sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Homoseksuaalisuuden suvaitseminen on elitististä kusipäisyyttä

Luin Tuomas Enbusken kirjoituksen "Suvaitsevaisuus on vastenmielistä" ja kuten odottaa saatoin, pidin kirjoituksesta.

Yhdyn hänen mielipiteeseensä siitä, että homosta pyritään liikaa luomaan heteroseksuaalisen suvaitsevaistoeliitin salonkikelpoista lemmikkiä. Prohomoaktivistinen liike, joka Enbusken kuvaamaana on sateenkarikombinaatio kypäräpapeista kommunisteihin, kannattaa homojen suvaitsemista, koska se nyt on "in", ja koska suvaitsemalla jotakin toista, he asettavat itsensä valistuneeseen eliittiin, joka suvaitsee toisen seksuaalisuuden olemassaolon, ehkä vastahakuisestikin, mutta kerää marttyyripisteet ja laupiaan samarialaisen sädekehän, kun sallii asian silti, ikään kuin hän olisi tehnyt suurenkin uhrauksen pelkästään olemalla tunkematta omaa päätänsä toisten makuukammariin.

Prohomoaktivistisessa liikkeessä on kuitenkin yksi suuri vika: se on konservatiivinen ja tähtää salonkikelpoisen homon hyväksymiseen. Ymmärränhän minä toki sen poliittisen realiteetin, että kaikkea kerralla pöytään heittämällä ei aina saa lakialoitteita helpommin läpi, vaikka kuinka hyvät olisivatkin perustelut yleisen liberalisoidulle seksuaalipolitiikalle.

Kun konservatiivien konservatiivisiipi kuitenkin väistämättä tulee nostamaan esiin kysymykset "entä insesti, entä pedofiilit", ei asia varsinaisesti kuulu koko liikkeen agendaan. Mitään velvollisuutta heillä ei ole siihen kantaa ottaa, suuntaan eikä toiseen. Mitä prohomoliikkeen ehkä kuitenkaan ei ole mielekästä tehdä, on aktiivisesti varjella omaa käsitystään "täydellisestä homosta", jota ei voi rinnastaa mihinkään muuhun parafiliaan. Siinä missä prohomoliikkeellä ei ole velvollisuutta kannattaa mm. täysi-ikäisten sisarusten insestisuhteen laillistamista, ei kukaan voi prohomoliikkeen nimissä puhua kaikkien muiden samassa sumeasti rajatussa porukassa mukana olevien puolesta tai edes kaikkien homojen itsensäkään puolesta, etteikö esim. insestisuhteiden laillistaminen olisi mielekästä ja etteikö sillekin löydy kannatusta. Jokainen voi tehdä tämän irtisanoutumisen korkeintaan omissa nimissään. Nykyinen irtisanoustumisten määrä, mukaanlukien "Seksuaalinen tasa-arvo ry", yrittää olla tarpeettoman salonkikelpoinen. Tämä voi kostautua myös homoliikettä itseään vastaan.

"Homous on rakkautta." "Homot ovat samanlaisia." "Homot kaipaavat hyväksyntää." Kaikuu blogeissa. Se on toinen puoli. Toinen puoli on se kun paskat ja liukuvoiteet lentelee pitkin lakanoita supistajalihaksien ollessa hellänä rytmisen makkaran piilottamisen seurauksesta. Jos on lentääkseen. Voihan sitä etukäteen suorittaa peräruiskeella suolihuuhtelun ihan vessan pöntöllä asti. Ei kaiken täydy olla salonkikelpoista eikä se siltikään ole kenenkään ulkopuolisen asia. Se on hankalempi hyväksyä, kuin platoninen, pelkälle viipyileville katseille ja poskisuudelmille perustuva, Seta ry:n ja kumppaneiden markkinoima versio illuusio homoudesta. Se on hankala hyväksyä, mutta kun se hyväksytään, voimme katsoa saavuttaneemme jonkun oikeasti merkittävän ymmärryksen: "meidän seksimme ei jumanvittu kuulu sinulle ollenkaan, oli se sitten sinun mielestäsi kuinka rumaa hyvänsä!"

___


Mutta kuten aiemmin jo totesin, asioita ei tarvitse ajaa kerralla. Sukupuolineutraalin avioliittolain ajaminen läpi kastroitujen kuoropoikien ja trendihomojen illuusiolla voi toki olla hyvä tapa saada massat liikkeen taakse vaikka ei olekaan täysin rehellinen. Tai sitten ei. Joitakin nimittäin toden teolla ärsyttää tarkoituksellinen homoseksuaalin valkomaalaus heteroseksuaalia siveellisemmäksi ja salonkikelpoisemmaksi, sillä samaan aikaan, kun homojen romanttisen rakkauden kaipuuta korostetaan, heteroseksuaalien kiinnostusta pelkkään lihaan järjestelmällisesti korostetaan. Tämä on ajan henki, ja se antaa todellisuudesta poikkeavaa kuvaa molemmista seksuaalisista suuntautumisista.

Onko valittu valkopyykätty kuohittujen boheemihomojen esiinmarssitus homoseksuaalisuuden edustuksena fiksu ratkaisu homojen itsensä eduksi, sitä en tiedä.

Mikä itseäni huolettaa kuitenkin enemmän on se, että prohomoaktivistien enemmistö ei ainoastaan tyydy ottamaan yksi askel kerrallaan - he jopa aikovat kampittaa myöhempien askelien ottamisia radikaaleilla irtisanoutumisilla yleisen, ei-homosentrisen liberaalin lainsäädännön toteuttamisesta. Toivon toki, että takki kääntyy ja Seta ry sen mukana, sitten kun ehdotettu laki on saanut enemmistön taakseen äänestyksessä.

Viimeiset 4 askelta
1) homoseksuaalisen seksin dekriminalisointi
2) homoseksiin yllyttämisen dekriminalisointi sekä homoseksuaalien suojaikärajan muuttaminen vastaamaan sitä mikä on heteroseksuaaleilla käytössä
3) rekisteröity parisuhde
4) rekisteröityjen parisuhteiden sisäinen adoptio

seksuaalisen vapautumisen rintamalla ovat kaikki koskeneet homoja. Polyamoristien, sadomasokistien, insestipariskuntien ja zoofiilien oikeudet ovat samana aikavälinä pysyneet muuttumattomina tai heikentyneet.

Tämä nykyinen, omien laskujeni mukaan viides, askel vaikuttaa näin maallikon silmiin viimeiseltä tarpeelliselta asialta homokysymyksessä, mikäli asiaa tarkistetaan juridisen tasa-arvon kannalta. Tästä syystä Seta ry:llä on oikeasti paikka miettiä mitä ihmettä he aikovat tehdä tulevaisuudessa:
ehdotella homokiintiöitä pörssiyhtiöihin... vai ihan oikeasti palata juurilleen eli ajamaan aitoa seksuaalista tasavertaisuutta, joka ei vain ja ainoastaan pyöri salonkikelpoisen kuoropoikahomon navan ympärillä. Minä toivon, että jälkimmäistä. Se olisi sekä hetero- että homoseksuaalin etu.

(Pahoittelen blogauksen kappalejaon sekavuutta ja yleistä päämäärätöntä ajatusvirtaa. Blogaus on kirjoitettu humalassa, hieman puhtaaksikirjoitettu selvin päin. Puhtaaksikirjoittaessa en jaksanut kuitenkin uudelleenkirjoittaa sitä...)

2 kommenttia:

  1. Setalla on vielä tehtävää transsukupuolisten ihmisten oikeuksien ajamisessa nykyisienkin tavoitteiden pohjalta.

    VastaaPoista
  2. No joo, onhan nuo. Mutta osaako Seta ry ottaa kantaa senkään suhteen yleisen sukupuolineutraalin lainsäädännön puolesta... vai mennäänkö siinä "kolmannen sukupuolen" käsitteellä, jotta saadaan tekosyy hyväksyä esim. miessukupuolen sorto asevelvollisuudella?

    Seta ry lienee liian homo- ja transkonservatiivinen osatakseen ehdottaa sukupuolikäsitteen murtamista lainsäädännöstä.

    VastaaPoista