ja eettiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta. Parhaiten tämä saavutetaan valinnanvapaudella.

3 kommenttia:

  1. "Tästä pääsemme eettiseen puoleen eli siihen, että prostituution kustantaminen valtion budjetista on syrjivää. Se syrjii tahoja, jotka eivät joko ole oikeutettuja, jos etuus tarjotaan esim. ainoastaan vammaisille tai lääkärin diagnosoimille"

    Ei siinä olisi mitään ongelmaa, että puutteessa oleva menisi lääkärille. Ei haareminsa kanssa elävät alfamiehet tarvitse mitään prostituuttia.

    =====================

    "Maksuttoman prostituution tarjoaminen kaikille halukkaille niinikään on sekin syrjivää. Se syrjii ihmisiä, jotka mm. eettisistä, uskonnollisista tai elämänkatsomuksellisista syistä eivät prostituutin palveluita käyttäisi."

    Ei syrji. Kyseessä olisi vain mahdollisuuden tarjoaminen jokaiselle.

    "Se syrjii naisia, koska miehet käyttäisivät yhteiskunnan rahoja henkilökohtaiseen huvitteluun."

    Ei kyseessä ole pelkkä huvittelu, vaan henkisen hyvinvoinnin kohotus. Miesten mielenterveys on tärkeä asia.

    Sitä paitsi ei vaikkapa esim. yksi kerta vuodessa per ATM ei olisi kohtuutonta (lääkärin määräyksestä vaikkapa)

    "Se syrjii miehiä, koska yhteiskunnan rahat virtaisi protituuteille, naisille, jotka saavat suhteettoman korkeaa palkkaa ilman koulutusta."

    Mutta ei kaikki yhteiskunnan raha.

    ===============

    "pitää olla syrjimätön eli vapaammin käytettävissä oleva palveluseteli, jolla saa prostituutin sijasta halutessaan esim. pornografiaa, seksileluja, liukasteita, ehkäisyvälineitä tai pariskunnille"

    Hah! Et tajua miehistä mitään.

    VastaaPoista
  2. "...rahat virtaisi protituuteille, naisille, jotka saavat suhteettoman korkeaa palkkaa ilman koulutusta."

    Se on ihan ansaittua palkkaa. Sitä paitsi prostituutit ymmärtävät sukupuolisuudesta enemmän kuin tavanomainen rippikoululla ja tv-sarjoilla aivopesty nutturapää, jonka mielestä seksi=yhdyntä. Käykö kateeksi?

    Sitä paitsi hinnat laskisivat nykyisestä, jos uskonnollinen/moraalinen tiukkapipoisuus vähenisi, ja prostituutiosta tulisi yleisempää.

    VastaaPoista
  3. asm2152: "Ei syrji. Kyseessä olisi vain mahdollisuuden tarjoaminen jokaiselle."

    Maksuttomat seksuaalipalvelut syrjivät jotakuvta väistämättä. Tässä tapauksessa se syrjii tahoa joka ei eettisistä, elämänkatsomuksellisista tai uskonnollisista syistä halua käyttää palveluita. Syrjii se myös aseksuaalejakin, koska vaikka he eivät kuulu kohdekuntaan, he osallistuisivat silti tämän seksuaalisosialismin kustannusten kattamiseen.

    Se, että väität, että valtiokustanteinen bordelli ei syrji aseksuaaleja, koska aseksuaaleilla on MAHDOLLISUUS käydä huoralla, on vähän kuin sanoisi, että huorien rajoittaminen ainoastaan esim. miespuolisiin gigoloihin ei syrjisi heteromiehiä, kun he kustantaisivat homomiesten lystinpidon bordelleissa omilla veroillansa.

    Seksuaalisosialismi syrjii väistämättä. (Kannatan ainoastaan seksuaaliliberalismia.)

    whiic: "Se syrjii miehiä, koska yhteiskunnan rahat virtaisi protituuteille, naisille, jotka saavat suhteettoman korkeaa palkkaa ilman koulutusta."

    atm2152: "Mutta ei kaikki yhteiskunnan raha."

    Lähtökohta siitä, että valtiontuki esim. yksittäiselle teollisuudenalalle ei ole syrjivä, jos KAIKKI valtion rahat eivät kuulu tähän tukeen, on järjetön. Syrjintää se on vähäisempikin syrjintä.

    En usko, että suomalaiset naiset kovin suurella innolla olisivat maksamassa puolisonsa huorissakäyntejä, tai naapussa elävän aikamiespojan. Vaikka perinteisesti en ole feministien kanssa samaa mieltä, tällä kertaa heidän vaatimuksensa sopii egalitarismiin.

    VastaaPoista