lauantai 12. toukokuuta 2012

Ehdotus: Neekerivero


Nykyisin poliisille ilmoitetaan hieman yli 500 raiskausta vuodessa. Vuodesta 1993 raiskaajaksi epäillyt on tilastoitu etnisen taustan perusteella. Syntyperäisten suomalaisten osuus raiskausepäillyistä on ollut noin 80 prosenttia, loput ovat ulkomaalaistaustaisia (ulkomaan kansalaisia tai Suomen kansalaisia, joiden syntymämaa on jokin muu kuin Suomi).
Vuosina 2005-2010 oikeudessa annettiin tuomio yhteensä 505 raiskausrikoksesta (raiskaus, törkeä raiskaus tai sukupuoliyhteyteen pakottaminen). Tuomituista 355 (70,3 %) oli Suomen kansalaisia, 113 (22,4 %) Suomessa asuvia ulkomaan kansalaisia ja 37 (7,3 %) ei vakinaisesti Suomessa asuvia ulkomaalaisia..
Ulkomailla syntyneiden osuus poliisin tietoon tulleista raiskauksista Helsingissä vuosina 2000-2007 oli yli 40 prosenttia. Ulkomailla syntyneiden osuus Helsingissä vakituisesti asuvasta väestöstä oli 8,3 prosenttia vuonna 2007.
Vuonna 2007 ulkomaalaistaustaiset, joita on koko väestöstä alle neljä prosenttia, olivat epäiltynä joka viidennestä poliisille ilmoitetusta raiskauksesta. Espoossa ulkomaalaistaustaisten raiskauksesta epäiltyjen osuus oli lähes 70 prosenttia.
Lainaus: http://fi.wikipedia.org/wiki/Raiskaus



Ehdotan perittäväksi 10 euroa/vuosi neekeriveroa. Voimme toki kutsua sitä myös maahanmuuttajaveroksi, joskin katson veron olevan kohdistettu paremmin, jos se perittäisiin vain Afrikan ja Lähi-Idän alueelta maahan muuttavalta tai tilapäisesti maassa oleskelevalta väestöltä.

Raiskauksen uhrille kuuluu korvaus kärsimyksestä. Ja jollakin tavoin on jaettavat rahat väistämättä kerättävä, mieluiten heiltä ketkä vahingon aiheuttavatkin.

____

Koska minulla sattuu olemaan aikakone käytössäni, huomasinkin jo tätä blogausta kirjoittaessani, että ehdotustani tullaan kritisoimaan sillä, että kollektiivista korvausta ei sopisi periä kokonaiselta kansanryhmältä rikoksesta, josta tuomittaessa peritään tuomitulta itseltään myös vahingonkorvaus. Mutta eihän tästä nyt ollut kyse: kyllä uhrille kuuluu korvaus myös silloin, kun syyllistä ei saada kiinni. Kritiikissä tehdään kärpäsestä härkänen. Ja voimmehan me periä sen veron muodollisesti myös luvan kanssa harrastetusta seksistäkin, jos veron periminen muutoin tuottaisi ongelmia - kyllähän historia tuntee poikamiesveron, ja Ruotsissa meinattiin veron perimistä kaikilta miehiltä.

Ehdotustani on kritisoitu, tai siis tullaan kritisoimaan, myös maahanmuuttajaväestön ihmisarvon halventamisesta, mutta veroehdotukseni on vain 10 euron suuruinen. Tämä korvausjärjestelmä ei tuota merkittävää verokertymää. Miksi siitä tehdään iso numero? Onko 10 euroa kovin suurikin osa maahanmuuttajan ihmisarvosta? Itse miellän maahanmuuttajat rikkaudeksi ja heidän ihmisarvosta tuo on hyvin vähäinen varallisuusveron määrä.

____

. . . Okei, tämä satiiri nyt oli alusta alkean poissa raiteiltaan. En ole mikään Enbuske tai mestarisatiirikko. Koko satiirin pointti on: älkää nyt, jumalauta, ajako absurdeja lakeja ja haukkuko absurdien lakien kriitikoita siitä, että heidän arvonsa ovat nurinkurin, kun kehtaavatkin kritisoida järjettömyyttä... vaikka sitten järjettömyydessä ei liikkuisikaan paljon rahaa.

Onko mikään yhtä kornia kuin vasemmistoministeri puolustamassa hyvitysmaksujärjestelmää perusteella: "Kiistely hyvitysmaksusta on noussut symbolisesti merkittävämmäksi, kuin mitä se taloudellisesti on."

Oikeasti? Mikä summa oikeasti on kiinni homoavioliitoissa? Toki homoavioliittoja järjestelmällä saisi hieman piristettyä sisämarkkinoita: ehkä kotimaan sisällä järjestettäisiin vähän lisää häämatkoja, kestitsemispalveluille tilauksia kermakakuista... mutta onkos se vaivan näköistä?

Nimenomaan tämä on symbolisesti tärkeä asia. Teidän luulisi sen itse ymmärtävän, että periaate painaa. Erityisesti, kun ollaan valmiit tunnustamaan, että asialla ei ole taloudellista painoa suuntaan jos toiseen, silloin luulisi, että periaate voisi voittaa. Kerrankin.

"Vasemmistolaisen poliitikon pitää aina miettiä sitä, että ihmisellä pitää olla oikeus toimeentuloon ja työstä pitää saada kohtuullinen korvaus."


Kun ostat esim. CD:n, maksat siitä, osa rahoista (toivottavasti) menee tekijöille. Hyvitysmaksu peritään siitä, että sinulla on oikeus varmuuskopioida CD-levy. Eli hyvitysmaksu peritään oikeudesta käyttää kertaalleen maksettua tuotetta tietyllä tavalla (joka ei edes salli kopion levittämistä toisille ihmisille). Miksi vasemmistolaisuuteen kuuluisi ajatus, että kerran tehdystä työstä pitää maksaa kahteen kertaan? Miksi ette oikeasti murehdi, että kun työstä maksetaan kerran, niin se ensimmäinen kerta olisi riittävä? Perehtykää vaikka tulonjakoon kustantajien ja artistien välillä, ja ymmärtäisitte.


Absurdeja, oikeudenmukaisuutta rikkovia lakeja tulee kritisoida jo pelkästään ideologisista syistä, arvon Arhinmäki. Nimenomaan ideologisista syistä. Esityksessä ei ole tolkkua, eikä oikeudenmukaisuutta. Politiikasta on ideologiat viime aikana olleet todella kaukana - erityisesti mitä tulee arvoihin järjenkäytöstä, avoimuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja vapaudesta.

Olen yhtä mieltä, että artistin toimeentulo on turvattava. Kannatan perustuloa.
Perustulo takaa selviämisen yli huonojen aikojen.
Hyvitysmaksu ei takaa yhtään mitään - se tilitetään itse asiassa vain hyvin menestyville artisteille.

perjantai 11. toukokuuta 2012

"You Go, Guy!"

"You Go, Guy!" Siinä on toteama, jota ei usein kuule. Erityisesti sitä ei kuule asiayhteydessä "perheväkivalta". Minusta tämä on sangen ymmärrettävää: vaimon hakkaamisessa ei ole mitään hauskaa. En ole edes sitä sukupolvea, joka vääntää mustaa huumoria perheväkivallasta. He ovat minua pari kymmentä vuotta vanhempia ihmisiä. Minä väännän mustan huumorin ennemmin vaikka vastasyntyneiden vauvojen perseraiskaamisesta ja kissalapasista - koska mustaa huumoria on parempi laskea asiasta, jonka tiedämme olevan absoluuttisen väärin.

Ehkä voisin laskea leikkiä perheväkivallastakin, jos olisin varma, että asian vääryydestä olisi joku konsensus. Suureksi järkytykseksi, sellaista ei ole. Aivan: sellaista ei ole. Te kuvittelette, että olisi, koska tarkastelette asiaa sekä
- yksinomaan länsimaisessa kulttuurikontekstissa jättäen huomiotta kulttuurit (myös eräät maahanmuuttajakulttuurit), joissa nainen on alistettu että myös sen
- että yksinomaan miehen naista kohtaan kohdistamana väkivaltana.

Niin, nainenhan on heikompi osapuoli, eikö? (Esim. Auer 180cm, aviopuoliso (nyttemmin hengeti) 160cm.)
...ja mikä tarve on yhteiskunnan suojella heikompaa, jos vahvemmalla ei ole edes oikeutta itsepuolustukseen?

Parisuhdeväkivalta suuntaan "nainen pahoinpitelee miestänsä" on yleistynyt. Kyselyissä koetusta väkivallasta, naiset suorittajina ovat jo enemmistönä nuorien ihmisten keskuudessa. Tästä ei voi olla syyttämättä osaltaan myös mediaa.

Naispuolinen hammaslääkäri operoi ex-miestänsä, nukuttaa hänet ja kiskoo joka ikisen hampaan hänen suustansa. Reaktio? "Mitä mahtanut kulkea miehen päässä, kun on varannut hammaslääkäriajan exältänsä vain pari päivää parisuhteen kariutumisen jälkeen?"

Nainen leikkaa miehensä peniksen irti ja pistää sen roskikseen? Reaktio.

___


No, tässä on teille haaste:



Kuvassa Tina Nash, poikaystävänsä Shane Jenkinsin uhri. (Aamulehti)

Shane pahoinpiteli häntä 12 tuntia, jonka yhteydessä hän myös kaivoi tyttöystävänsä silmät pois kuopistansa. Ja se haaste: koettakaa nauraa tälle tapahtumalle. Vääntäkää tästä vitsi - yrittäkää esimerkiksi kyseenalaistaa Tinan harkintakyky poikakavereiden valinnassa, ohjeistakaa häntä näkemään häntä ennakkoon vaaratilanteet.

Näkemään. WAHAHAHA~!

 

Kokeilkaa perässä. Ei teidän täydy olla aidosti riemuissaan siitä, että joltakin täysin syyttömältä naiselta revittiin silmämunat irti päästä. Riittää, että leikitte olevanne. Tämä on vain sosiaalinen testi sille miten groteskilta uhrille nauraminen tuntuu, kun uhri ei olekaan mies.


PS. Kissalapaset ei muuten ole absoluuttisen väärin. Mutta tykkään trollata vegaaneja.

torstai 10. toukokuuta 2012

Saksan edustajistovaalit käyvät jänniksi

Veli-Pekka Leivo blogasi mielestäni varsin hyvin äärioikeistolaisen Pro NRW -puolueen julkisuusstuntista esitellä Muhammed-pilakuvia, ja kuinka stuntti saavutti odotetun tai jopa odotettua paremman reaktion: se suututti muslimit ja sai muslimit näyttämään juurikin niin väkivaltaisilta kuin Pro NRW haluaisi kansan näkevän muslimien olevan. Sikäli sääli, että äärioikeistoa lukuunottamatta islamistien uhkaa ei uskalleta poliittisen korrektiuden takia tunnustaa todelliseksi. Äänien valuminen äärioikeistolle on tragedia, jonka vasemmisto on typeryydellään luonut.

Saksassa tapahtuu muutakin outoa. Piraatit lähentelevät jo kymmenen prosentin kannatusta. Mutta mitäs, mitäs...


Sensuroitu. Saksan Piraattipuolue on sensuroitu kaikista kouluverkoista Saksan suurimmassa osavaltiossa, kun vaaleihin on enää kolme päivää. (Falkvingen blogi)

On toki todennäköistä, että sensuuri ei olisi tarkoituksella juuri Piraattipuoluetta vastaan räätälöity vaan seurausta sanoista, jotka viittaavat huumeisiin puolueen puolueohjelmasivulla. Tämä on kantapään kautta tapahtunut osoitus nettisensuurin väistämättä aiheuttavista sivullisista uhreista ja siitä, että Piraattipuolue nyt vaan on yksinkertaisesti oikeassa siinä, että nettisensuuri tuhoaa avoimen tiedonvälityksen. Kouluviranomaiset voivat pestä kätensä ja syyttää kasvottomia palveluntoimittajia (mm. IBM), mutta tämmöiset tapahtuman osoittavat, että sensuuritekniikat - riippumatta kenet pistetään vastuulliseksi niiden laatimisesta ja ylläpitämisestä - epäonnistuvat tarkoituksessansa väistämättä. Oli tarkoitus hyväntahtoinen, mutta naiivi ja äärimmäisen vahingollinen, tai ihan rehellisesti puhtaan ilkeä, kuten on Iraniin, Kiinaan, yms. toimitettavissa järjestelmissä, ne epäonnistuvat silti, hyvissä ja huonoissa tarkoituksissa.

Huomioitavaa on myös sensuroinnin eettiset aspektit: me hyväntahtoiset eurooppalaiset maksamme sensuuri- ja vakoilujärjestelmien tuotekehitystyöt IBM:ille ja Nokioille, jotta he voivat myydä ne alennuksella diktatuureille. Tämä on eettinen painolasti, jonka aika moni on valmis lykkäämään sivuun kapitalismin uskonnossa - sellaisen kapitalismin, joka ei ironisesti edes kunnioita vapaita markkinoita vaan suojelevat suurimpia ja epäeettisimpiä yrityksiä uusilta kilpailijoilta.

Onneksi olkoon, Saksa! Toivottavasti saatte parhaat mahdolliset edustajat itsellenne.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Auerin oikeusfarssi loukkaa uskonnonvapaudellista suvaitsevaisuutta

En ole osa suvaitsevaistoa, enkä välitä vihapuheesta. Yhteiskunta kuitenkin välittää, minun tahdostani huolimatta.

Uskontojen kritisoimattomuus tulisi koskea kaikkia yhtäläisesti. (Oman mielipiteeni mukaisesti sen ei tulisi koskea mitään uskontoa - sekin olisi yhtäläistä kohtelua.)

En puolusta tässä Auerin oikeutta olla saatananpalvoja, koska kaikella todennäköisyydellä hän ei ole. Annelin assosioimista saatananpalvontaan on sekä kauhisteltu, että myös syytetty syyttäjää asiattomuudesta ja Auerin häpäisystä.

Onko Auerin kunniaa loukattu huterilla syytöksillä? Jaa... se ei ole tämän blogin aihe.

____


Tässä blogissa haluan nostaa esiin kysymyksen:
- eikö ole saatananpalvojien uskontokuntaa loukkaavaa kauhistella Auerin (mahdollista) kuulumista heihin?
- eikö ole saatananpalvojien uskontokuntaa yhtälailla loukkaa kokea loukkaukseksi se, että Aueria on (mahdollisesti ja todennäköisesti) syytetty aiheetta assosiaatiosta saatananpalvontaan?

Riippumatta kannastasi asiaan, eikö (sinunkin) reaktiosi, oli se siis millainen hyvänsä, ole automaattisesti ollut "rasistinen" saatananpalvojia kohtaan?
(Teknisemmin "uskontosovinisti", koska sovinismin yläkäsite sisältää sukupuolisovinismin lisäksi muita sovinismin alakategorioita. Varsinainen rasismi on sama kuin "rotusovinismi". Käytän kuitenkin jatkossa ilmaisua "rasismi", koska se on puhekielessä yleistynyt.)

Ainut tapa välttää rasistinen reaktio on olla reagoimatta. Jos kauhistelet syytöstä Auerin maineen kannalta, koska et usko syytökseen, olet rasisti. Jos kauhistelet Aueria, koska uskot syytökseen, olet myös rasisti. No, teknisestihän saatananpalvonnasta ei voi syyttää, koska ... hei, se ei ole rikos. Monikos ylipäätään on käyttänyt (minun lisäksi) edes puhekielisessä ilmaisussa sanaa "syytös"? Sana "syytös" itsessään ilmaisee, että saatananpalvonnassa on jotakin pahaa.

Enkä minä toki mene sanomaan, että eikö olisi pahaa. Tai, että pahaksi mieltäminen loukkaisi saatananpalvojien tunteita... saatananpalvojien spekulatiivinen uskontokuntahan pyrkii juurikin assosioitumaan pahuuteen. Olisiko heidän tunnustaminen pahoiksi edes positiivista uskonnonvapautta loukkaavaa? Ei sikäli, että saatananpalvojilla olisi väitettyä organisaatiota, tai että heihin liittyisi kaikkea tai oikeastaan mitään mitä heidän on väitetty tekevän. Lähinnä he ovat vain angstissa rypeviä, nuoria pellehermanneja kaatamassa hautakiviä. Vain Keijo Ahorinnan kaltaiset fundamentalistikristityt ylipäätään näkevät vaivaa attributoida näihin posereihin jotakin uhkaa yhteiskunnalle.

____


Kuinka media olisi reagoinut, jos syyttäjä olisi ilmaissut uskovansa Auerin olevan esim. muslimi. Eli siis vain ajatusleikkinä. Olisiko media kauhistellut, että miten syyttäjä meneekin liittämään Aueria islamiin? Tai sitä kuinka Auer ehkä oikeasti olisikin muslimi? Ei olisi kauhistellut mitään - se on minun veikkaukseni. Kauhistelu suuntaan mihin hyvänsä olisi tunnustanut sen, että islamia on syytäkin pitää loukkaavana asiana. (Jollaisena mm. minä sitä ehdottomasti pidän. Ihmisarvoa loukkaavana, järjestäytyneenä, vaarallisena. Siis epähumaanina ja hirviömäisenä.)

Koko viittaus uskontokuntaan olisi lakaistu maton alle kulttuurisensitiivisestä syistä, ja juurikin sen takia, että uskonto ei kärsi attribuutiosta Aueriin (eikä niin päin, että loukkaakö väitetty attribuutio Auerin kunniaa, jos väitös kerran on ilmeisesti perätön). Jos uskontokunta olisi mikä hyvänsä muu kuin saatananpalvonta, se olisi vaiettu. Jos se olisi islam, se olisi vaiettu kahdesti... jos se olisi ylipäätään mahdollista. Meillähän on mediasta tietoa jo, että maahanmuuttajien kunniasurmia on pistetty "suomalaisen luonteen" piikkiin.

Saatananpalvonta on nimittäin poikkeus. Jos islam on oma poikkeuksensa kaiken kritiikin yläpuolella, ja kristinusko (sekä buddhalaisuus, hindulaisuus, yms.) vastaanottaa vain muodollista suojelua mielipahan aiheutumiselta jäsenistölleen, saatananpalvonta on näihin nähden lähinnä ateismiin rinnastettava tai ateismiakin vähemmän suojelua saava uskonnollinen vakaumus. Esimerkiksi uskonnonvapauslaki, joka määrittää kriteerit, jotka tulee täyttää, jotta uskonnollinen vakaumus nousee kritiikin yläpuolelle ja heidän määrittämästään "pyhästä" tulee suojeltu "jumalanpilkkana" on räätälöity pitämään ateistit, wiccat, satanistit ja saatananpalvojat ei-uskontoina, koska heillä ei joko ole tarvittavaa
- organisaatiota, tai
- pyhää kirjaa.

No, ainakin laveylaisilla satanisteilla olisi kyllä oma kirjansa, ja ulkomailla jopa omat organisaationsakin. Heillä olisi mahdollisuutta virallistetuksi uskonnoksi - ellei sitten ongelmaksi tulisi nousemaan se, että Opetusministeriön nimeämä lautakunta (todennäköisesti) koostuu kristillisenemmistöstä. Epäsiväthän he aikoinaan Pastafari-kirkonkin vaikka heillä oli tarvittava yhdistys, tarvittava jäsenmäärä ja tarvittava "pyhä kirja".

Ehkä liityn joku päivä Totuuden Ystäviin (rekisteröity uskonnollinen yhdistys). Se perustettiin vuonna 1958, mutta sen jälkeen ei uskonnolliseksi yhdistykseksi olekaan kelpuutettu mitään, joka eteisestikään viittaisi ateismiin ja jumalan olemassaolon kyseenalaistamiseen. Kumma juttu, että maa, joka joka vitun vaiheessa vaatii suvaitsevaisuutta uskontoja kohtaan ei tunnusta ateistin elämänkatsomusta minkään arvoiseksi. Kaiken maailman päiviräsäset huutelevat maallistumisen tuhoavan yhteiskunnan (joka sinänsä ei ole yhtään vähemmän loukkaava väite kuin se, että minä sanoisin, että luterilaiset ovat kaikki huoria ja muslimit ovat periytyneet Muhammedin nussittua sikoja).

Ja en minähän halua toki ateismille mitään vihapuhesuojaa, mutta mikä ikinä on suojauksen taso sen tulisi joka tapauksessa olla yhtäläinen kaikilla vakaumuksilla. Jos oikeasti "suvaitsevaisuus" on niin tärkeää, "suvaitkaa" vihdoinkin myös heitä joiden uskonnollinen vakaumus on "heikko". On heilläkin väistämättä sellaisia yksittäisiä arvoja, joita he pitävät absoluuttisina, kuten uskovaiset pitävät jumalaansa. Yksi hyvin yleinen ateistinen vakaumus on usko ihmisarvoon. Ihmisarvo on erityisen korkeasti arvostettu juurikin ateistipiireissä, koska heillä ei ole tarvetta asettaa jumalaa ihmistä korkeammalle. Ja sitten kun joku päiviräsänen sanoo, ettei yhteiskunta vajoaa rappioon ja ajautuu koulusurmiin maallistumisen myötä: se juurikin pyrkii kiistämään suuren kansanosan kykyä mieltää ihmisarvoa tärkeäksi.

Jos oikeasti on uskonnollisia vakaumuksia (tai ei-vakaumuksia, kuten agnostismi) jotka vaan yksinkertaisesti ovat niin absoluuttisen pahoja, että niitä vaan ei voi "suvaita", niin miksi usko siihen, että jumalaa ei ole, tai pelkkä epävarmuus siitä onko olemassa vai ei, vaikuttaa olevan juurikin kaikista hankalimmin "suvaittavissa" vaikka yhteiskuntarauhan ja tasa-arvon toteutumisen kannalta he ovat mitä parhaiten yhteiskuntakelpoinen väestöryhmä?

____


Aihepiiri lähti tuossa jo rönsyämään sivulle, ateismiin ja ateistiseen satanismiin, joilla ei kummallakaan ole yleisistä harhaluuloista huolimatta tekemistä saatananpalvonnan ja "saatananpalvonnan" kanssa.

Satanismi, toisin kuin saatananpalvonta, on lähinnä uskonnollistettua libaralismia. Parhaimmillaan jopa parodiauskonto itsessään. En sellaisenaan miellä itseäni laveylaiseksi satanistiksi (vaikka toisaalta laveylainen satanismi itsessään kehoittaa olemaan kunnioittamatta auktoriteetteja muutoin kuin välineenä saavuttaa omat tavoitteensa, ja siten kehoittaa kyseenalaistamaan Anton LaVeyn eli uskontokunnan perustajan itsensäkin)...

Ongelmallisintahan satanismissa minulle on se, että se on poissulkevaa personoidun jumalan palvonnalle. Ja minä niin mielelläni palvoisin Lentävää Spaghettihirviötä. Satanistina en myöskään pääsisi oluttulivuorelle kuolemani jälkeen. Se olisi traagista.

Mutta hei, takaisin aiheeseen. Satanismilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mihin Auerin on väitetty assosioituvan. Palataan "saatananpalvontaan". Mitä se on?
- fundamentalistiskristillinen konstruktio: luotu uhkakuva ääretöntä pahuutta palvovista ihmisistä, joku asia jota ei oikeasti ole olemassa (tai jotka ovat oikeasti äärimmäisen vähälukuisia ja harmittomia)
- uskonnollista terrorismia: hautakiven kaataminen luo pelkoa eläviin kristittyihin
- joidenkin nuorien ihmisten itseidentiteetin hakua.
- tai kaikkia näitä yhdessä.

Saatan palata aihepiiriin tulevaisuudessakin. Saatana-myyteistä olen kirjoittanut aiemminkin, sisältäen myös pienen määrän juttua satanismista. "Saatananpalvonta" täysin eri asiana voisi ansaita ihan oman kirjoituksensa.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Entistäkin absurdimpi ehdotus hyvitysmaksun korottamiseksi

Toivottavasti tälle bannerille
ei tule uudelleen tarvetta.
Eipä tuosta olekaan kovin pitkää aikaa, kun hyvitysmaksua viimeksi pyrittiin korottamaan - viime joulukuulla se taisi olla. Homma sitten kaatui omaan absurdiuteensa mm. koska kuluttajajärjestöt sekä IT-alan toimijat sen tyrmäsivät. Toki vahvat poikkiteloiset kannanotot ilmaisivat myös Piraattipuolue r.p. ja Electronic Frontier Finland (EFFI) ry., jälkimmäinen jopa melko näkyvällä tempauksella, jota on toki syytetty ylilyönniksi. Tiedä häntä: jos järjettömän projektin todella haluaa kaataa, täytyy osata osoittaa syyllinen sille, jos järjetön projekti menisi läpi. Kasvottomina hankkeina mikään määrä kansalaisaktiivisuutta ei pysty vakuuttamaan poliitikkoja siitä mitä seurauksia hankkeen läpivienti aiheuttaisi tulevissa vaaleissa.

Nyt se tuli takaisin - entistäkin absurdimpana väsäelmänä.

Ehkä tulee (mutta toivottavasti ei tule) pian taas aika ottaa esiin Arhinmäen naama? Hän ei todellakaan ole pääpiru (ei ollut edellisenkään esityksen aikana), mutta hän on sentään ministeri, jolla on kuitenkin valta jukuroida vastaan niin halutessaan - jos on valmis olemaan hankala niille taustapiruille, jotka muissa hallituspuolueissa asioita tahtoo ehdotettuun malliin junailtavan (kasvottomina, tietenkin). Häntä on jopa (väärin) tituleerattu "piraattiministeriksi". Minä en hänelle ole koskaan sellaisia odotuksia asettanut, mutta jos herra edes osoittaisi olevan "ei totaalisesti aivan kenen hyvänsä vietävissä" - jo se olisi positiivista.


___


Pohjustusta:

Hyvitysmaksu on korvaus siitä (väitetystä, mutta todistamattomasta) myynninmenetyksestä, joka aiheutuu laillisesta kopioinnista mm. varmuuskopioinnista tai televisio- ja radiolähetyksiä nauhoittamisesta. Hyvitys peritään tallennusmedioista ja tallennuslaitteista, joille tai jotka voivat tallentaa tekijänoikeudella suojattua materiaalia laillisesti ja joilla sitä tehdään merkittävissä määrin. Muistakaa tämä.

Nyt lukekaa ehdotus hyvitysmaksun laajentamisesta.

Se ehdottaa:
- kännyköistä tulee periä hyvitysmaksu
- tietokoneista tulee periä hyvitysmaksu
- verkossa toimivista tiedontallennus, yms. palveluista tulee periä hyvitysmaksu

...sekä kannustaa tekijänoikeuden haltijoita käyttämään kopiosuojausta nykyistä ahkerammin.

Tekijänoikeuden haltijoiden lobbausjärjestön huoli perustuu hyvitysmaksun tulojen supistusmiseen tyhjien CD-levyjen sekä VHS- ja C-kasettien myynnin vähennyttyä. Huomattavaa on tässä se, että hyvitysmaksun tulojen ei ole tarkoituskaan olla vakio tai automaattisesti kasvava. Jopa lakia laatiessa on muistioissa tunnustettu, että jos varmuuskopioinnin määrä vähenee mm. kopiosuojauksen yleistyessä, yhteenlasketun hyvitysmaksukertymän tuleekin laskea, koska korvattavaa laillista kopiointia todellakin tapahtuu vähemmän. Laitonta nettipiratismia ei korvata hyvitysmaksulla, koska jos se korvattaisiin, laittomasta piratismista ei olisi enää perustetta rangaista toistamiseen eli henkilökohtaisella tasolla. Tämä on lain henki. (En itse kannata hyvitysmaksulakia ollenkaan, mutta jos siinä pitäydytään, niin yritetään vähintään pitäytyä lain hengessä ja käsitellään ajatuksella mikä on lain tarkoitus ollut sitä luodessa. Perintäpohjien laajennukset tai perittävien korvauksien korotukset tulisi kunnioittaa lain luomishetkellä määriteltyjä tarkoituksia lain olemassaolon perusteista.)

Jos olit tarkkaavainen, huomasit myös, että sen lisäksi, että uudessä hyvitysmaksu-uudistusaloitteessa (jälleen kerran) lakaistaan lain henki maton alle (koska kopiontisuojan yleistyminen on fakta eikä spekulaatio), uudistusaloitteen tekijät, jotka siis vaativat hyvityksien korottamista, suorastaan kannustavat toimintaan, joka lain hengen mukaan invalidoi perusteen periä koko hyvitysmaksua lainkaan.

___


Hyvitysmaksun perimispohjan laajennut tietokoneisiin on valheellisesti perusteltu, koska tietokonetta ei merkittävissä määrin käytetä lailliseen kopiointiin. Kuinka moni todella rippaa itse musiikki-CD:nsä ja tallentaa kappaleen esim. mp3-tiedostoina kovalevylle? Montako levyä olette ripanneet? Kuinka suuren osuuden kovalevykapasiteetistanne käytätte siihen? 0,1%? Kun hyvitysmaksua kasvatetaan kovalevyjen koon mukaisesti, luuletteko, että itse ripattujen (eli laillisesti varmuuskopioitujen) tiedostojen määrä siitä kasvaa? Ei todellakaan. Eiköhän laillisesti hankitun musiikin varmuuskopiointia rajoita ainoastaan se kuinka monta CD-levyä olet ostanut. Varmuuskopiot mediatiedostoista eivät koskaan muodosta merkittävää käyttöä, kun ottaa huomioon modernien tietokoneiden lähes rajattoman tallennuskapasiteetin. Yhdelle ainoalle 2TB kovalevylle voi varmuuskopioida pakkaamattomana 3000 CD-levyä. Enemmänkin jos CD:t ovat sinkkuja tai muutoin eivät ole koko pituuteen poltettuja.

Laillisia kopioita DVD-elokuvista ei juurikaan saa tehdä, koska valtaosa DVD-levyistä on kopiosuojattuja. Koska kopiosuojattujen DVD-rippien varmuuskopiointi on laitonta (vaikka luulisi jo, että kuluttajasuojakin vaatisi varmuuskopioinnin sallimista), tämä ei kerrytä perustetta hyvitysmaksun perimiselle tietokoneista. Kuten ei elokuvien lataaminen internetistäkään kerrytä ellei yksityistä nettilatailua dekriminalisoida - asia jota Piraattipuolue kannattaa, mutta johon Teosto ry & kumpp. eivät varmaan taivu, vaikka haluavatkin hyvitysmaksun perintäpohjaa laajentaa tietokoneisiin.

___

Hyvitysmaksun laajentaminen kännyköihin on yhtälailla omituista. Ainut hyvitettävä olisi omista CD-levyistä kännykkään kopioidut musiikit. Jos lataat jotakin netistä luvatta, ja varmuuskopioit kuvattomasta kopiosta toisen kopion kännykkään, ei siitä kerry hyvitysmaksuperustetta. Jos lataat iTunesista musiikin tietokoneelle, siinä on todennäköisesti kopiosuojaus eli joko A) et pysty kopioimaan sitä kännykkään tai B) rikot lakia kopioidessa eli jälleen kerran ei synny hyvitysmaksuperustetta. Jos taas lataat kopiosuojattua musiikkia nettikaupasta kännykällä itsellään, et ole suorittamassa yksityistä kopiointia, koska et varmuuskopioi kahden laitteesi välillä. Musiikkikauppa itsessään maksaa korvauksen teoskappaleen kopioinnista, joten on absurdia väittää, että sinun tulisi maksaa myös hyvitysmaksu samasta kopiosta.

Ja sitten oma numeronsa on tuo verkkopalveluiden alistaminen hyvitysmaksuihin... huh-huh. Sitä en aloitakaan kritisoimaan ennen kuin luen lisää mitkä palvelut kuuluisivat maksun piiriin. Kuulostaa kovin tulkinnanvaraiselta ja siten mielivaltaiselta lisäykseltä.

___

Loppumietteitä:

Välistä tässä ehtikin jo olla jokseenkin tyytyväinen, kun korotusehdotus vuodelle 2012 hylättiin esitetyssä muodossaan, johon kuului tietokoneiden ja kännyköiden hyvitysmaksuttaminen, mutta jossa ei vielä ollut ajatusta verkkopalveluiden hyvitysmaksuttamisesta. Uudelle esitykselle en tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

Toki vuodelle 2013 on tulossa hyvitysmaksujärjestelmän kokonaisuudistuskin, joten ehkä tekijänoikeusteollisuus olettaa (ja mahdollisesti jopa toivoo) suuremman uudistuksen kaatuvan, koska on hankala kuvitella, että suurremontti jättäisi olemaan nykyisenkaltaista kaksoisrahastusautomaattia. Tavalla tai toisella se veisi tekijänoikeusteollisuudelta pois joitakin rahastusmahdollisuuksia, silla ainut peruste kasvattaa hyvitysmaksuja on alkaa periä hyvitysmaksua laitteista ja tallennusmedioista joilla voi kopioida laittomasta, ja dekriminalisoida tällöin tämä nykyisellään laiton toiminta. Kaikilla muilla keinoin argumentaatio ajautuu umpikujaan... tai johtaa hyvitysmaksujärjestelmän lakkauttamiseen tai hyvitysmaksusummien supistumiseen.


EFFI:n kampanjasivu hyvitysmaksun perintäpohjan laajentamista vastaan (sisältää lähinnä päivityksiä liittyen aiempaan, jo kaatuneeseen esitykseen, mutta varmaan aktivoitunee uudestaan kun farssi lähti uudestaan käyntiin):
http://riisto.effi.org/