tiistai 8. toukokuuta 2012

Entistäkin absurdimpi ehdotus hyvitysmaksun korottamiseksi

Toivottavasti tälle bannerille
ei tule uudelleen tarvetta.
Eipä tuosta olekaan kovin pitkää aikaa, kun hyvitysmaksua viimeksi pyrittiin korottamaan - viime joulukuulla se taisi olla. Homma sitten kaatui omaan absurdiuteensa mm. koska kuluttajajärjestöt sekä IT-alan toimijat sen tyrmäsivät. Toki vahvat poikkiteloiset kannanotot ilmaisivat myös Piraattipuolue r.p. ja Electronic Frontier Finland (EFFI) ry., jälkimmäinen jopa melko näkyvällä tempauksella, jota on toki syytetty ylilyönniksi. Tiedä häntä: jos järjettömän projektin todella haluaa kaataa, täytyy osata osoittaa syyllinen sille, jos järjetön projekti menisi läpi. Kasvottomina hankkeina mikään määrä kansalaisaktiivisuutta ei pysty vakuuttamaan poliitikkoja siitä mitä seurauksia hankkeen läpivienti aiheuttaisi tulevissa vaaleissa.

Nyt se tuli takaisin - entistäkin absurdimpana väsäelmänä.

Ehkä tulee (mutta toivottavasti ei tule) pian taas aika ottaa esiin Arhinmäen naama? Hän ei todellakaan ole pääpiru (ei ollut edellisenkään esityksen aikana), mutta hän on sentään ministeri, jolla on kuitenkin valta jukuroida vastaan niin halutessaan - jos on valmis olemaan hankala niille taustapiruille, jotka muissa hallituspuolueissa asioita tahtoo ehdotettuun malliin junailtavan (kasvottomina, tietenkin). Häntä on jopa (väärin) tituleerattu "piraattiministeriksi". Minä en hänelle ole koskaan sellaisia odotuksia asettanut, mutta jos herra edes osoittaisi olevan "ei totaalisesti aivan kenen hyvänsä vietävissä" - jo se olisi positiivista.


___


Pohjustusta:

Hyvitysmaksu on korvaus siitä (väitetystä, mutta todistamattomasta) myynninmenetyksestä, joka aiheutuu laillisesta kopioinnista mm. varmuuskopioinnista tai televisio- ja radiolähetyksiä nauhoittamisesta. Hyvitys peritään tallennusmedioista ja tallennuslaitteista, joille tai jotka voivat tallentaa tekijänoikeudella suojattua materiaalia laillisesti ja joilla sitä tehdään merkittävissä määrin. Muistakaa tämä.

Nyt lukekaa ehdotus hyvitysmaksun laajentamisesta.

Se ehdottaa:
- kännyköistä tulee periä hyvitysmaksu
- tietokoneista tulee periä hyvitysmaksu
- verkossa toimivista tiedontallennus, yms. palveluista tulee periä hyvitysmaksu

...sekä kannustaa tekijänoikeuden haltijoita käyttämään kopiosuojausta nykyistä ahkerammin.

Tekijänoikeuden haltijoiden lobbausjärjestön huoli perustuu hyvitysmaksun tulojen supistusmiseen tyhjien CD-levyjen sekä VHS- ja C-kasettien myynnin vähennyttyä. Huomattavaa on tässä se, että hyvitysmaksun tulojen ei ole tarkoituskaan olla vakio tai automaattisesti kasvava. Jopa lakia laatiessa on muistioissa tunnustettu, että jos varmuuskopioinnin määrä vähenee mm. kopiosuojauksen yleistyessä, yhteenlasketun hyvitysmaksukertymän tuleekin laskea, koska korvattavaa laillista kopiointia todellakin tapahtuu vähemmän. Laitonta nettipiratismia ei korvata hyvitysmaksulla, koska jos se korvattaisiin, laittomasta piratismista ei olisi enää perustetta rangaista toistamiseen eli henkilökohtaisella tasolla. Tämä on lain henki. (En itse kannata hyvitysmaksulakia ollenkaan, mutta jos siinä pitäydytään, niin yritetään vähintään pitäytyä lain hengessä ja käsitellään ajatuksella mikä on lain tarkoitus ollut sitä luodessa. Perintäpohjien laajennukset tai perittävien korvauksien korotukset tulisi kunnioittaa lain luomishetkellä määriteltyjä tarkoituksia lain olemassaolon perusteista.)

Jos olit tarkkaavainen, huomasit myös, että sen lisäksi, että uudessä hyvitysmaksu-uudistusaloitteessa (jälleen kerran) lakaistaan lain henki maton alle (koska kopiontisuojan yleistyminen on fakta eikä spekulaatio), uudistusaloitteen tekijät, jotka siis vaativat hyvityksien korottamista, suorastaan kannustavat toimintaan, joka lain hengen mukaan invalidoi perusteen periä koko hyvitysmaksua lainkaan.

___


Hyvitysmaksun perimispohjan laajennut tietokoneisiin on valheellisesti perusteltu, koska tietokonetta ei merkittävissä määrin käytetä lailliseen kopiointiin. Kuinka moni todella rippaa itse musiikki-CD:nsä ja tallentaa kappaleen esim. mp3-tiedostoina kovalevylle? Montako levyä olette ripanneet? Kuinka suuren osuuden kovalevykapasiteetistanne käytätte siihen? 0,1%? Kun hyvitysmaksua kasvatetaan kovalevyjen koon mukaisesti, luuletteko, että itse ripattujen (eli laillisesti varmuuskopioitujen) tiedostojen määrä siitä kasvaa? Ei todellakaan. Eiköhän laillisesti hankitun musiikin varmuuskopiointia rajoita ainoastaan se kuinka monta CD-levyä olet ostanut. Varmuuskopiot mediatiedostoista eivät koskaan muodosta merkittävää käyttöä, kun ottaa huomioon modernien tietokoneiden lähes rajattoman tallennuskapasiteetin. Yhdelle ainoalle 2TB kovalevylle voi varmuuskopioida pakkaamattomana 3000 CD-levyä. Enemmänkin jos CD:t ovat sinkkuja tai muutoin eivät ole koko pituuteen poltettuja.

Laillisia kopioita DVD-elokuvista ei juurikaan saa tehdä, koska valtaosa DVD-levyistä on kopiosuojattuja. Koska kopiosuojattujen DVD-rippien varmuuskopiointi on laitonta (vaikka luulisi jo, että kuluttajasuojakin vaatisi varmuuskopioinnin sallimista), tämä ei kerrytä perustetta hyvitysmaksun perimiselle tietokoneista. Kuten ei elokuvien lataaminen internetistäkään kerrytä ellei yksityistä nettilatailua dekriminalisoida - asia jota Piraattipuolue kannattaa, mutta johon Teosto ry & kumpp. eivät varmaan taivu, vaikka haluavatkin hyvitysmaksun perintäpohjaa laajentaa tietokoneisiin.

___

Hyvitysmaksun laajentaminen kännyköihin on yhtälailla omituista. Ainut hyvitettävä olisi omista CD-levyistä kännykkään kopioidut musiikit. Jos lataat jotakin netistä luvatta, ja varmuuskopioit kuvattomasta kopiosta toisen kopion kännykkään, ei siitä kerry hyvitysmaksuperustetta. Jos lataat iTunesista musiikin tietokoneelle, siinä on todennäköisesti kopiosuojaus eli joko A) et pysty kopioimaan sitä kännykkään tai B) rikot lakia kopioidessa eli jälleen kerran ei synny hyvitysmaksuperustetta. Jos taas lataat kopiosuojattua musiikkia nettikaupasta kännykällä itsellään, et ole suorittamassa yksityistä kopiointia, koska et varmuuskopioi kahden laitteesi välillä. Musiikkikauppa itsessään maksaa korvauksen teoskappaleen kopioinnista, joten on absurdia väittää, että sinun tulisi maksaa myös hyvitysmaksu samasta kopiosta.

Ja sitten oma numeronsa on tuo verkkopalveluiden alistaminen hyvitysmaksuihin... huh-huh. Sitä en aloitakaan kritisoimaan ennen kuin luen lisää mitkä palvelut kuuluisivat maksun piiriin. Kuulostaa kovin tulkinnanvaraiselta ja siten mielivaltaiselta lisäykseltä.

___

Loppumietteitä:

Välistä tässä ehtikin jo olla jokseenkin tyytyväinen, kun korotusehdotus vuodelle 2012 hylättiin esitetyssä muodossaan, johon kuului tietokoneiden ja kännyköiden hyvitysmaksuttaminen, mutta jossa ei vielä ollut ajatusta verkkopalveluiden hyvitysmaksuttamisesta. Uudelle esitykselle en tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

Toki vuodelle 2013 on tulossa hyvitysmaksujärjestelmän kokonaisuudistuskin, joten ehkä tekijänoikeusteollisuus olettaa (ja mahdollisesti jopa toivoo) suuremman uudistuksen kaatuvan, koska on hankala kuvitella, että suurremontti jättäisi olemaan nykyisenkaltaista kaksoisrahastusautomaattia. Tavalla tai toisella se veisi tekijänoikeusteollisuudelta pois joitakin rahastusmahdollisuuksia, silla ainut peruste kasvattaa hyvitysmaksuja on alkaa periä hyvitysmaksua laitteista ja tallennusmedioista joilla voi kopioida laittomasta, ja dekriminalisoida tällöin tämä nykyisellään laiton toiminta. Kaikilla muilla keinoin argumentaatio ajautuu umpikujaan... tai johtaa hyvitysmaksujärjestelmän lakkauttamiseen tai hyvitysmaksusummien supistumiseen.


EFFI:n kampanjasivu hyvitysmaksun perintäpohjan laajentamista vastaan (sisältää lähinnä päivityksiä liittyen aiempaan, jo kaatuneeseen esitykseen, mutta varmaan aktivoitunee uudestaan kun farssi lähti uudestaan käyntiin):
http://riisto.effi.org/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti