perjantai 11. toukokuuta 2012

"You Go, Guy!"

"You Go, Guy!" Siinä on toteama, jota ei usein kuule. Erityisesti sitä ei kuule asiayhteydessä "perheväkivalta". Minusta tämä on sangen ymmärrettävää: vaimon hakkaamisessa ei ole mitään hauskaa. En ole edes sitä sukupolvea, joka vääntää mustaa huumoria perheväkivallasta. He ovat minua pari kymmentä vuotta vanhempia ihmisiä. Minä väännän mustan huumorin ennemmin vaikka vastasyntyneiden vauvojen perseraiskaamisesta ja kissalapasista - koska mustaa huumoria on parempi laskea asiasta, jonka tiedämme olevan absoluuttisen väärin.

Ehkä voisin laskea leikkiä perheväkivallastakin, jos olisin varma, että asian vääryydestä olisi joku konsensus. Suureksi järkytykseksi, sellaista ei ole. Aivan: sellaista ei ole. Te kuvittelette, että olisi, koska tarkastelette asiaa sekä
- yksinomaan länsimaisessa kulttuurikontekstissa jättäen huomiotta kulttuurit (myös eräät maahanmuuttajakulttuurit), joissa nainen on alistettu että myös sen
- että yksinomaan miehen naista kohtaan kohdistamana väkivaltana.

Niin, nainenhan on heikompi osapuoli, eikö? (Esim. Auer 180cm, aviopuoliso (nyttemmin hengeti) 160cm.)
...ja mikä tarve on yhteiskunnan suojella heikompaa, jos vahvemmalla ei ole edes oikeutta itsepuolustukseen?

Parisuhdeväkivalta suuntaan "nainen pahoinpitelee miestänsä" on yleistynyt. Kyselyissä koetusta väkivallasta, naiset suorittajina ovat jo enemmistönä nuorien ihmisten keskuudessa. Tästä ei voi olla syyttämättä osaltaan myös mediaa.

Naispuolinen hammaslääkäri operoi ex-miestänsä, nukuttaa hänet ja kiskoo joka ikisen hampaan hänen suustansa. Reaktio? "Mitä mahtanut kulkea miehen päässä, kun on varannut hammaslääkäriajan exältänsä vain pari päivää parisuhteen kariutumisen jälkeen?"

Nainen leikkaa miehensä peniksen irti ja pistää sen roskikseen? Reaktio.

___


No, tässä on teille haaste:



Kuvassa Tina Nash, poikaystävänsä Shane Jenkinsin uhri. (Aamulehti)

Shane pahoinpiteli häntä 12 tuntia, jonka yhteydessä hän myös kaivoi tyttöystävänsä silmät pois kuopistansa. Ja se haaste: koettakaa nauraa tälle tapahtumalle. Vääntäkää tästä vitsi - yrittäkää esimerkiksi kyseenalaistaa Tinan harkintakyky poikakavereiden valinnassa, ohjeistakaa häntä näkemään häntä ennakkoon vaaratilanteet.

Näkemään. WAHAHAHA~!

 

Kokeilkaa perässä. Ei teidän täydy olla aidosti riemuissaan siitä, että joltakin täysin syyttömältä naiselta revittiin silmämunat irti päästä. Riittää, että leikitte olevanne. Tämä on vain sosiaalinen testi sille miten groteskilta uhrille nauraminen tuntuu, kun uhri ei olekaan mies.


PS. Kissalapaset ei muuten ole absoluuttisen väärin. Mutta tykkään trollata vegaaneja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti