tiistai 13. heinäkuuta 2010

Totuuden julkituojaa kuonoon

YLE uutisoi "Perussuomalaisten asikkalalainen kunnanvaltuutettu James Hirvisaari joutuu käräjille sananvapausrikoksesta. Hirvisaarta syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan."

Vihakirjoitukseksi epäilty teksti on helmikuinen, joten kaikella todennäköisyydellä se on tämä: "Kikkarapäälle kuonoon".


Todennäköisesti syytteeseen johtanut tekstin osa oli se, joka kuvaili muslimien maahanmuuton aiheuttamia ongelmia. Hänen mielestään mielestään se aiheuttaa "syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia."

Syyttäjä katsoo ilmaisun olevan "syrjivä ja vahvasti yleistävä". Minä en näe haitallista yleistystä tuossa pitkässä listassa islaminuskoisten maiden ongelmia. Väitettä "yleistyksen" läsnäolosta voi tuskin arvioida argumentaatiovirheiden virheellinen yleistys ja hätäinen yleistys kautta.

Virheellinen yleistys olisi ollut, jos Hirvisaari olisi muslimien ongelmallisuuden statistiikasta johtanut johtopäätelmän kaiken islamin kieltämiseen.

Hätäinen yleistys olisi ollut, jos olisi päätellyt säännön liian vähäisestä tiedosta. Tietoa meillä on valitettavan paljonkin muslimien suorittamasta väkivallasta - siitä ei ole kyse.


Puhekielessä yleistys, jonka Hirvisaari on tehnyt lienee ollut (rivien välistä) virheellinen yleistys sekä (statistisesti relevantin tiedon ollessa käytettävissä) tehnyt johtopäätöksen muslimien kollektiivisesti aiheuttavan ongelmia yhteiskunnassa länsimaisen ihmisoikeuskäsityksen toteutumiseen. Koska emme voi tuomita ketään siitä mitä lukee "rivien välissä", syytteen on täytynyt perustua yleistävään päätelmään, ei yleistyksestä johdettuun ratkaisuehdotukseen (joka on jätetty kertomatta). Yleistävä päätelmä puolestaan on sisällöltään totta. Rasistisena tätä päättelyä todennäköisesti pidetään siitä, että tuodessaan ilmi sen faktan, että islamilaiseen kulttuuriin kuuluu perin ikäviä asioita, hän ei tuonut ilmi toista faktaa: kaikki muslimit eivät ole syypäitä ongelmaan vaan ongelma on keskimääräisesti muslimien määrän kasvussa.

Minulle se on itsestäänselvyys, että kaikki muslimit eivät ole pahoja ihmisiä. Tuleeko kirjoituksissa erikseen mainita mitä mieltä ei ole? En voi mennä takuuseen, että Hirvisaari jakaa saman ajatuksen kanssani siitä, että on olemassa myös todella hyväsydämisiä muslimeita, mutta mielestäni kysymys siitä mitä mieltä Hirvisaari on asioista, joita hän ei kirjoittanut blogiinsa, on irrelevantti. Syyttäminen tai tuomitseminen epäillyn motiivin perusteella johtaa syrjivään käytäntöön siinä kenelle sananvapaus kuuluu.

Suomessa ei tulisi tuomita ajatusrikoksista.


"Kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on toistuvasti osoittanut, että tiettyjen ryhmien tekemisistä ei saa tehdä induktiivia päätelmiä, eikä heidän pyhänä pitämänsä ja noudattamansa kirjallisuuden sisältöä saa analysoida.

"Kiihottaminen kansanryhmää vastaan" sekä jumalanpilkkapykälä on ehdottomasti poistettava rikoslaista. Allekirjoittakaa adressi:

Sananvapauden puolesta -adressi

Huomatkaa muuten ironia: sananvapauden "väärinkäytöstä" toistuvasti keltaiseen, ruumiinlämpöiseen liemeen joutuneet Perussuomalaiset eivät ole puolueena vielä  allekirjoittaneet adressia. Piraattipuolue on.



Liitän asiaan liittymättömänä omaa tekstiäni liittyen islamin pyhiin kirjoihin. Haastakaa minutkin oikeuteen totuuden kertomisesta. (EDIT: Ei sotketa mitään mikä on muslimeille pyhää "totuudeksi", eihän? Ainoa mikä on totta, on se, että he ovat itse sen kirjoittaneet, emme me, ja että muslimien kuuluu mieltää Muhammed (avioiliittoineen) täydelliseksi ihmiseksi.)


__


Usein kuulee virhekäsityksen siitä, että Muhammed olisi mennyt avioon 9 vuotiaan kanssa. Se on epäfaktuaalinen väite, ainakin peilaten sitä muslimien omaan kirjallisuuteen: Muhammed nai Aishan hänen ollessa 6-vuotias, mutta nai Aishaa hänen täytettyään 9. Siis avioon 6-vuotiaana, aviosänkyyn 9-vuotiaana. Näin kertoo moni muslimien elämänohjekirja (=hadith).

Sahih Muslim Book 008, Number 3310:
'A'isha (Allah be pleased with her) reported: Allah's Apostle (may peace be upon him) married me when I was six years old, and I was admitted to his house when I was nine years old.

Sahih Bukhari Volume 7, Book 62, Number 64
Narrated 'Aisha:
that the Prophet married her when she was six years old and he consummated his marriage when she was nine years old, and then she remained with him for nine years (i.e., till his death).

Sahih Bukhari Volume 7, Book 62, Number 65
Narrated 'Aisha:
that the Prophet married her when she was six years old and he consummated his marriage when she was nine years old. Hisham said: I have been informed that 'Aisha remained with the Prophet for nine years (i.e. till his death)." what you know of the Quran (by heart)'

Sahih Bukhari Volume 7, Book 62, Number 88 
Narrated 'Ursa:
The Prophet wrote the (marriage contract) with 'Aisha while she was six years old and consummated his marriage with her while she was nine years old and she remained with him for nine years (i.e. till his death).

...ja lisäksi se on mainittu tusinassa muussa yhteydessä, jotka ovat kaikki muslimien pyhiä kirjoja joskaan ei yhtä pyhiä kuin itse Koraani. (Faktassa pysymisen vuoksi en väitä kaikkien muslimien tunnustavan Koraanin lisäksi kaikkia tai välttämättä edes mitään useista elämänohjekirjoista. Ylivoimainen enemmistö heistä kyllä tunnustaa. )

Muslimit itsekään eivät kiistä tätä faktaa (ja kuinka voisivat kiistääkään?)... mutta sanovat, että 9-vuotiaan nussiminen ei silti ole pedofiliaa, koska paikallinen kulttuuri.

Sahih Bukhari Volume 8, Book 73, Number 151 
Narrated 'Aisha:
I used to play with the dolls in the presence of the Prophet, and my girl friends also used to play with me. When Allah's Apostle used to enter (my dwelling place) they used to hide themselves, but the Prophet would call them to join and play with me. (The playing with the dolls and similar images is forbidden, but it was allowed for 'Aisha at that time, as she was a little girl, not yet reached the age of puberty.) (Fateh-al-Bari page 143, Vol.13)

Häiristevää lukea tuollaista tekstiä nukella leikkivästä tytöstä, joka on jo aviossa Muhammedin kanssa ja jonka kanssa Muhammed tulee harrastamaan seksiä heti ensimmäisten kuukautisten jälkeen.

Itseasiassa taisin yllä erehtyä jopa:
Sahih Muslim Book 8, Number 3311
'A'isha reported that Allah's Apostle married her when she was seven years old, and (s)he was taken to his house as a bride when she was nine, and her dolls were with her; and when he died she was eighteen years old.

Ja koska puberteeteetin saavuttaneilta (hekin yhä siis vielä pikkutyttöjä, mutta paikallissa kultuurissa "seksikelpoisia aikuisia naisia") oli nuket kielletty, Muhammed kutsui Aishan aviovuoteeseen esipuberteetti-iässä, nukkeineen.

Elämäntapakirjat myös kuvaa sangen värikkäästi, että Muhammedin elämä vaimojensa kanssa ei ollut platonista. Kertoo mm. Muhammedin usein menneen puhumaan kansallensa vaatteet vielä laikukkaina ja märkinä, Aishan pestyä spermat ("Janaba") kankailta pois.


Täältä löytyy Koraani ja Hadithit siinä muodossa missä muslimit niitä noudattavat:
http://www.usc.edu/schools/college/crcc/engagement/resources/texts/

2 kommenttia:

  1. Heh, paha virhe tekstissä. Onneksi huomasin sen varhaisessa vaiheessa:
    "Suomessa tulisi tuomita ajatusrikoksista."

    Miksi minusta tuntuu, että unohdin sieltä välistä sanan? fix'd

    VastaaPoista
  2. En koskaan pitänyt Hirvisaaren kirjoituksia erityisen fiksuina. Enkä tarkoita tällä vääriä mielipiteitä vaan sitä, että miehen argumentaatio ennalta päätettyyn lopputulokseen on vaikuttanut välillä, oikeastaan aika useinkin, todella yksinkertaiselta ja mies niin ikään antanut suorastaan tyhmän kuvan itsestänsä.

    Hirvisaaren poliittiset kilpailijat (valtaosa vielä yksiniittisempiä kuin Hirvisaari itse) ovakin jo ehtineet kalastella poliittisia irtopisteitä "suvaitsevaistolta" kutsumalla Hirvisaarta tyhmäksi - ei tietenkään hänen argumentointinsa kompurointeihin liittyen, käyttäen asiallisia vasta-argumentteja, vaan ainoastaan sen takia, että hän joutui syytteeseen.

    Eräs järjenkäytön pohjanoteeraus tuli esiin kepuleiden riveistä. Hän ihmettelee Hirvisaaren martyyrimyytin luontia - osallistuen itsekin tähän julkaisemalla ihmettelyjensä yhteydessä listan Hirvisaaren mielipiteitä eräästä toisesta blogahduksesta, joka ei ole joutunut poliisitutkinnan kohteeksi. Ehkä hän oli itse liian tyhmä tai laiska etsiäkseen poistetun viestin sisällön esim. Hommaforumilta?

    http://hommaforum.org/index.php/topic,28389.msg417314.html#msg417314

    Tämä siteerattu (mutta rikostutkintaan liittymätön) lista sisältää vain todenmukaisia, osittain todenmukaisia sekä totuusarvolta epämääräisiä mutta argumentoitavasti todennäköisiä väitteitä, ilman että siellä olisi yhtäkään suoranaista valhetta. Eikö tämä "suvaitsevaistopopulistimme" ymmärrä, että hänen kritiikki menee suoraan kyseisen martyyrin pussiin kutsumalla tätä rikosepäilyihin liittymätöntä väitelistaa kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi. Jos lukija ei nimittäin miellä listaa rasistiseksi, hän tuskin mieltää sivustolta sensuroitua materiaaliakaan yhtään asiattomammaksi.

    Kepulimme ihmettelee miksi kokoomuslaiset ovat olleet suurimmassa äänessä perussuomalaisen ehdokkaan rikossyytteistä. Hän katsookin, että näiden kokoomuslaisten oikea paikka olisi perussuomalaisissa. Olen vahvasti eri mieltä: perussuomalaiset ovat perusluonteeltaan selkäänpuukottajia (ja selkäänpuukotettuja). Perussuomalaiset itse eivät osaa puolustaa omaa kaveriaan, joten sympatiat tulevat muualta, sieltä missä sananvapautta kannatetaan myös silloin, kun ollaan eri mieltä. Tältä osin nimetön kepuli olisi yhtä hyvin voinut mainita piraatit kokoomuslaisten lisäksi, mutta valtaapitävien kannalta on edullisempaa vaieta uusista tulokkaista poliittiselle kentälle.



    Erään Pietun letkautuksiin en ota kantaa. Mies vaikuttaa perin syyntakeettomalta sanomisiinsa.



    En julkaise tässä bloginjatkeessa nimiä tai linkkejä, koska älyttömyydet eivät kuitenkaan ole sitä luokkaa, että niiden lukemista suosittelisin huumorimielessä.

    VastaaPoista